sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Kuukausikatsaus 11/2023 - Takaisin ennätystehtailuun

Marraskuun olin vielä töissä ennen kuin raskausvapaa alkoi joulukuun alussa. Yhteensä kaksi kuukautta siis ehdin töitä tehdä lamailujen ja lomailujen välissä. Onneksi ei tarvinnut saikkua sentään pitää yhtään tuon pätkän aikana, vaan vointi pysyi hyvänä koko ajan, mitä nyt työpäivän jälkeen ei jaksanut enää kovin kummoisia tehdä. 

Sellainen mukava ylläri tuli ilmi, että työnantaja maksaa synnyttävälle vanhemmalle palkkaa kolmen ensimmäisen vanhempainvapaakuukauden ajan. Ajattelin, että firman taloudellinen tilanne on sen verran karu, ettei tällainen ole mahdollista, kun vielä on jokunen ihminen lomautettunakin, mutta kun kerran paikalliseen sopimukseen on tämmöinen kirjattu, niin kyllähän sitä pitää noudattaa. No, en valita. Sen verran päänvaivaa aiheuttanut syksyn aikana tulevien tulojen ja menojen yhteensovittaminen, että oikein mielelläni otan nämä rahat vastaan. Tämä vain tarkoittaa sitä, että joudun varmaan taas hakemaan uutta verokorttia, sillä mitoitin loppuvuoden aika tarkasti sillä ajatuksella, että Kelan tuilla tässä vain eletään. Olisiko tälle vuodelle kolmas vai neljäs kortti?

Nettovarallisuus

Joulupukkiralli saapui etuajassa, ja nettovarallisuus pomppasi uusiin ennätyslukemiin. Pitkään käden ulottuvilla ollut 80k euron raja meni heittämällä yli. Koskaan aiemmin ei ole tullut näin isoa kuukausittaista "orgaanista" nousua, vaan mukana on ollut aina esimerkiksi jonkin kuolinpesän kiinteistön myynti. Nyt kuitenkin suurimman vetotyön teki salkku, joka nousi lopultakin pitkästä aikaa plussalle ja vielä 50k euron rajapyykin yli, mistä kirjoitinkin aiemmin. 

Marraskuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 17 849 € (+486 €)

Salkku: 51 048 € (+4 557 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 83 442 € (-155 €)


Yhteensä: 82 955 € (+5 198 €)


Tulot ja menot

Tulot

Palkka2 942,94 €
Saatavia604,67 €
Yhteensä3 547,61 €

Menot 

Asuminen994,69 €
Ruoka ja päivittäistavara462,47 €
Auto ja julkinen liikenne183,83 €
Puhelin ja netti72,75 €
Terveys5,00 €
Ravintolat45,50 €
Baarit ja huvitukset0,00 €
Harrastukset13,80 €
Muut382,98 €
Yhteensä2 161,02 €

Oma osuuteni menoista: 1 592,85 €
Kuluvan vuoden keskiarvo: 1 679,70 €

Palkkaa tuli taas mukavasti kiitos alhaisen veroprosentin, mutta se kostautuu ensi kuussa. Luulin, että saan loppuvuodelta vain raskausrahaa, mutta sitten kun paljastuikin, että työnantaja maksaa vielä useammalta kuulta palkkaa, niin meni taas laskelmat uusiksi. Joulukuulta saan maksaa veroja kolmisenkymmentä prosenttia, eli olisi melkein sama ollut antaa vain tulorajojen paukkua ja mennä lisäprosentilla, mutta kun kerran verokorttihakemuksen täytin, niin mennään sillä. 

Autoilu oli taas ihanan kallista, kun ajoneuvovero piti maksaa, mutta muuten ei kyseisessä kategoriassa juurikaan rahanmenoa ollut, kun ei ole näköjään bensaakaan tarvinnut ostaa. Riistohintaisen nettiliittymänkin maksaminen loppuu onneksi kohta, kun valokuitu saatiin lopultakin kytkettyä toimintaan. Jos olisin tiennyt, että pihan auki kaivamisesta menee näin pitkä aika valmiiseen nettiin, olisin ehdottomasti kilpailuttanut tuon, mutta kun ajattelin, että ihan muutamista viikoistahan tässä vain on kyse, niin maksetaan tätä kampanja-ajan ohittanutta liittymää nyt sen aikaa. Oikeastihan tuossa menikin sitten kuukausia. 

Muuten valokuitu on toiminut suurimmaksi osaksi hyvin. Nopeutta tuli lisää, ja videopuhelut toimivat yläkerran toimistossakin täydellisesti. Ainoa ongelma on ajoittainen pätkiminen pleikkarilla pelatessa, mitä vanhalla netillä ei tapahtunut juuri koskaan. Muilla laitteilla tätä pätkimistä ei edes huomaa, mutta näköjään nettipelissä voidaan nakata vain suoraan servulta ulos. Ja valokuidun piti olla se stabiili vaihtoehto, hmph. No, pitää soitella palveluntarjoajalle ja kysellä. 

Muissa kuluissa on uusia hankintoja kotitoimistoon. Ostin uuden näytön, hiiren ja näppiksen, ja kylläpä oli noiden kanssa mukava tehdä töitä sen lyhyen hetken mitä ehti. Nyt tuntuu mahdottomalta ajatukselta käyttää pelkkää läppärin näyttöä. Ja onhan noista iloa muutenkin, sillä vaikka suurimpaan osaan omista datailuista läppärin näyttö on oikein passeli, niin välillä on mukava kaivaa piirtopöytä esiin taiteiluja varten, ja sen kanssa isompi näyttö on huomattava mukavuustekijä. 

Tulot olivat 3 547,61 euroa ja menot 2 161,02 euroa, joten erotukseksi saadaan 1 386,59 euroa. Reippaasti tonnin paremmalla puolella, mikä on aina mukavaa.

Joulukuussa on perinteisesti luvassa myös jouluisia menoja, joten mitään huikeita säästöjä tuskin tullaan näkemään. Saa nähdä mennäänkö jopa persneton puolelle, kun veroprosentti on niin korkea, ja näin lomalla on aikaa keksiä vaikka mitä rahankäyttökohteita. Laskettuun aikaan on tosin enää kaksi viikkoa, joten kovin paljoa ei jaksa kaupoilla enää kierrellä, enkä kohta mahdollisesti enää ehdikään. Täysiaikaisiahan tässä jo ollaan, joten vauva voi päättää tulla milloin vain. Vielä ei ole kyllä sellaisia merkkejä ollut ilmassa, joten voi olla, että tässä hetken saa vielä odotella. No, sitähän tässä on tehty jo useampi kuukausi, joten jatketaan vain samaan malliin. 

perjantai 10. marraskuuta 2023

Half a bitch - Salkku yli 50k!

 Jokainen itseään arvostava sijoitusbloggaaja mainitsee jossain vaiheessa Charlie Mungerin lentävän lausahduksen: "The first $100,000 is a bitch, but you gotta do it."

No, nyt oltaisiin puolivälissä tuota sadan tonnin tavoitetta. Viime päivien pörssinousu sai salkkuni vihdoin ja viimein möyrimään itsensä plussalle ja sitä kautta yli 50 000 euron rajapyykistä. Vähän meinasi tässä syksyllä turhautuminen iskeä, kun kuukausikaupalla pyörittiin niin lähellä tuota tavoitetta, ja vaikka joka kuukausi sijoitin lisää, niin yhtään lähemmäs ei tuntunut pääsevän. Mutta nyt! Eilen illalla sain tätä tapahtumaa todistaa, kun uusi kymppitonni pyörähti silmille. 

Tänään kyllä sitten oltiin taas pari euroa sen alapuolella, mutta todistetusti 50k on nyt ensimmäisen kerran mennyt rikki. 

Mitenkäs tätä nyt sitten juhlistaisi? 

Aiemmat rajapyykkini olin asettanut 10k euroon ja 25k euroon, ja niiden ylittämisen kunniaksi kävin mutkan alkossa, ja ostin 10 euron pullon ja 25 euron pullon. Nyt tämän ison mahani kanssa viinan ostaminen ei tunnu kovin järkevältä, vaikka laskettuun aikaan ei enää pitkä aika olekaan. Imettääkin pitäisi, niin ei auta ruveta naukkailemaan. 

Tämänhetkinen suunnitelma on, että vielä ennen kuin vauva syntyy, käymme miehen kanssa ravintolassa syömässä tuolla 50 eurolla, eli hintaluokaltaan noin 25 euroa per lärvi. Joillekin ihan arkipäivää tai vähintään jokaviikonloppuista huvia, mutta meille harvinaista herkkua :D Sen verran harvoin syödään ulkona, että ylipääätään se, että käydään jossain muussa kuin pikaruokaravintolassa tuntuu ekstraspesiaalilta. Vähään ollaan tyytyväisiä, mutta mahtuupahan budjettiin.

Hauska juttu muuten, että edellinen rajapyykki 25k ylittyi vuosi sitten marraskuussa, eli salkku on aika tasan vuodessa tuplannut kokonsa. Yksi vuoden tavoitteistani oli että salkku olisi vuodenvaihteessa yli 50k euroa, eli tämä olisi taputeltu, jos ei taas mätkähdetä alaspäin. 

Toinen tavoite oli tuplata salkku siitä, mitä se oli vuodenvaihteessa, eli 57 696 euroon pitäisi päästä, mikä tuntuu tässä vaiheesssa vuotta aika mahdottomalta. Viime vuoden joulukuussa on siis tapahtunut melkoinen nousu, koska vaikka onnistuin tuplaamaan salkkuni vuodessa nyt marraskuussa, en todennäköisesti onnistu siinä enää joulukuussa. Mielenkiintoista on matematiikka. 

No mutta kävipä noiden tavoitteiden miten kävi, niin nyt iloitaan tästä mitä on saavutettu! 50 000 euroa! Vau. 

perjantai 3. marraskuuta 2023

Kuukausikatsaus 10/23 - Palkkapussia olikin jo ikävä

Lokakuu meni töissä puurtaessa. Vähän meni aikaa muistella, miten se koodaaminen taas tapahtuukaan neljän kuukauden tauon jälkeen. No, okei, ihan vähän koodasin lomautuksen aikanakin, mutta hyvin pienessä mittakaavassa. Alkukankeuden jälkeen homma alkoi taas sujua ja loppukuukausi tuntui hurahtavan ihan ennätysajassa.

Palkkaakin oli kiva saada taas pitkästä aikaa, varsinkin kun veroprosentti oli lomautuksen takia kutistunut niin pieneksi, että nettona palkkaa tuli melkein kolme tonnia. Siihen päälle vielä viimeiset työttömyystuet, niin aika pottihan siitä jo tulee.  

Nettovarallisuus

Edellisten kuukausien alamäki on enää muisto vain, ja vaihteeksi liikuttiin ylöspäin ihan mukava loikka. Tämä tosin johtuu lähinnä poikkeuksellisen korkeista tuloista ja viime kuun Sampo/Mandatum-häröilystä, kun nettovarallisuuden tarkistuspäivänä molemmat näyttivät jakautumisen vuoksi nollaa. Nyt nämäkin ovat palanneet normaaliin päiväjärjestykseen.  

Lokakuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 17 363 € (+897 €)

Salkku: 46 491 € (+1 878 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 83 597 € (-260 €)


Yhteensä: 77 757 € (+3 035 €)


Tulot ja menot

Tulot

Palkka2 942,94 €
Työttömyystuki1 268,40 €
Saatavia610,00 €
Yhteensä4 821,34 €

Menot 

Asuminen1824,91 €
Ruoka ja päivittäistavara42,93 €
Auto ja julkinen liikenne673,78 €
Puhelin ja netti72,75 €
Terveys0,00 €
Ravintolat41,60 €
Baarit ja huvitukset7,50 €
Harrastukset0,00 €
Muut10,00 €
Yhteensä2 673,47 €

Oma osuuteni menoista: 1 789,97 €
Kuluvan vuoden keskiarvo: 1 688,38 €

Olipa taas urakka laskea tuo oma osuus menoista, kun asuntolainan toinen lyhennys oli hiipinyt vaihteeksi tämän kuun puolelle, mutta mies maksoi sen minulle viime kuussa. Olisikohan tuota mitenkään mahdollista säätää niin, että tuo isompi erä ei seilaisi kuunvaihteen molemmin puolin, vai tulisiko siitä jotain kuluja? Pitää varmaan muutenkin ensi vuonna vähän katsoa, miten tulojen ja menojen seurantaa voisi vähän suoraviivaistaa. Helpointa olisi tietysti jättää se kokonaan tekemättä, mutta onhan se ihan kiva pysyä kartalla, mihin rahaa menee, varsinkin kun kertaluontoisten maksujen vaikutusta on todistetusti hankala arvioida mutulla.

Menojen keskiarvo kiipesi hitusen ylöspäin, kiitos auton. Katsastuksessa selvisi, että edestä oli jousi poikki (en ollut huomannut ajaessa mitään), ja sen vaihto oli aika tyyris operaatio varsinkin kun siihen yhdisti vuosihuollon. Talvirenkaatkin piti tietysti vaihtaa, joten autoilu lohkaisi aika ison osan lokakuun menoista. 

Noihin tuloihin voisi tottua, mutta valitettavasti vastaavia lukuja ei tulla näkemään kovin usein. Ensi kuussa on tulossa vielä iso palkka alhaisella veroprosentilla, mutta sitten siirrytään takaisin tukiviidakon syövereihin vanhempainrahan merkeissä. 

Isoimmat hankinnat uudelle tulokkaalle on nyt tehty. Jonkin verran sponsorointiapua on tullut perheen suunnalta, sillä äiti halusi kustantaa turvakaukalon ja telakan sekä joitain kirppariostoksia. Hurja ajatella, että laskettuun aikaan ei ole enää edes kahta kuukautta. Lol apua. 

Tulot olivat 4 821,34 € ja menot 2 673,47 €, joten erotukseksi saadaan 2 147,87 euroa. Todellakin kelpaa.

Saa nähdä meneekö marraskuu yhtä vauhdilla, vai alanko laskea tunteja raskausvapaan alkamiseen. Tällä hetkellä tiedossa ei ole mitään isoja menoja, mutta Epassille pitäisi keksiä käyttöä, etteivät edut vanhene. Mitähän tällä mahalla jaksaisi vielä tehdä? 

lauantai 7. lokakuuta 2023

Kuukausikatsaus 09/2023 - Ja taas lasketellaan osa 2

Taas tuli iso pudotus nettovarallisuuteen kiitos pörssin mollivoittoisuuden. On se mukavaa olla sijoittaja. No onneksi pää on sisäistänyt, että salkussa oleva raha ei ole "oikeaa" rahaa, eivätkä kaakkoon suuntaavat käyrät varsinaisesti ahdista, koska tarkoitus ei ole koskea noihin rahoihin vielä piiiitkään aikaan. Ei tilanne kyllä riemunkiljahduksiakaan aiheuta, varsinkin kun rahatilanne ei tällä hetkellä mahdollista isoja ostojakaan, vaikka paikkoja olisi.

Sitten muihin uutisiin: pääsin takaisin töihin! Neljä kuukautta ehdin kesälomailla, ja välillä meinasi usko loppua, että näinköhän tarvitsee työkonetta enää avata, mutta sitten syyskuun lopussa työnantaja soitti, että halutessani voin aloittaa vaikka huomenna. Puhelun tullessa olin taistellut orapihlaja-aidan kanssa jo pari tuntia, ja tekemistä riitti vielä seuraavallekin päivälle, joten sanoin, että ylihuomenna pääsen. Ihan kiva että on edes jonkinlainen siirtymäaika noin pitkältä lomalta takaisin töihin. 

Syyskuun puolella ehdin olla töissä yhden päivän, mutta vielä on loka- ja marraskuu jäljellä. Sovittiin että jään raskausvapaalle joulukuun alusta lähtien, joten kovin pitkää työrupeamaa ei ehdi tulla, mutta parempi sekin kuin ei mitään. 

Nettovarallisuus

Kuten jo mainitsin, alaspäin mentiin ja kaiken lisäksi reilusti. Onneksi suurimman loven taisi tehdä Sammon jakautumisen aiheuttama tilastohärö. Katson nettovarallisuuden tilanteen aina kuun viimeisen päivän iltana, joka sattui tällä kertaa olemaan lauantai, ja siinä vaiheessa Sampo ja Mandatum näyttivät molemmat nollaa. Sampo-omistukseni on pieni, joten ihan älytöntä dippiä tuosta ei tullut, mutta ihan tuntuva kuitenkin. Maanantaina maailma oli taas mallillaan, mutta plussalle ei kyllä olisi päästy silloinkaan, vaikka olisin ottanut salkun luvut vasta silloin. 

Syyskuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 16 466 € (+234 €)

Salkku: 44 613 € (-2 753 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 83 857 € (-45 €)


Yhteensä: 74 722 € (-2 474 €)


Tulot ja menot

Tulot

Työttömyystuki1 812,00 €
Saatavia569,26 €
Yhteensä2 381,26 €

Menot 

Asuminen329,72 €
Ruoka ja päivittäistavara636,62 €
Auto ja julkinen liikenne161,24 €
Puhelin ja netti66,69 €
Terveys0 €
Ravintolat50,60 €
Baarit ja huvitukset76,09 €
Harrastukset66,25 €
Muut52,00 €
Yhteensä1 479,21 €

Oma osuuteni menoista: 1 220,83 €
Kuluvan vuoden keskiarvo: 1 677,09 €

YTK hoiti taas hommansa, ja tilille kilahti mukava määrä ansiosidonnaisia, etenkin kun jouduin tilaamaan uuden verokortin, jossa prosentit alkoivat mennä aika pieniksi. Hassu juttu muuten, että joudun tilaamaan uuden verokortin taas, nyt kun työt alkoivat, sillä edellisen olin tehnyt ajatuksella, että töihin en ole enää palaamassa. Onneksi tuo on niin nopea toimitus nykyään, että ei siitä hirveästi harmia ole. 

Menojen keskiarvoa saatiin painettua taas piiru alaspäin, mikä on aina mukavaa, mutta valitettavasti tämä trendi päättynee ensi kuussa, kiitos auton. 

Menoissa ei ole mitään sen ihmeellisempää lukuunottamatta sitä, että asuntolainan isompi lyhennys siirtyi taas seuraavalle kuulle, mistä johtui myös nettovarallisuudessa näkyvä huikea 45 euron velkojen lyhennys. Mies tosin laittoi oman osuutensa jo tulemaan tililleni, mikä vähän vääristää tilannetta. 

Tulot olivat 2 381,26 € ja menot 1 479,21 €, joten erotukseksi saadaan 902,05 euroa. Ei valittamista.

Viimeinen lomakuukausi oli sitten tässä ja ensi kuussa pitäisi päästä taas kuukausipalkan makuun. Mukaan mahtuu myös viimeiset ansiosidonnaiset, joten kivat tulot ainakin on tiedossa. Menot kyllä myös koska auto. Mutta katsotaan niitä sitten kuukauden päästä. Räntäisää syksyä kaikille!

lauantai 2. syyskuuta 2023

Kuukausikatsaus 08/2023 - Ja taas lasketellaan

Viime kuussa olin tyytyväinen, kun sain vähän paikattua nettovarallisuuteen kohdistuneita tuhoja, mutta tässä kuussa mentiin miinukselle suunnilleen yhtä paljon mitä viime kuussa plussalle. Pomppuista on meno siis ollut. Tällä kertaa laskusta ei tosin voi syyttää isoja menoja vaan pörssiä. Kuun loppua kohti markkina tosin vähän piristyi, joten jälki olisi voinut olla huomattavasti rumempaakin. 

Nettovarallisuus

Tämä kuu oli itse asiassa ensimmäinen, kun sijoitussalkussa on vähemmän rahaa kuin edellisessä kuussa. Onhan salkun arvo toki aiemminkin laskenut, mutta yleensä uudet sijoitukset ovat paikanneet tämän loven. Nyt ei tonnin lisäys riittänyt pitämään kehitystä nousujohteisena, vaan mentiin siitäkin vielä reilu tonni alaspäin. En ole onnellinen Revenion omistaja tällä hetkellä.

Elokuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 16 232 € (-541 €)

Salkku: 47 366 € (-1 283 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 83 902 € (-145 €)


Yhteensä: 77 196 € (-1 679 €)


Tulot ja menot

Tulot

Työttömyystuki1 585,50 €
Saatavia1 151,05 €
Yhteensä2 353,31 €

Menot 

Asuminen1 119,95 €
Ruoka ja päivittäistavara59,57 €
Auto ja julkinen liikenne65,90 €
Puhelin ja netti59,75 €
Terveys30,58 €
Ravintolat54,18 €
Baarit ja huvitukset10,99 €
Harrastukset4,50 €
Muut262,44 €
Yhteensä1 667,86 €

Oma osuuteni menoista: 1 065,41 €
Kuluvan vuoden keskiarvo: 1 734,13 €

Lomautus jatkuu, joten työttömyystuilla elellään edelleen. Hyvin on pärjätty. Taas saatiin menojen keskiarvoakin painettua satasella alaspäin. Tuloissa on mukana myös veronpalautukset, mutta samassa kuussa piti maksaa myös kiinteistövero, joten tulos on suunnilleen plus miinus nolla.

Mitään ihmeellistä menoissa ei varsinaisesti ollut. Ei tarvinnut siirtää edes rahaa ruokatilille. Muissa kuluissa on vähän vaateostoksia itselle, että olisi vähän istuvampia jumppavaatteita käytettäväksi raskausliikuntatunnilla, jolle ilmoittauduin, sekä hankintoja vauvalle. Sekin savotta saatiin siis aloitettua, ja hyvin lähti käyntiin. 

Suurin osa on löytynyt käytettynä, ja verrattuna siihen, että olisi ostanut uutena, alennusprosentit ovat olleet melkoisia. Löysimme esimerkiksi käytettynä vanhat Emmaljunga-yhdistelmävaunut satasella, joten ihan mukavasti säästimme, kun uusien hinnat ovat siellä tonnin kieppeillä. Ikäähän vaunuilla jo on, mutta ovat siistit, emmekä vaunu-ummikoina osaa mitään uusia hienouksia edes kaivata. 

Vaunujen lisäksi äiti oli löytänyt pinnasängyn kympillä, mikä oli aika hyvä diili, kun uutena kyseinen sänky maksaa 139 euroa. Sänky vaikuttaa siistiltä, mutta oli ostettaessa purettuna, joten toivotaan, että kaikki ruuvit on matkassa ja että sänky on koottuna tukeva.

Kirppiksiäkin on tullut nyt pariin otteeseen kierrettyä käytettyjen vauvanvaatteiden toivossa, ja tulosta on silläkin saralla tullut. Vielä kuitenkin puuttuu paljon kaikenlaista, joten kirppishaukkailu jatkukoon. 

Tulot olivat 2 353,31 € ja menot 1 667,86 €, joten erotukseksi saadaan 685,45 euroa. Ihan mukava turvamarginaali.

Lamailu siis jatkui elokuussa edelleen, mutta vähän viitteitä on jo ilmassa, että syyskuussa työt jatkuisivat. Ihan kiveen kirjoitettua tämä ei vielä ole, mutta toivotaan parasta, ja nautitaan syksystä, kun töistä vapaana sitä vielä toistaiseksi vietän.

maanantai 14. elokuuta 2023

Menojen suitsimista

Sain tuossa jokin aika sitten herätyksen, että tämänhetkisillä tuloilla menot ovat tuloja suurempia, ainakin jos katsoo kuluvan vuoden kuukausittaisen kulutuksen keskiarvoa. 

Koska olen tällä hetkellä lomautettuna, saan kuukaudessa reilu 1500 euroa käteen, ja sitten kun jään vanhempainvapaalle, tuo summa tulee jossain välissä olemaan noin 1700 euroa. 

Kuukauden menot ovat keskimäärin olleet noin 1800 euroa. Vaihtelua on paljon, ja haitari on kuluvan vuoden aikana seilannut 1200:n ja 2600 euron välillä. 

Jostain pitäisi siis karsia, mutta mistä? Mitään radikaaleja leikkauskohteita en ole löytänyt, mutta sellaista pientä säästönäpertelyä on tullut harrastettua.


Toteutuneet säästötoimenpiteet

1) Irtisanoin Spotify Premiumin. Jostain syystä tullut kuunneltua hyvin vähän musiikkia viime aikoina, joten ei ole ollut kovin tehokkaassa käytössä. Säästö: 10,99 €/kk.

2) Vähän vähemmän kahviloita, baareja ja ravintoloita. Ihan nollatoleranssilinjalla ei tarvitse olla, mutta kesä alkaa lähestyä loppuaan, joten vähempikin riittää. Säästö: 30 €/kk.

3) Eväät mukaan. Lämpimät kelit ja raskaus ovat saaneet aikaan sen, että saatan yhtäkkiä väsähtää ihan täysin, jos olen jossain menossa. Tässä tilassa tulee sitten yleensä pistäydyttyä kaupassa hakemassa jotain välipalaa. Harvemmin tulee sitten ostettua mitään järkevää saati terveellistä. Ihan hyvin tullut nyt sitten muistettua eväät. Säästö: 15 €/kk.

4) Laitoin vesikannun jääkaappiin. Okei, jouduin ostamaan sen kannun ensin, koska taloudesta ei sellaista löytynyt, mutta tämä olisi pitänyt joka tapauksessa jossain välissä hankkia. Minulla on tapana hörpätä mukista aina pieni määrä vettä monta kertaa päivän aikana, ja joka kerta joudun juoksuttamaan hanasta moninkertaisen määrän vettä ensin, että se on kylmää. En ole ikinä oikein pitänyt jääkaapissa säilytetystä hanavedestä, koska se maistuu mielestäni pahalta, mutta huomasin, että nykyisessä jääkaapissa efekti ei olekaan niin paha. Rahallinen säästö on luultavasti minimaalinen, mutta tuleepahan tehtyä pieni ekoteko siinä samalla. Säästö: muutama sentti/kk ja hyvä mieli. 

5) Vesilinjalla jatketaan. Kannu pitää myös täyttää joskus, ja silloin vettä pitää juoksuttaa ensin hanasta. Nämä valutusvedet päätyvät kastelukannuun ja sitä kautta viherkasveille. Säästö: taas joku sentti/kk.


Suunnitelmissa olevia säästökohteita

1) Kilpailuta asuntolaina, kun korot tulevat vähän alemmas. Marginaalimme on aika keskiverto, muistaakseni 0,772, mutta en tiedä, onko tässä korkotilanteessa parempaa varsinaisesti tarjolla. Korontarkistus osui sellaiseen kohtaan, että aika huipulta nappasimme uuden koron. Nyt on jo tultu vähän alas siitä, mutta vaihdosta aiheutuvat kulut luultavasti söisivät hyödyn, jos nyt heti vaihtaisimme. Odotellaan siis vähän, mitä EKP keksii. 

2) Pysyäkö pörssisähkössä vai vaihtaa kiinteähintaisempaan? Kesällä sähkölaskuja ei ole tullut, koska sähköhyvityksiä on vielä jäljellä, mutta aika minimaalista on kulutus ollut samoin kuin sähkön hinta. Talvella voi olla eri ääni kellossa. Mutta haluaisin kuitenkin uskoa, että vaikka pitäytyisimme pörssisähkössä, emme päädy samaan tilanteeseen kuin viime vuonna, jolloin maksoimme 46 snt/kwh ennen pörssisähköön siirtymistä. Viime talven sähkölaskut ovatkin isoin syyllinen, miksi kuukausittainen keskikulutus on noin korkealla. Toivotaan, että tänä talvena menee paremmin. Tällä hetkellä ainakaan Fortumilla ei ole mitään sellaista tarjolla, mikä houkuttelisi pörssisähköstä luopumaan.

3) Hankinnat vauvalle. Mitään muuta ei ole ostettu kuin langat villasukkia varten, joten aika vaiheessa ollaan asian suhteen. Yritämme kuitenkin hankkia mahdollisimman paljon käytettynä, joten tori.fi vain laulamaan. Turvakaukalo on ainut asia, mitä emme luultavastikaan uskalla käytettynä hankkia, mutta kaikki muu isompi ainakin yritetään. Tarjontaa riittää, ja hyväkuntoistakin tavaraa on saatavilla, koska käyttöikä on niin lyhyt. Tutit ja semmoiset hankitaan toki uutena. Potentiaalinen säästö: paljon.


Päästäänkö plussalle?

Ihan kauheasti ei löytynyt säästettävää. Uskoisin kuitenkin, että pinnalla pysytään. Tässä kun kävin kuluneen vuoden menoja läpi, niin suurin osa niistä on tosiaan alkuvuodelta, ja isoin syyllinen on kirkkaasti sähkö. Sähköä pitää ostaa vastaisuudessakin, mutta toivottavasti järkevämmällä hinnalla kuin viime vuonna. 

On kuitenkin yksi iso alkuvuoden menoerä, joka on poistunut nyt kokonaan: lapsettomuushoidot. Vaikka julkisella olimmekin, niin kyllä polikäynneistä ja lääkkeistä sai pulittaa pitkän pennin. Toki vauvasta tulee nyt sitten kuluja, eli tilanne on about plusmiinus nolla, mutta kyllä tämä on miljoona kertaa kivempaa näin.

Remontit ovat vähän kysymysmerkki. Jos niitä ruvetaan tekemään, kulut pomppaavat kyllä pilviin, ja vararahastotkin menevät. Remonttilaina tässä korkotilanteessa ei hirveästi houkuta, mutta ehkä vanhempien lainapalvelua voi tarvittaessa hyödyntää. Tai ehkä päädymme remontoimaan vain toooodeeella hitaasti. No, luen tässä juuri Hannu Rinteen Perinnemestarin rintamamiestaloa, ja sielläkin sanotaan, että kannattaa edetä hitaasti, eikä uusia kaikkea kerralla. Ainakin noudatamme neuvoa tarkkaan. 

Miehenkin tulot toivottavasti taas paranevat syksyä kohti, joten sieltäkin voi tulla talouteen vähän enemmän löysää.

Eli yhteenvetona: vähän voi olla tiukkaa, mutta eiköhän tässä pärjätä. 

keskiviikko 2. elokuuta 2023

Kuukausikatsaus 07/2023 - Paikkailua

Kesä menee hurjaa vauhtia, kun lomailee, vaikka välillä oli ikkunasta ulos katsoessa vaikea uskoa, että heinäkuu siellä piti olla. Tässä kuussa onnistuin hieman paikkailemaan tuhoja, joita kesäkuu aiheutti nettovarallisuudelleni, vaikka lomautus jatkuukin edelleen. 

Nettovarallisuus

Sain lähes paikattua loven, jonka edellisen kuun romahdus aiheutti, mutta parisataa jäi vielä vajaaksi, että oltaisiin taas ATH-lukemissa. 80 000 euron rajapyykki on taas vain kivenheiton päässä, mutta vaatii positiivisia pörssiliikkeitä, että siihen ensi kuussa päästäisiin. Parit ensimmäiset päivät eivät ole olleet lupaavia.

Heinäkuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 16 773 € (+94 €)

Salkku: 48 649 € (+1 341 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 84 047 € (-200 €)


Yhteensä: 78 875 € (+1 635 €)


Tulot ja menot

Tulot

Työttömyystuki2 140,42 €
Saatavia596,13 €
Yhteensä2 736,55 €

Menot 

Asuminen1 029,97 €
Ruoka ja päivittäistavara392,09 €
Auto ja julkinen liikenne135,71 €
Puhelin ja netti59,75 €
Terveys41,80 €
Ravintolat31,00 €
Baarit ja huvitukset33,29 €
Harrastukset23,57 €
Muut5,70 €
Yhteensä1 752,88 €

Oma osuuteni menoista: 1 193,25 €
Kuluvan vuoden keskiarvo: 1 829,66€


YTK sai lopultakin hakemukseni käsiteltyä, ja sain rahaa! Itse asiassa kahdesti. Ensimmäinen pompsi oli reilu 500 euroa kahden viikon jaksolta, niin että tuosta on poistettu omavastuuosuus (kyynel). Toinen pidemmän aikavälin satsi tuli huomattavasti nopeammin, ja hynää tuli reilu 1500 euroa. Ei tällä ehkä herroiksi eletä, mutta en valita, kun on kerran saanut keskittyä rauhassa lomailuun.

Menot olivat oikein siedettävät tässä kuussa. En oikein edes ymmärrä, miksi rahaa on mennyt noin vähän, vaikka ihan lomailumoodissa olen ollut. Toki kävimme noin viikon reissun äitini luona, jossa oli täysi ylläpito, joten vaikuttanee asiaan.

Kriiseilin viime postauksessa menojen määrää, ja miten rahat tulevat riittämään, jos saan vain tukia palkan sijaan. Jos kaikki kuukaudet olisivat tällaisia niin ei olisi hätäpäivää. Valitettavasti näin ei ole, mutta ainakin tällaiset vähäisten menojen kuukaudet painavat keskiarvoa alaspäin. Viime kuussa keskiarvo oli 1936 euroa, joten kuukaudessa ollaan tultu alas yli satanen, jee!

Menoja on kyllä syksyllä tiedossa, joten ihan näin nättejä kuukausia ei todennäköisesti jatkuvasti nähdä. Tulevalle vauvalle pitäisi tehdä hankintoja, sähkölaskut alkavat rullata kunhan hyvitykset saadaan kuitattua ja asuntolainan korko nousi ihan mojovasti. 

Onneksi valtio tulee hieman apuun tässä viimeisessä osiossa, sillä meillä on ASP-laina, ja siihen kuuluu korkotuki, eli jos lainan koko korko menee yli 3,8 prosentin, niin valtio maksaa 70 prosenttia tästä yli menevästä osuudesta. Enpä olisi uskonut että tälle pykälälle olisi näin äkkiä käyttöä, kun lainaa vuosi sitten haimme. Valitettavasti pelkkä ASP-laina ei riittänyt talomme ostoon, vaan meillä on myös lisälaina josta maksamme normaalisti täyden koron.

Tulot olivat 2 736,55 € ja menot 1 752,88 €, joten erotukseksi saadaan 983,67 euroa. Ei huono ollenkaan, mutta toki pitää ottaa huomioon että tässä on nyt mukana tuet pidemmältä aikaväliltä kuin normaalisti.  

Semmoinen kuukausi oli se. Alunperin suunnittelin, että heinäkuu olisi ollut kesälomakuukauteni, mutta aika kylmää ja sateista on ollut, joten olisi saattanut harmittaa, jos nyt olisi pitänyt palata töihin. Lomailu siis jatkukoon, kunnes toisin todistetaan. 

torstai 27. heinäkuuta 2023

Menojalka vipattaa

Ei, en ole käynyt villisti bilettämässä, vaan kirjaillut menoja exceliin. On kai se tämäkin tapa käyttää lomautuksensa.

Tapa jolla merkkaan menot kuukausikatsaukseen on kaukana järkevästä, koska mukana on myös miehen osuuksia vähän joka asiasta. Mutta mukana ei ole kaikki, mitä mies maksaa, joten katsauksesta ei saa hyvää kuvaa edes koko talouden kuluista. En siis edes tiedä, mikä virka kyseisellä seurannalla on, mutta ehkä se antaa vähän osviittaa, mitkä ovat suurimmat menoerät. Päätin nyt kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja lopultakin selvittää, mikä on oikeasti oma osuuteni taloutemme kuluista, sillä nuo miehen osuudet hämäävät noissa laskelmissa niin paljon, että todellisen tilanteen hahmottaminen on vähintäänkin haastavaa.

Päätin ottaa mukaan vain viimeiset puoli vuotta, eli vuoden alusta, sillä aiemmat menot eivät ole kovin vertailukelpoisia. Talon hankinnasta tuli paljon ylimääräisiä kuluja, jotka eivät enää toistu, ja sitä ennen asuimme vuokralla. Vuoden alusta menot ovat jo aikalailla vakiintuneet.

Tulos oli silti yllätys. Eikä hyvä sellainen. 

Olin ajatellut, että kuukausittainen keskiarvo olisi 1500 euron kieppeillä, kun ottaa huomioon, että muutaman kerran vuodessa tulee joitain isoja laskuja, jotka nostavat keskiarvoa. No ihan pikkuisen meni arvio pieleen, ja viimeisen puolen vuoden ajalta keskiarvo on ollut hulppeat 1936 euroa

Mitäs tuohon nyt sitten sanoisi? Ihan hyvä, etten ole jättänyt kuluseurantaa pois, vaikka mieli on monta kertaa tehnyt, niin pystyi tämänkin laskemaan. Yksittäiset isot laskut nostavatkin myös keskiarvoa isosti. Kuka olisi uskonut?

Tästä seuraa muutama pulma:

1) Työttömyystuki näin lomautettuna on noin 1500 euroa nettona kuussa. Nokkelimmat hoksaavatkin, että tämä on vähemmän kuin 1936 euroa. Ei hyvä.

2) Vanhempainraha tulee olemaan vähän mysteeri, koska en tiedä, olenko miten pitkään vielä lomautettuna tai näytetäänkö jossain vaiheessa jopa ovea. Pahimman skenaarion mukaan, eli jos olenkin työttömyystuella äitiyslomaan asti, Kelan laskuri näyttää nettona ensin 2185 €/kk (aluksi saa korotettua tukea) ja sitten 1699 €/kk. Ensimmäinen hyvä, toinen ei.

3) Olen ajatellut, että töissä ollessani sijoitettavaksi irtoaisi kuukaudessa noin tonnin verran käteistä jokaisesta palkasta. Palkasta jää käteen kuukausittain suunnilleen 2500 euroa, joten eihän näillä kuluilla tuhat euroa ole millään lailla mahdollinen tavoite. En vain ole aiemmin huomannut tätä, koska menossa on ollut käyttötilin tyhjennys, eli olen kuukausittain laittanut menemään sijoituksiin aika paljon enemmän kuin sen tonnin. Kun olen päässyt tavoitteeseeni, eli että käyttötilillä on jatkuvasti noin pari tuhatta euroa, tonnin sijoittaminen kuukaudessa ei enää onnistu.

En kaivannut sangollista kylmää vettä niskaani vaikka tänään on lämmin päivä ollutkin. 

Mutta ainakin se herätteli vähän. Ongelmat on tehty ratkaistaviksi, joten pitää nyt vähän pohtia tilannetta uusiksi ja katsoa, millaisia muutoksia talouteen voisi tehdä. Kuukausikatsaukseen voisi myös ottaa mukaan seurannan, jossa katsotaan, miten tuo menojen keskiarvo kehittyy, ja saanko sitä painettua alas. Lisähaastetta tähän urakkaan tuo se, että tässä kuussa oli asuntolainan korontarkistuspäivä, eli on mahdollista, että menot vain lisääntyvät, mutta pitää nyt tehdä pientä analyysia, onko muualla karsittavaa.

tiistai 11. heinäkuuta 2023

Kuukausikatsaus 06/2023 - Aijaijaijai

Kuten tiedossa oli, kesäkuu oli rahallisesti aika kivulias kuukausi. Lomautus alkoi, eikä päivärahoja vielä näkynyt, joten aikas mojovat persnetot saatiin kuukauden lukemiin, etenkin kun kuulle osui parit isot vakuutuslaskutkin. Oli sitten vähän kynnystä kirjoitella katsaustakaan, mutta pidetään nyt perinteistä kiinni, eikä skipata kuukautta vaikka välillä vähän vaikeampaa onkin. 

Nettovarallisuus

Edellisessä kuussa oltiin jo aika likellä 80 000 euroa, mutta eipä olla enää. Kyynel. 

Kesäkuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 16 679 € (-4 066 €)

Salkku: 47 308 € (+1 981 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 84 247 € (-231 €)


Yhteensä: 77 240 € (-1 854 €)

Tulot ja menot

Tulot

Nettopalkka0 €
Saatavia792,36 €
Yhteensä792,36 €

Menot 

Asuminen1 498,13 €
Ruoka ja päivittäistavara608,91 €
Auto ja julkinen liikenne581,34 €
Puhelin ja netti80,03 €
Ravintolat103,40 €
Baarit ja huvitukset30,99 €
Harrastukset64,52 €
Muut0,00 €
Yhteensä2 967,32 €


Sen lisäksi että tulot olivat ihan minimaaliset (miehen osuuksia yhteisistä ostoksista), myös menot olivat aikas massiiviset. Sekä asumis- että autokuluissa näkyy, että vuoden vakuutuslaskut osuivat tälle kuulle. Puhelinlaskukin tuli kahdelta kuukaudelta jostain syystä, että varmasti saadaan juuri tämän kuun menot hilattua mahdollisimman korkeiksi. Onneksi on puskuri kunnossa.

Pakollisten menojen lisäksi mukana on luonnollisesti kaikenlaista kesähöpötystä. Ostettiin uusi pöytä ulos, mutta erinäisten alejen jälkeen sille jäi hintaa huimat 70 euroa. Ravintoloissakin on tullut käytyä moninkertaisesti verrattuna normikuukauteen. 

Jopa baarissa kävin, vaikka holittomalla linjalla luonnollisesti menin. Pari kertaa olen ollut nyt juomatta erinäisissä alkoholia sisältävissä tapahtumissa, ja vähän olen yllättynyt, miten hyvin olen viihtynyt. On ehkä alkanut hahmottaa, että suurimman osan ajasta joku juoma pitää olla kädessä ihan vain tavan vuoksi, eikä sillä alkoholilla varsinaisesti ole merkitystä. Kivaa on muutenkin. Paitsi loppuillasta. Siinä vaiheessa porukalla on kihahtanut jo hattuun, eikä selvinpäin olekaan enää ihan niin kiva kuunnella kännisiä monologeja. Eli ehkä tästä opimme, että kun joskus saan viinaa taas juoda, niin vähempikin riittää ja aikaisemmin voi lopettaa, ja keskittyy enemmän siihen alkuillan kivaan seurusteluun. Aamullakin on sitten mahdollisesti parempi olo. Mutta katsotaan nyt milloin tuo on seuraavan kerran ajankohtaista. Ehkä kahdenkymmenen vuoden päästä. Vai pitäisiköhän lähteä viihteelle suoraan synnäriltä?

Tulot olivat 792,36 € ja menot 2 967,32 €, joten erittäin rumasti mentiin miinukselle. Tarkalleen 2 174,96 euron verran.  

Aika kauheaa jälkeä kesäkuu teki nettovarallisuudelle ja tulojen ja menojen suhteelle, mutta en ole osannut ottaa tästä sen suurempaa stressiä, vaikka koko postauksen ajan olenkin lähinnä valittanut. Nyt on kuitenkin kesä, enkä ole murehtinut pankkitiliäni juurikaan muulloin kuin kuun viimeisenä päivänä, kun laitoin numeroita ylös ja nyt tätä postausta kirjoittaessani. Heinäkuussa pitäisi kuitenkin tulla ainakin jonkin verran liiton rahoja, vaikka omavastuuaika siitä vähän verottaakin. Ja verottaja, koska sähläsin verokortin kanssa. Mutta edelleenkään ei ole taloudellisesti mitään varsinaista hätää, joten jatketaan samalla linjalla ja nautitaan tästä ainutlaatuisen pitkästä kesästä. 

Lokoisaa heinäkuuta kaikille!

perjantai 2. kesäkuuta 2023

Kuukausikatsaus 05/2023 - Tyyntä ennen myrskyä

Toukokuukin sitten oli ja meni. Mitään kovin kummoista ei tapahtunut lukuun ottamatta lomautusilmoitusta, minkä seurauksena todennäköisesti lomailen seuraavat kolme kuukautta. Toukokuun loppuun asti tein ihan normaalisti töitä ja tuttu ja turvallinen palkka kilahti kuun viimeisenä päivänä tilille. Ensi kuussa onkin sitten ihan eri ääni kellossa, kun siirryn liiton rahoille, joten saa nähdä millaisia lukuja sitten katsellaan. Mutta katsotaan nyt ensin toukokuu pois alta. 

Nettovarallisuus

Ihan hyvä nousu nettovarallisuudella tähän kuuhun. Pitää nyt ihastella tätä kovasti, koska seuraavaan kunnon nousuun voi tulla aikamoinen tauko. 

Toukokuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 20 745 € (-937 €)

Salkku: 45 327 € (+2 249 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 84 478€ (-474 €)


Yhteensä: 79 094€ (+1 715 €)


Seuraava kymppitonni häämöttää ihan nenän edessä, mutta ensi kuussa siihen tuskin vielä päästään. Saa nähdä, onnistuuko koko kesänä. Onhan lomailu ihan kivaa, mutta numeroiden pyörittely sen jälkeen ei sitten välttämättä niinkään. 

Olin vielä vähän aikaa sitten varma, että 50k-salkkutavoitteeni tulee täyteen ihan parin kuukauden sisään, ja pääsen jahtaamaan ekstratavoitteitani, joita vuoden alussa asetin, mutta nyt saan kyllä olla tyytyväinen jos päästään edes vuoden lopussa tuohon 50 tonttuun. Käteispuskuria on vielä ihan reippaasti, mutta kun pitäisi sitä remonttiakin tehdä, ja vielä on vähän auki, miten paljon niihin tulee menemään rahaa. No saa nyt nähdä. Aika aggressiivisesti tullut salkkua kasvateltua nyt pari vuotta, niin ehkä välillä on ihan hyvä olla joku suvantovaihekin. 

Tulot ja menot

Tulot

Nettopalkka2 560,74 €
Saatavia479,16 €
Yhteensä3 039,90 €

Menot 

Asuminen1 353,66 €
Ruoka ja päivittäistavara2,98 €
Terveys ja liikunta61,57 €
Puhelin ja netti57,36 €
Ravintolat37,40 €
Baarit ja huvitukset158,97 €
Lahjat13,80 €
Muut0,00 €
Yhteensä1 685,74 €


Toukokuun tuloissa ei ole mitään erikoista. Saatavissa on miehen osuus grillistä ja asuntolainan lyhennyksestä. 

Niin! Ostettiin lopultakin grilli (näkyy huvitusosiossa). Haikailin sitä jo viime syksynä, jos jostain alesta olisi poistomyynnistä löytynyt, mutta ei tullut vastaan. Weberin pallogrilli tarttui matkaan. Kerran ehdittiin grillata ennen kuin kelit taas kylmeni, mutta onhan tässä kesää vielä jäljellä.

Asumiskulut ovat noinkin karut koska huhtikuun lainanlyhennys siirtyi taas jostain syystä toukokuun puolelle. Sähkölaskua ei tosin tässä kuussa tullut, kiitos sähköhyvitysten. 

Ruokakulut ovat noin mitättömät, koska toukokuussa ei tarvinnut siirtää yhteiselle ruokatilille mitään, koska rahaa oli siellä jo ennestään, ja ylijäämäpalautukset jeesasivat vielä loppuun. 

Tulot olivat 3039,90 € ja menot 1 685,74 €, joten plussalla ollaan 1 354,16 euron verran. Kelpaa. 

On tämä tulo- ja menoseuranta edelleen vähän erikoinen, kun tässä seurataan vain käytännössä, mitä omalla käyttötililläni tapahtuu. Ei siis näe suoraan, mikä on minun osuuteni kotitaloutemme menoista, sillä kyseessä on samalla lainanhoitotili, ja muutenkin minä maksan yleensä kaikki isot ostokset, ja mies sitten maksaa osuutensa minulle. Loogisinta olisi tietysti ottaa mukaan vain omat puolikkaani kaikesta, ja jättää nuo saatavat merkitsemättä, mutta ääh, vaivalloista laskea tuommoisia puolikkaita (varsinkin kun aina ne ei ole just puolikkaita). Tuo tulojen ja menojen erotus kuitenkin pitää aina paikkansa, ja se on tärkein näistä lukemista, joten ehkä jatketaan tällä systeemillä edelleen. 

Kuten tullut jo pariin kertaan mainittua, niin ensi kuussa tulot tippuvat melko roimasti, ja kaiken lisäksi luvassa on parit isot vakuutusmaksut. Saa nähdä miltä ensi katsaus näyttää. Täytyy kuitenkin muistaa, että nyt on kesä, ja se on tunnetusti ihmisen parasta aikaa, joten raha-asioista murehtimiseen en ajatellut käyttää kovin isoa osaa tästä megalomastani. 

Käytiin Kolilla. Hulppeat oli maisemat.




perjantai 26. toukokuuta 2023

Lomautukselle lompsis

 Että tämmöinen kesänaloitus osui sitten kohdille. Jään siis kesäkuun alusta kolmen kuukauden "lomalle". Ei tämä ihan puskista tullut, kun huomannut, että firmalla on projektit vähentyneet, mutta lomautusten laajuus tuli vähän puun takaa, kun niin iso prosentti työntekijöistä laitettiin joko koko- tai osa-aikaisesti näinkin pitkälle pakkolomalle.

Ajoitus tälle oli nyt vähän huono, kun miettii vanhempainrahoja sun muita, sillä niiden suuruuteen vaikuttavat edellisen vuoden tulot. Jos oikein laskeskelin, niin omalla kohdallani tämä tarkoittaisi tuloja syyskuuhun asti. Vähän ikävää, jos tulot ovat huomattavasti pienemmät jopa neljäsosan vuotta tai mahdollisesti pitempäänkin, jos huonosti käy. Toki mahdollista on, että kutsu töihin tulee aiemminkin, mutta kesäisin mikään ei etene, joten en oikein jaksa uskoa tähän.

Ei tämä taloudellisesti meille mikään katastrofi ole, mutta sijoittamiseen jää auttamatta vähemmän rahaa. Huomattavastikin. Tokihan lomautettuna voisi etsiä uusiakin töitä, mutta näin paksuna en ole ehkä sitä kuuminta hottia työmarkkinoilla, eikä itseäkään oikein huvita aloittaa uudessa paikassa vain jäädäkseni heti pois. 

Jos jotain positiivisia puolia hakee, niin eipä ole usein ollut mahdollisuutta lomailla näin pitkään. Ja vielä kesällä. Iskä oli rakennusalalla töissä, ja oli siis tämän tästä lomautettuna, mutta yleensä tämä oli sydäntalvella. Onneksi oman alan hiljaiset hetket sijoittuvat tälle puolelle vuotta. Kaiken kukkuraksi voi ajatella sitä, että jotkuthan pitävät pitkiä kesälomia osittain palkattomana, mutta nyt pääsen ainakin liiton rahoille, eikä kaikkea tarvitse maksaa omasta pussista.

Tai sitten voin pitää tätä pienenä FIRE-harjoitteluna, ja katsoa, mihin sitä loppujen lopuksi kaiken vapaa-aikansa käyttää.

Ajattelinpa asiaa miten päin hyvänsä, niin nyt on hyvä aika ottaa kaikki irti tästä kesästä. Loman kannalta! 

keskiviikko 10. toukokuuta 2023

Ihan isänsä näköinen

 Varhaisultrassa käyty maanantaina, ja sieltä pieni ihminen löytyi. Oli eksoottista makoilla ultrattavana, kun en itse nähnyt ruutua, mutta oli suora näkymä lääkäriin, ja näki kyllä ilmeestä, kun alkio löytyi. Täsmällinen kaveri, sillä vastasi täydellisesti viikkojaan 7+1. Saatiin kuvakin kotiin. Ihan on isänsä näköinen.


Huh, ehkä sitä nyt uskaltaa suhtautua oireiden vähyyteen jotenkin vähemmän neuroottisesti. Vähän kyllä pahoinvointi meinaa nostaa silloin tällöin päätään, etenkin iltaa kohden syömisen jälkeen. En tiedä kuka keksi, että nimenomaan aamupahoinvointi on se klassinen raskausoire, koska ei ainakaan täällä päde (vielä). Onneksi tuo pahoinvointi on kuitenkin mennyt aina nopeasti ohi. 

Ensi viikolla edessä ensimmäinen neuvola. Vähän kuumotti, kun olin varannut sen jo ennen varhaisultraa, että kauheaa, jos olisikin joutunut perumaan. Mutta ei onneksi tarvinnut (koputan puuta).

Ei tätä kyllä vieläkään usko todeksi. Missähän välissä kolahtaa oikeasti tajuntaan, että hyvällä tuurilla ensi jouluna meille tulee asumaan ihan uusi oikea ihminen!  

torstai 4. toukokuuta 2023

Kuukausikatsaus 04/2023 - Odotus päättyi ja alkoi

Tämän kuukauden kohokohtaa ei tarvitse paljon miettiä. Toinen pakastealkion siirto toi vihdoin ja viimein kauan odotetun plussan. Edelleen on toki sen verran aikaista, että mitä tahansa voi vielä tapahtua, mutta pitää ajatella positiivisesti niin kauan, kuin mitään huolestuttavaa ei ilmaannu. Ensi viikon alussa on tiedossa varhaisultra, ja jos siellä jotain elämää löytyy, niin ollaan jo todella hyvillä todennäköisyyksillä, että raskaus jatkuu loppuun asti. Olenkohan ikinä odottanut maanantaita näin kovasti? (Toki jos mitään ei löydy tai löytyy väärästä paikasta, niin en kyllä tiedä, miten työt sujuu loppuviikon. Veikkaan, että huonosti.)

Olisi kyllä mukavaa, jos todellakin päästäisiin näin "helpolla", eli yhdellä hoitokierroksella ja pakkaseenkin jäisi vielä alkioita. Vaikka julkisella ollaankin, niin ei nämä hoidot ihan ilmaisia ole. Mieluummin ostelisin vauvalle tarvikkeita. Olen toki äärimmäisen kiitollinen, että julkinen puoli tällaisia hoitoja järjestää, ja mukana on ollut todella ammattitaitoista ja empaattista porukkaa. Kuluja vain kertyy lääkkeiden ja polikäyntien muodossa ihan kiitettävästi. Ei toki ollenkaan samassa luokassa kuin yksityisellä, jossa hoitokierros siirtoineen voi olla yli kymppitonnin. 


Nettovarallisuus

Huhtikuu oli kyllä äärimmäisen hyvä kuukausi kaiken suhteen. Raskaustestin plussan lisäksi myös nettovarallisuuden kehitys oli vahvasti plus-merkkinen.

Huhtikuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 21 682 € (-1 219 €)

Salkku: 43 078 € (+4 175 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 84 952 € (-71 €)


Yhteensä: 77 379 € (+2 990 €)


Jepsistä juu, eli eteenpäin mentiin melkein kolme tonnia. Salkku kehittyi mukavasti huhtikuussa, ja tammikuussa asettamani 50 000 euron tavoite lähenee hyvää vauhtia. Periaatteessa siis alle tonnin sijoitus kuussa riittäisi, jos ei kurssikäyrät tee jotain jäynää. Käteiskassaa on vielä tuhoamatta jonkin verran, mutta kesällä olisi tarkoitus tehdä pientä remonttia, joten voi olla, että loppu tuhoaminen tapahtuu sillä. 

Tulot ja menot

Tulot

Nettopalkka2 560,74 €
Saatavia341,5 €
Yhteensä2 902,24 €

Menot 

Asuminen586,87 €
Ruoka ja päivittäistavara505,81 €
Terveys ja liikunta257,28 €
Puhelin ja netti56,66 €
Ravintolat112,50 €
Baarit ja huvitukset21,47 €
Auto ja julkinen liikenne107,87 €
Muut50,00 €
Yhteensä1 689,46 €


Huhtikuusta astui voimaan pieni palkankorotus, eli 140 euroa tuli bruttopalkkaan lisää, ja näköjään nettopalkkaankin vaikutusta jonkin verran oli, kun päästiin 2500 euron paremmalle puolelle. 

Kululistauksessa ei pistä mikään pahemmin silmään. Sähkölasku pieneni odotetusti ja toinen lainanlyhennys onkin vasta toukokuun puolella, joten asumiskulut näyttävät inhimillisiltä. 

Lapsettomuushoidot näkyvät vielä terveyskustannuksina polikäynteinä ja lääkkeinä, ja autokin kaipasi kesärenkaat alleen. Auto olisi kaivannut kipeästi myös parkkikiekkoa, sillä tuo muissa kuluissa oleva 50 euroa on mikäs muukaan kuin parkkisakko.

Huhtikuussa oli viikon loma, mutta sen seurauksena ei kyllä pahemmin lisämenoja tullut noita ravintolakuluja lukuunottamatta. Eivät siis ole kaikki edes minun, vaan osa on miehen, ja mahtuu mukaan myös yksi edelliskuukauden Foodora-keissi, jossa oli useampia ihmisiä mukana. 

Tulot olivat 2 902,24 € ja menot 1 689,46 €, joten ylijäämäisiä ollaan 1 203,78 euron verran. Tällaisia kuukausia lisää kiitos. 

Ensi kuussa ei tule sähkölaskua ollenkaan, eikä mitään muutakaan massiivista ole kiikarissa, joten toukokuusta tulee mahdollisesti myös oikein hyvä kuukausi. Olettaen siis, että varhaisultrassa näkyy jotain. Jos ei näy niin tulee paha kuukausi, oli rahallinen tilanne mikä hyvänsä. 

lauantai 22. huhtikuuta 2023

Toinen viiva!

 Niin siinä vain kävi, että lähes kahden vuoden yrittämisen jälkeen raskaustestiin piirtyi lopultakin plussa. Uskomatonta. 

Mitä tahansa voi toki edelleen tapahtua, joten vielä ei uskalla huudella oikeille ihmisille asiasta mitään, mutta anonyymin blogin puolella asian voi jo paljastaa. Raskausviikkoja siis tänään 5+0. 

Ensimmäisen plussatestin tein siis jo reilu viikko sitten, ja näkyviin tuli aika hailura viiva, mutta viiva kuitenkin. Meidän ensimmäinen. Yritysaikana ei ole näkynyt edes viitteitä kiinnittymisen yrityksestäkään. Työpäivästä ei meinannut tulla yhtään mitään, ja olin koko viikonlopun ajan ihan psykooseissani raskaudesta. 

Ajattelin testailla joka toinen päivä viralliseen testipäivään asti, mutta parin testin jälkeen viiva ei vahvistunutkaan, vaan pysyi tasavahvana. Testasin uudestaan seuraavana päivänä, ja viiva olikin selvästi haaleampi, eli olin aivan varma, että peli oli menetetty, ja taas oli palattava lähtöruutuun. Seuraava päivä oli kuitenkin virallinen testipäivä, ja kas kummaa, taas oli selkeästi vahvempi viiva. Soitin lapsettomuuspolille, ja he totesivat, että onneksi olkoon, raskaana olet. Varhaisultra-aikakin annettiin vajaan kolmen viikon päähän. Testasin sitten vielä kerran uudelleen parin päivän päästä, ja taas oli silminnähtävää vahventumista tapahtunut, joten päätin, että nyt saa testailut riittää, etten aiheuta itselleni liikaa stressiä, jos taas tulee hailurampia viivoja. Kiltisti yritän odottaa tuota varhaisultraa.

Testisatoa aiheesta kiinnostuneille


Kovin kummoisia oireita ei tällä hetkellä ole, eikä pahoinvointiakaan ole juuri ilmassa. Silloin kun tein ekan plussan, tuntui lievää etomista, mutta siinä vaiheessa kun viivat haalenivat, etominen katosi, mutta tuli takaisin, kun viivat vahvenivat. Taisi olla siis psykosomaattista. Ehkä asian tajuaminen hävitti tämän oireen, sillä viime päivinä pahoinvointia ei ole ollut. Flunssan kyllä sain. Kertoo varmaan immuunipuolustuksen heikkenemisestä. 

Katsotaan miten käy! Turvallisiin viikkoihin on vielä pitkä matka, eikä riskialtteimmasta ensimmäisestä kolmanneksesta ole lusittu vielä edes puolia. Mutta pitää ajatella niin, että raskaana ollaan, kunnes toisin todistetaan, ja iloita asiasta, eikä vain murehtia potentiaalista keskenmenoa. 

perjantai 7. huhtikuuta 2023

Kuukausikatsaus 03/2023 - Elämä on yhtä juhlaa

Lähinnä kulutusjuhlaa, mutta mukaan mahtuivat myös yhdet synttärit. Tämän takia tuli pitkästä aikaa vähän osteltua, kun miehen kanssa puhuttiin, että tehdään parit hankinnat yhteiseksi synttärilahjaksi. Ainakin toisessa isossa kohteessa takana oli noin puolen vuoden harkinta-aika, joten oli jo aikakin hankkia se. Ostimme siis uuden imurin. Vau. Villiä. Romantiikan huippu. 

Samalla verkkokaupassa pyöriessämme päätimme ex-tempore ostaa myös uuden television, ja syy sen hankinnan takana oli ihan vain perinteinen "mutku mä haluun". Vanhassa ei ollut varsinaisesti muuta vikaa kuin koko, joten päivitimme suoraan 32-tuumaisesta 55-tuumaiseen. Enää ei tarvitse laittaa laseja päähän, jos haluaa sohvalta telkkua katsoa.

Onneksi on tosin ehtinyt katsoa muutakin kuin televisiota


Nettovarallisuus

Tuhlailupuuskasta huolimatta, nettovarallisuuden suunta on yhä ylöspäin. Ei ihan samanlaisella harppauksella kuin viime kuussa, mutta plussa on aina plussaa.

Maaliskuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 22 901 € (-1 550 €)

Salkku: 38 903 € (+1 737 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 84 952 € (-236 €)


Yhteensä: 74 389 € (+460 €)


Asuntolainan puolikkaani putosi uudelle tuhatluvulle, jee! Mutta kyllähän tuota edelleen riittää, huoh.

Salkku hätyyttelee jo kohta 40 000:ta euroa, eli reilu kymppitonni enää matkaa asettamaani tavoitteeseen, että vuoden lopussa salkulla olisi kokoa 50 000 euroa. Hyvältä siis näyttää, ellei tule jotain älytöntä remontointitarvetta, joka vie kaikki rahat. 

Tulot ja menot

Tulot

Nettopalkka2 497,25 €
Saatavia250,00 €
Yhteensä2 747,25 €

Menot 

Asuminen1 304,96 €
Ruoka ja päivittäistavara525,42 €
Terveys ja liikunta143,23 €
Puhelin ja netti56,99 €
Ravintolat40,00 €
Baarit ja huvitukset12,49 €
Harrastukset6,01 €
Muut83,00 €
Yhteensä2 172,10 €


No nyt suoraviivaistin kirjanpitoa hieman, ja päätin, että tästä eteenpäin seuraan vain mitä käyttötililläni tapahtuu. S-tili saa olla oman onnensa nojassa, ja merkkaan vain, miten paljon siirrän sinne rahaa päätililtäni. Meillä on siis sellainen systeemi, että molemmat siirrämme yhteiselle S-tilille rahaa, kun näyttää, että seuraavasta kauppareissusta emme enää selviä. Yleensä siirrän kerralla 500 euroa, joten ihan realistista kuvaa oikeista ruokamenoista näin ei saa, mutta kahden tilin seuraaminen ei enää huvita, joten mennään nyt tällä ainakin jonkin aikaa. 

Tämän muutoksen seurauksena en merkkaa myöskään S-bonusta tuloihin, mutta se on yleensä niin pieni summa, että ei sillä mitään väliä ole. Emme myöskään kerrytä S-bonusta mihinkään isompaan pottiin, vaan siellä se on kuukausittain auttamassa normaaleissa ruokaostoksissa.

Asumismenot ovat noin kauheat, koska hoidimme imurin ja telkun oston siten, että mies osti ne, mutta jätti sitten lainanlyhennyksen tältä kuulta maksamatta minun tililleni. Hämmentävän tasan meni. Mutta kuten näkyy, tässä taloudessa ei lasketa sentilleen, mitä kumpikin maksaa. Meillä toimii, kaikilla välttämättä ei. 

Asumismenoja nostaa myös viimeinen iso sähkölasku, joka oli yli 500 euroa, mutta tästä eteenpäin alkaa sitten pörssisähköön siirtyminen näkyä, ja tuollaiset summat ovat ensi talveen asti muisto vain. 

Tulot olivat 2 747,25 € ja menot 2 172,10 €, joten plussalla ollaan 575,15 euron verran. Taas jäätiin kauas tonnin tavoitteesta, on se kumma. Jos olisi nuo ylimääräiset isot ostelut jäänyt ostelemati, niin sitten tuohon oltaisiin päästy. 

No, ensi kuussa helpottaa. Sähkölasku on puolet pienempi, ja emme tietääkseni ole ostamassa toista televisiota. Huhtikuulle tosin osuu pitkähkö loma, jonka kustannukset eivät ole vielä täysin tiedossa, mutta koska väitän edes jotenkin tuntevani itseni, en usko, että panisin täysillä haisemaan. Ravintolakuluihin tosin ennustan pientä piikkiä. 

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Ensimmäiset osingot!

 Nyt tuli tämäkin päivä nähtyä, kun tililleni ropisi osinkoja. Tämän kunniatehtävän suoritti Kone, joka maksoi 145,25 euroa, ja joista verojen jälkeen jäi siis 108,21 euroa. Kiitos tästä. Tulipahan tämäkin ekakerta koettua.

Myöhemmin keväällä on näillä näkymin tulossa vielä parikymppiä Reveniolta, joten yhteensä lukema tulee keväältä olemaan todennäköisesti noin 130 euroa. 

Osingot päätyvät luonnollisesti uudelleen sijoitettavaksi, mutta vähän tekee mieli pohtia, mitä vuosittaisia pakollisia kuluja tuolla summalla saisi eläkkeellä katettua. Toki mahdollista on, että siinä vaiheessa, kun eläkkeelle oikeasti pääsen, hinnat ovat taas nousseet, ja näistä pohdinnoista ei ole varsinaista hyötyä. 

Mutta ainakin niistä on hupia, joten spekuloidaan vähän. 

Mitä nykyisiä vuosittaisia kulujani voisin kuitata 130 eurolla?

Työttömyyskassa: 123 € (tästä voi kyllä eläkkeellä luopua)

TAI

Spotify Premium: 12 x 10,99 = 131,88 € 

TAI

Kiinteistövero: ~120 €

TAI

Renkaanvaihdot + katsastus: ~130 €

TAI

70 prosenttia puhelinlaskustani: 12 x 15,90 € = 190,80 € (jos siis ikinä löydän näin hyvää ja halpaa liittymää enää sen jälkeen, kun tämä kampanja päättyy)

TAI 

20 prosenttia auton vakuutuksista: 637 €

TAI

Ehkä kaksi prosenttia sähkölaskuista.


Hmm, kyllähän noille osingoille näköjään ottajia olisi, eikä tässä ole listattu läheskään kaikkia mahdollisia menoja. Aika paljon lisää saisi hyviä osingon maksajia salkkuun haalia, jos osinkotuloilla haluaisi eläköityä, mutta onneksi se ei ole omalla kohdallani tarkoituskaan. 

Mutta onhan se silti kiva tunne, kun konkreettisesti tilille ilmestyy lisää rahaa. Pitää vain osata sulkea silmänsä osakkeen arvon notkahtamiselta, mikä osinkojen maksamisesta yleensä seuraa. 


keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Kuukausikatsaus 02/2023 - Cha cha cha!

Nettovarallisuuden kehitys tuntuu sujuvan kuin tanssi. Nyt on ollut useampi sellainen kuukausi, että humanistimatikka ei mitenkään riitä käsittämään, miten nettovarallisuus nousee, vaikka rahaa tuntuu kuluvan ihan pimeitä määriä. Sijoitukset ovat mukavasti plussalla, niin vähän paikkaa sitä, että taas piti tonni lahjoittaa verottajan pohjattomiin taskuihin. Minkälaisia harppauksia tässä otettaisiinkaan, jos tuollaisia yllätyksiä ei tulisi! 

No okei, pitää muistaa, että nuo verot johtuvat siitä, että nettovarallisuus aiemmin pomppasi melkoisilla harppauksilla ylöspäin, joten ei pitäisi valittaa. Aika paljon itsekin nautin hyvinvointiyhteiskunnan tuomista eduista, kun kuukausittain on ravannut julkisella lapsettomuushoidoissa. Olisi muuten pikkuisen kalliimpi rasti, jos yksityisellä kävisi koko ruljanssin läpi. 

Ja tietenkin verorahani mahdollistivat myös hienon UMK-shown. Cha cha cha vaan ja syödään niitä sieniä! 

Nettovarallisuus

Yhä ylös yrittää. Sain nyt kauan kaipailemani hyvitykset työsuhde-etuihin liittyen ja muitakin saatavia kavereilta, mitä oli jäänyt roikkumaan jo viime kesältä, joten ihan kivat buustit tuli niistä.

Helmikuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 24 451 € (-3 184 €)

Salkku: 37 166 € (+4 864 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 85 188€ (-240 €)


Yhteensä: 73 929 € (+1 920 €)


Tässä kuussa ylitettiin tällä kertaa se rajapyykki, että sain paikattua viime kesäisen nettovarallisuuden notkahduksen, joka aiheutui laskentatavan muutoksesta. Kertauksena muistutettakoon, että kun ostimme talon avopuolisoni kanssa, ASP-tilillä oli ainoastaan minun rahojani. Koska laskennallisesti oli helpompaa ajatella asia niin, että omistamme talon puoliksi ja molemmilla on lainaa lyhennettävänä yhtä paljon, "lahjoitin" ASP-varoistani noin kymppitonnin puolisolleni. Hän kyllä makselee tuota summaa minulle kuukausittain pikkuhiljaa takaisin. Saatavia en viitsi laskea nettovarallisuuteen, koska eihän tuota rahaa ole oikeasti olemassa missään, enkä sitä saisi, vaikka vaatisin, että maksapa nyt heti takaisin. Nettovarallisuuteni siis putosi tuolloin kymppitonnilla, mutta nyt se on saatu paikattua takaisin!  ATH-lukemissa siis mennään taas pitkästä aikaa.

Tulot ja menot

Tulot

Nettopalkka2 479,75 €
Saatavia796,00 €
S-bonus2,99 €
Yhteensä3 278,54 €

Menot 

Asuminen981,11 €
Ruoka ja päivittäistavara231,64 €
Auto ja julkinen liikenne57,20 €
Puhelin ja netti40,76 €
Ravintolat89,90 €
Baarit ja huvitukset69,74 €
Terveys ja liikunta60,73 €
Muut951,20 €
Yhteensä2 482,28 €


Pitää kyllä jossain välissä suoraviivaistaa tätä menojen kirjanpitoa, koska hämään tehokkaasti jo itseänikin. Tällä hetkellä osassa menoista on puolison osuus jo huomioituna, mutta osassa taas näyttää siltä, että maksan kaiken, vaikka puoliso onkin oman osuutensa tililleni maksanut. Osa saatavista on siis juuri tällaisia rahoja. Pitää vähän pyöritellä, miten näitä tästä eteenpäin merkkaan, koska eihän tästä ota kohta enää vanha kunnon Erkkikään selvää. 

Verottajan ja sähköyhtiön käsi on käynyt taskulla, mutta muuten oli aika hyvä kuukausi tulojen ja menojen suhteen. Plussalle siis jäätiin vaikka yli 1 500 euroa saikin uuden kodin noista kahdesta edellä mainitusta kohteesta. Ravintoloihin ja baareihin meni ehkä vähän keskivertoa enemmän, mutta noissa luvuissa on tosiaan miehenkin syöminkejä noin puolet.

Tulot olivat 3 278,54 € ja menot 2 482,28 €, joten plussalle jäätiin 796,26 euron verran. Ihan mukavasti, kun ottaa verojytkyn huomioon. Tonnin kuukausittaisesta tavoitteesta tosin jäätiin vähän turhan kauas.

Tällaistapa siis helmikuussa. Mukava kuukausi, kun palkkaa tulee saman verran kuin normaalistikin, mutta päiviä, jolloin rahoja ehtisi kuluttaa, on vähemmän. 

maanantai 20. helmikuuta 2023

Merkkipaaluja ja -pulloja

Aika monella taloudestaan bloggaavalla, itseni mukaan lukien, on jonkinlainen iso tavoite, jota kohti mennään, mutta tämä tavoite voi olla vuosien tai jopa vuosikymmenten päässä. Joillain se on velkojen poismaksu ja toisilla eläkerahasto tai kenties taloudellinen riippumattomuus. Kun maali on kaukana, se voi tuntua välillä täysin saavuttamattomalta ja sen voi jopa unohtaa, ellei muistuttele itseään välillä, minne sitä olikaan menossa. Välitavoitteet ovat kivoja, ja olenkin asettanut niitä itselleni, että pysyy moti yllä maratonmatkallakin.

Miten näitä saavutettuja tavoitteita sitten juhlistan?

Minulla on ollut tapana ostaa salkun kasvaesssa jokaisen virstanpylvään kohdalla joku pullo. Kun salkku oli saavuttanut maagiset 10 000 euroa, ostin kympin viinipullon, ja kun päästiin 25 000 euron paremmalle puolelle, ostin noin 25 euron arvoisen Baileysin. Ei varmaan vaadi suuren suurta päättelykykyä huomata, mikä logiikka tässä on.

Seuraavana merkkipaaluna horisontissa siintää 50 000 euroa, toivottavasti jo ennen tämän vuoden loppua, joten viidelläkympillä pitäisi jotain keksiä. Päästäisiinköhän jopa viskipuolelle jo? Ei ainakaan minkään kovin ison pullon äärelle, jos single malteja mielii ostella. No, se on sen ajan murhe, ja eiköhän sitä aina jotain keksitä. 

Toinen murhe, mitä en alussa ottanut huomioon ja mikä tulevaisuudessa tulee mietittäväksi, on se, miten jatkan palkintosysteemiäni, tuon 50 000 jälkeen. Seuraava etappi, jonka olen exceliini merkinnyt on 100 000 euroa, mikä tarkoittaisi jo 100 euron pulloa. Sillä saisi jo sen isomman pullon single maltia, mutta ajatuksen tasolla (mahdollisesti myös fyysisesti) alkaa lievä nikottelu noin kalliista ostoksista. Varsinkin sitten seuraavan etapin kohdalla, kun tuhlattavana olisi 250 euroa. Tai 500 (tätä pidemmälle ei excelini yllä). En usko osaavani arvostaa mitään superkallista konjakkia, joten pitää joko laajentaa muihin asioihin kuin viinaksiin tai sitten ostaa useampia halvempia pulloja, mutta en oikein lämpene jälkimmäiselle idealle, sillä silloin koko hommasta tuntuu häviävän pointti. Ostanhan halpaa alkoholia muulloinkin. 

Toisaalta ehkä ajatusmaailmani on muuttunut siihen mennessä, kun tuo 250 000 euron etappi on ajankohtainen, ja silloin ei tunnu pahaltakaan pistää 250 euroa viinaan. Alkon valikoiman suhteen tässä ei ainakaan ole ongelmaa. Tällä hetkellä Alkon kallein tuote näkyy verkkokaupassa (ei tilattavissa, kumma juttu) olevan 15 320,25 euroa, joten ihan isohkon salkun saisin hankkia ennen kuin voisin sen tällä käyttämälläni logiikalla ostaa (toisaalta siinä vaiheessa kyseinen viski ei olisi enää 40-vuotiasta vaan ehkä 120-vuotiasta, joten mahdollisesti myös hintaa olisi kolminkertaisesti ja maku ihan mitä tahansa). 

Taloudellisten tavoitteiden juhlistaminen ostelulla on vähän nurinkurista, mutta toisaalta palkinnon arvo on ainakin tässä omassa tapauksessani kuitenkin aika minimaalinen kerättyyn rahamäärään nähden, joten tällainen sallittakoon. Joku asialleen omistautunut voisi tietysti sijoittaa myös nämä rahat, mutta jotain spessua pitää tällaisten rajapyykkien ylittämisessä olla. En nyt suoraan sanottuna keksi, mitä muita tapoja tähän voisi olla, sillä pelkkä rivin ruksaaminen excelistä olisi hieman antiklimaattista. Jatkan siis juhlapullojeni ostelua. 

lauantai 4. helmikuuta 2023

Kuukausikatsaus 01/2023 - Pitkä ja hipaton

Tammikuu tuntui kestävän iäisyyden, mutta kyllä siitäkin sitten selvittiin. Ei siinä mitään huonoa varsinaisesti ollut, mutta kylmä (vaikka onkin ollut ennätyslauha talvi) ja pimeys (vaikka päivät pitenevät) alkoivat ottaa jo kupoliin. Näin helmikuun puolella onneksi jo helpottaa, kun töiden jälkeen ei ole enää säkkipimeää vaan pelkästään hämärää. 

Lapsettomuushoitoihin tuli tammikuuksi tauko, koska uusi kierto alkoi joulun aikaan, enkä siis voinut ilmoittaa minnekään, että tuoresiirrosta ei tullut mitään ja mitäs nyt tehtäisiin. Ihan mukavaa, että tuli tämmöinen tauko, niin pystyi olemaan ajattelematta asiaa hetken aikaa, mutta kyllähän se vähän harmittaa, että hommat ei etene, vaikka endometrioosi todellakin tuntuu etenevän.  

No mutta se siitä. Jos katseltaisiin sitten rahapuolta.

Nettovarallisuus

Menot olivat hirmuiset, kuten seuraavasta osiosta selviää, mutta jollain ihmeen kaupalla nettovarallisuus kipusi taas reilusti ylöspäin. En edes saanut haikailemiani työsuhde-etuhyvityksiä vielä tässä palkassa, mutta ilmeisesti salkun arvonnousu teki asioita. 

Tammikuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 27 635 € 29 529 € (-1 894 €)

Salkku: 32 302 € (+3 454 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 85 428 € (-392 €)


Yhteensä: 72 009 € (+1 952 €)


No nyt päästiin sen rajapyykin yli, että salkussa on enemmän rahaa kuin omistan käteisenä. Hetki siinä menikin. Vielä ei kuitenkaan olla maalissa, vaan käteiskassan vajutus saa edelleen jatkua.

Koska asuntolaina lyheni minimaalisesti viime kuussa, niin tässä kuussa otettiin vahinko takaisin, ja lyhennys oli hieman normaalia suurempi. Vastaavia tilanteita vaikuttaa olevan tulossa vastaisuudessakin, koska toinen lyhennys seilaa kuunvaihteen molemmin puolin, joten laina ei lyhene joka kuussa tismalleen samalla tavalla. 

Iso pomppaus nettovarallisuudessa vastoin kaikkia odotuksia. Vaikka salkku ei massiivinen olekaan, sen liikkeet näköjään määräävät jo aika voimakkaasti, jääkö kuukausi plussalle vai miinukselle. 

Tulot ja menot

Miinuksen puolelle mentiin! Ei mitenkään mahdottomasti, mutta ärsyttävästi kuitenkin. Tammikuulle osui monia isoja laskuja, joita ei oikein voinut välttää, joten näin pääsi käymään. 

Tulot

Nettopalkka2 479,75 €
Saatavia373,00 €
S-bonus5,93 €
Yhteensä2 858,68 €

Menot

Menoja oli. Paljon. 

Asuminen1751,50 €
Ruoka ja päivittäistavara324,87 €
Auto ja julkinen liikenne358,49 €
Puhelin ja netti73,45 €
Ravintolat38,90 €
Baarit ja huvitukset21,79 €
Terveys ja liikunta252,60 €
Muut140,30 €
Yhteensä2 961,90 €


Karmaisevaa luettavaa. Mutta minkäs teet. Sähkölasku pamahti kolmelta kuukaudelta ja oli reippaasti yli 800 euroa. Auto piti korjata, mikä kustansi noin 250 euroa. Ostin ensimmäiset silmälasini, 170 euroa. Vesilasku, lapsettomuushoitojen lasku, YTK:n lasku, kaikkea löytyy. Onneksi joka kuukausi ei näytä tältä, tai käteiskassani saisi kyytiä ihan vääristä syistä. 

Tulot olivat 2 858,68 € ja menot 2 961,90 €, joten lunta tuli tupaan 103,22 euron verran. Ygh.

Onneksi helmikuu on lyhyempi, niin näin monia laskuja ei varmaan edes ehdi tulla. 

tiistai 10. tammikuuta 2023

Kohti ääretöntä ja sen yli - tavoitteet vuodelle 2023

Tammikuu etenee kovaa vauhtia, ja vielä yksi vuodenvaihteen postaus pitäisi saada eetteriin, ennen kuin on hävyttömän myöhäistä. Perinteisestihän uuden vuoden lupaukset on tähän mennessä jo petetty, mutta koska olen tällä lailla hitaan puoleinen, niin en ole ehtinyt vielä niitä edes tekemään. Mutta ehtiihän sitä myöhemminkin, sillä loppujen lopuksi olen kuitenkin aika hyvä pitämään uuden vuoden lupauksia. 

Ihan tosi! Salaisuus on pitää lupaukset pieninä ja konkreettisina. Toissa vuonna en tehnyt mitään muuta lupausta kuin langata hampaat joka toinen päivä. Onnistuin ja tein näin koko vuoden. Tapa sitten kyllä jäi joskus seuraavan vuoden puolella. Olisi luullut, että vuoden kun tekee jotain asiaa, niin se olisi tarpeeksi pitkä aika ujuttaa joku juttu osaksi rutiinia, mutta ei sitten näköjään. Pahus, ehkä tämä hitaus vaikuttaa myös siihen, miten nopeasti jokin asia juurtuu oikeasti tavaksi. Pitäisiköhän ottaa lankaustavoite tänä vuonna uusiksi? Mutta joka tapauksessa todistettavasti pystyn pitämään kiinni jostain päättämästäni asiasta vuoden ajan (vuosi Duolingoakin lähenee).

Sen enempää löpisemättä mennäänpä niihin tavoitteisiin. 

Tavoitteet vuodelle 2023


1. Käyttötilin vajuttaminen noin 2 000 euroon. 

Varsinkin  pari viimeistä kuukautta olen saanut pienennettyä käyttötilini saldoa ihan kiitettävästi, enkä ole edes tuhlannut kaikkea, vaan lähinnä siirtänyt salkkuun (tai maksellut laskuja), mutta tili on kuitenkin edelleen sen verran täynnä, ettei tuollaisissa summissa ole mitään järkeä. Suunnitelma onkin, että vuoden aikana päästäisiin tilanteeseen, jossa käyttötilillä olisi ainoastaan noin 2 000 euroa. Tällä hetkellähän tilillä komeilee edelleen lähes 15 000 euroa, joten kyllä jonkin aikaa saa niille vielä uutta kotia etsiä. Kohteena tulee olemaan joko sijoitussalkku tai kodin seinät, tämä on vielä auki, mutta joka tapauksessa tili saa tyhjetä. Bank Norwegianissa oleva kymppitonnin puskuri saa riittää mielenrauhan säilyttämiseen. Saa sitten nähdä, miten rauhassa mieli oikeasti on, kun tuohon tilanteeseen päästään, koska olen tuollaisia isompia lukuja hetken aikaa jo saanut käyttötilillä ihastella. Mutta kaikkeen tottuu. Kai.

Tili siis tyhjäksi. Pitäisi onnistua kaikilta. Tavoitteen vaikeusaste 1/5. 

2. Sijoitusten arvo 50 000 euroa. 

Tässä kun postausta kirjoittelen, niin salkun arvo on 31 905 euroa. Vajaa parikymmentä tuhatta pitäisi saada siis kasvua aikaan, jotta tuohon 50k-tavoitteeseen pääsisi. Viime vuoden aikana luku nousi 20 814 euroa, eikä pörssinoususta ollut kyllä apua tässä vaan lähinnä päinvastoin. Omaa pääomaa tuossa siis suunnilleen kaikki. Tämän perusteella tempun pitäisi onnistua myös tänä vuonna, mutta toki vain jos iso osa tuosta käyttötilini saldosta laitetaan salkkuun eikä seiniin. Tavoitteenani on, että joka kuukausi palkasta jäisi sijoitettavaksi tonni, mutta luonnollisesti tässä on paljon vaihtelua kuukausien välillä. Toisinaan tavoite täyttyy helposti, toisinaan ei käydä lähelläkään. Mutta jos ollaan optimistisia, että saisin palkasta aina tonnin riivittyä, niin siinä olisi vuodessa 12 000 kasassa. Kuutisen tuhatta euroa pitäisi siis tulla muualta. Tuon verran jää melko varmasti käyttötilin tyhjennysoperaatiosta, vaikka tekisikin remonttia, joten tavoitteeseen pääsy vaikuttaa melko varmalta. Paitsi jos mennään kunnon taantumaan tai pörssi muuten romahtaa, mutta sillepä ei oikein mitään voi. Ainakin yritän sen parikymmentä tuhatta omaa pääomaa lisätä salkkuun. 

Ei mahdoton, muttei helppokaan tavoite. Vaikeusaste 3/5.

Ekstratavoite: Tuplaa salkun koko siihen nähden, mitä se oli joulukuun lopussa. Tavoitelukema siis 57 696 euroa. Aika kinkkinen jo, 4/5.

Ekstraekstratavoite: Pyöristetään nyt saman tien 60 000 euroon. 5/5.

3. Lankaa hampaat joka toinen päivä.

Itse akti ei ole vaikea, mutta rutiinista kiinni pitäminen voi olla. Vaikeusaste 2/5.

4. Käytä kaikki työsuhde-edut.

Viime vuonna jäi monen sadan euron edestä hyvinvointietuja käyttämättä. Tänä vuonna otan itseäni niskasta kiinni ja vien sen hierojalle. Vaikea tavoite, ainakin 8/5.


Olisivatko nuo siinä? Kovin mahdottomasti tavoitteita tuskin kannattaa olla, ettei pääse unohtumaan, mitä sitä tulikaan luvanneeksi. Mutta onhan sitä noissakin tekemistä, varsinkin noissa ekstratavoitteissa. 

Asuntolainaa en lupaa lyhentää ylimääräistä, vaikka sekin voisi olla viisasta näiden korkojen kanssa. Katsotaan sitten, miten mieli muuttuu kesällä, kun korko tarkistetaan. 

Myöskään mitään palkankorotusta en ole jahtaamassa. Sellaista ei ole orgaanisesti luvassa ihan hetkeen, koska se tarkoittaisi myös vastuun laajenemista eksponentiaalisesti, eikä tämä suoranaisesti ainakaan vielä houkuttele. Indeksikorotus voi ehkä olla tulossa, mutta muutoin palkka tulee pysymään samoissa jonkin aikaa, ellen vaihda työpaikkaa. Kovin moni yritys tällä alueella ei tarjoa samasta työstä yhtä hyvää palkkaa, joten tuskin olen minnekään lähdössä. 

Kaikenlaista tekisi mieli lupailla, mutta eiköhän noilla neljällä tämä vuosi pärjätä.  


perjantai 6. tammikuuta 2023

Vuosi 2022 pähkinänkuoressa

Mitä sitä tulikaan tehtyä? Kun äkkiseltään ajattelen asiaa, niin pää lyö hetken aikaa tyhjää, ja mielessä käy, että tässä vuodessa ei kyllä ollut mitään ihmeellistä, mutta kun vähän pitempään pohtii asiaa, niin kyllä alkaa löytymään. 

Olen pitänyt blogia vasta kesäkuusta lähtien, joten ihan koko vuodesta minulla ei ole dataa tekstimuodossa. Samoihin aikoihin aloin seurata myös kulutustani, mutta koska näihin aikoihin ajoittui myös talon ostaminen ja täten myös asumismuodon muuttuminen radikaalisti, ei minulla suoraan sanottuna ole aavistustakaan, millaista kuluttamiseni on vuoden alussa ollut. Todennäköisesti kuitenkin vähäisempää. 

Vuosi 2022 pikakelauksena

Alkuvuosi on todistusaineiston puuttumisen vuoksi täysin hämärän peitossa, joten harmaata arkea se on todennäköisesti ollut, eikä mitään maata mullistavaa tapahtunut. Taloudellisesti ei tehnyt tiukkaa, mutta vähän kismitti se, että puolison valmistuminen viivästyi kuukausikaupalla hänestä johtumattomista syistä, ja minä makselin todella ison osan talouden menoista siinä välissä. Onneksi ne olivat aika vähäiset. Nettovarallisuus nousi ihan hyvällä tahdilla, mutta toki paremminkin olisi voinut mennä, jos menoja olisi saanut jaettua edes vähän tasaisemmin. Omin avuin lapsen saamisen suhteen oltiin tässä vaiheessa varmaan jo luovutettu, ja lähinnä laskettiin päiviä, milloin saa ilmoittautua lapsettomuustutkimuksiin. 

Se päivä koittikin sitten toukokuussa, ja saatiin prosessi liikkeelle, mutta hitaanpuoleisesti se alussa kyllä eteni. Luojan kiitos vauhti vähän kiihtyi, kun oikeasti päästiin aloittamaan tutkimukset ja hoidot, eikä joka välissä ole enää tarvinnut odottaa kuukausitolkulla. 

Kesällä koitti kauan odotettu hetki, ja ostimme oman talon. Olin seurannut myytäviä asuntoja suhteellisen aktiivisesti jo parin vuoden verran, ja nyt se vihdoin päättyi. En ole tämän jälkeen avannut yhtään asunnonvälityssivua vielä kertaakaan, enkä ole niin tekemässä lähiaikoinakaan ihan oman mielenrauhani vuoksi. Nykyisillä asuntomarkkinoilla en usko että saisimme talostamme sitä hintaa, minkä siitä maksoimme, mutta todennäköisesti viihdymme tässä niin kauan, että tilanne ehtii muuttua vielä moneen kertaan. Korot luonnollisesti alkoivat nousta juuri silloin, kun talon ostaminen tuli meille ajankohtaiseksi, ja kyllähän tuollainen täysi lainasumma sitä korkoa myös ihan mukavasti kerryttää, mutta toisaalta emmepä olleet ehtineet parempaankaan tottua.  

Omassa talossa asuminen on ainakin tähän asti ollut aika ihanaa, sillä mitään suurempia vastoinkäymisiä ei ole ollut, eikä mikään osa talosta kaivannut välitöntä remonttia. Sitten kun asumista tulee vuosi täyteen, aiomme jotain remonttia tehdä (lue: teettää), sillä siihen mennessä, olemme todennäköisesti saaneet priorisoitua, mitä kannattaa oikeasti tehdä, ja mihin olemme sittenkin tottuneet, vaikka aluksi jokin olisi häirinnytkin. 

Kesään mahtui myös perheen kesämökin myyminen, minkä seurauksena tililleni päätyi noin 15 000 euroa vastoin kaikkia oletuksia. Koronan aiheuttaman mökkibuumin piti olla ohi, mutta niin vain katselijoita riitti, ja mökki myytiin päivä sen jälkeen, kun ilmoitus oli nettiin jätetty. Ei huano. 

Loppukesästä ei tainnut tapahtua mitään mainittavaa, lähinnä uuden talon ihmettelyä ja ruohon leikkaamista. Odottelua odottelun perään, sillä aika lapsettomuustutkimuksiin oli vasta syksylle. 

Sinne kun päästiin niin sitten alkoikin iso pyörä pyörimään, ja minulla diagnosoitiin endometrioosi, minkä seurauksena jätettiin kevyemmät hoidot tekemättä, ja meidät lykättiin suoraan IVF-jonoon. Saimme kaiken kukkuraksi vielä jonkun peruutuspaikan, joten emme joutuneet odottamaan neljää kuukautta niin kuin alun perin ajateltiin. Mukavaa, että asiat alkoivat edetä noin jouhevasti, mutta osansa kyllä on tuolla endodiagnoosilla, sillä aikaa ei välttämättä ihan mahdottomasti ole, kun se etenee koko ajan, ja mahdollisuudetkin siis todennäköisesti vain pienenevät ajan kanssa. Parastahan tässä on, että todennäköisesti olen saanut jotenkin hankittua koko värisuoran tuon endometrioosin suhteen. Löyyy endometriooma ja viitteitä syvästä endometrioosista plus todennäköisesti kiinnikkeitä jossain vatsaontelossa, vaikka näitä viimeisimpiä ei ole vielä silmin todettukaan vaan lähinnä oireiden perusteella päätelty. Että sillä viissiin. Siitä jaksan edelleen olla tyytyväinen, että normaalit kipulääkkeet purevat edelleen, eikä ainakaan vielä tarvitse mitään jytyjä hermolääkkeitä. 

Vuoden lopussa oli ensimmäinen IVF, ja pääsin pistelemään itseeni kaikenlaisia piikkejä. Yllättävän hyvin sujui siihen nähden, että joskus lapsena olen oksentanut, kun olen pistämistä katsonut, ja sen jälkeen olen pitänyt huolen, että katselen lähinnä seinille tuollaisten toimitusten aikaan. Itsensä pistämisessä tuollainen taktiikka ei oikein toimi, ja katsoa piti, kun mahamakkaraan tökkäsi. Mutta yllättävän helppoa se tosiaan oli, ja en muista, että aiemmin olisin tuosta makkarasta kiitollinen ollut, mutta nyt koitti sellainenkin kehopositiivisuuden hetki. Kuusi munasolua saatiin sitten punktiossa kerättyä. Ihan hyvä tulos, kun toinen munasarja on lähestulkoon kokonaan poissa pelistä, mutta kyllä sieltäkin oltiin saatu yksi tai kaksi kerättyä. Kaikki kuusi hedelmöittyivät, ja yksi näistä pääsi kahden päivän ikäisenä tuoresiirrossa kyytiin, mutta valitettavasti siitä ei seurannut toista viivaa raskaustestiin. Lopuista hedelmöittyneistä munasoluista kolme päätyi pakkaseen kaksipäiväisinä ja kaksi muutaman päivän seurannan jälkeen viisipäiväisinä. Minkäänlaista katoa ei siis käynyt, vaan kaikki kerätyt solut päätyivät johonkin jatkokäsittelyyn. Solujen laadussa ei siis nähtävästi ole mitään vikaa, vaan ongelma on kiinnittymisessä. Saa sitten nähdä pystyykö tätä asiaa lääketiede mitenkään korjaamaan. 

Kaiken kaikkiaan kun miettii mitä viime vuonna on tapahtunut niin aika plus miinus -linjalla mennään. Tuli ostettua talo, mutta taloon ei näytä tulevan lisää asukkaita. Kukaan läheinen ei kuitenkaan kuollut, toisin kuin parina edellisenä vuotena, joten kyllä voi sanoa, että hyvä vuosi oli. Siitä huolimatta aina kun ajattelen tätä meidän lapsettomuustaivalta, niin päässä alkaa soida "tämä vuosi muita suosi enemmän". Ei pitäisi verrata, kun ei tiedä yhtään mitä muut ihmiset käyvät läpi, mutta vaikeaa se välillä on. Loppujen lopuksi meillä on kuitenkin kaikki hyvin kaikilla muilla elämän osa-alueilla. Vain tämä yksi tämän iän kehitystehtävä on tekemättä. Toivotaan että ensi vuosi tuo muutoksen tähän, ja sitten maailma on valmis.

Lukuja 

Enimmäkseen olen blogissa kuitenkin talousjuttuja käsitellyt, niin numeroitakin voisi väläyttää tähän loppuun vähän. 

Tammikuun alussa nettovarallisuuteni oli 59 376 euroa. Joulukuun lopussa lukema oli 70 057 euroa. Nettovarallisuuteni on siis noussut 10 681 euroa. Ihan hyvin siihen nähden, miten mollivoittoista pörssissä on tuntunut olevan. Luvut eivät myöskään ole täysin vertailukelpoisia sillä vuoden puolivälissä "lahjoitin" puolet ASP-tilin sisällöstä puolisolleni, jotta omistaisimme talomme oikeasti puoliksi ja kirjanpito olisi muutenkin yksinkertaisempaa. Hän siis maksaa tuota lahjoittamaani kymppitonnia pikkuhiljaa takaisin, mutta en lue tuota velkaa nettovarallisuuteeni, koska en pääse rahoihin mitenkään käsiksi. Ilman tuota "lahjoitusta" nousua olisi ollut tuplasti, mutta tämä antaa kuitenkin realistisemman kuvan nykytilanteesta. 

Myös nettovarallisuuden rakenne on muuttunut merkittävästi. Aiemmin ASP-tilin saldo oli yksi isoimmista kivijaloista rahavaroissani, mutta nykyään tuota tiliä ei ole, vaan tilalla on puolikas omakotitalo ja asuntolaina. Myös arvo-osuustilini on kokenut jonkinlaisia muutoksia, lähinnä paisumisen merkeissä, mutta myös koostumuksessa. Olen jatkanut rahastojen ostamista, mutta ostin viime vuonna myös ensimmäiset osakkeeni. Tammikuun alussa salkkuni oli 8 034 euron ja joulukuun lopussa 28 848 euron arvoinen. Salkkuni on siis yli kolminkertaistunut vuodessa! Tämä ei johdu piilevästä sijoittajaguruudestani vaan siitä, että olen pikkuhiljaa yrittänyt valutella ylisuurta käteiskassaani jonnekin tuottavampiin kohteisiin. Käteisen suuri määrä taas johtuu perintönä saaduista rahoista ja perintönä saatujen kiinteistöjen myynnistä. Kiitos iskä, kun edelleen pidät huolta.

Että semmoinen vuosi. Tulikohan käytyä kaikki oleellinen läpi? Paljon kyllä auttaa, että voi blogista tarkistaa, että mitä on milloinkin tehnyt, muuten olisin varmaan unohtanut talon ostamisenkin, sillä tuntuu, että olemme asuneet tässä jo iät ja ajat. 

Toivotaan, että vuosi 2023 suosii muita mutta myös vähän meitäkin. 

maanantai 2. tammikuuta 2023

Kuukausikatsaus 12/2022 - Viimeinen silaus

Vaikka en ole ennen tätä vuotta minkäänlaista kuluseurantaa tehnyt, niin voin sanoa, että tänä vuonna rahaa on palanut enemmän kuin koskaan aiemmin. On ollut talon ostamiseen liittyviä kuluja, veroja, auton korjaamista, lapsettomuushoitoja ja vaikka sun mitä, ja kuin pisteenä i:n päälle, auto ehti vuoden viimeisenä päivänä hajota vielä kerran. Maksu korjaamoreissusta meni sentään tammikuun puolelle, mutta olihan tuo nyt surkuhupaisa päätös vuodelle. 

Teen vielä erikseen yhteenvedon viime vuodesta, mutta vielä olisi joulukuun kuukausiraportti käymättä läpi, joten mennäänpä suoraan asiaan.  

Nettovarallisuus

Suunta on edelleen ylöspäin, vaikka pörssi dippasikin taas vaihteeksi. Vähän harmittaa että oikeasti kasvu olisi ollut useamman satasen isompi, jos työpaikan kulttuurietujen kanssa ei olisi tullut säätämistä. Nyt maksoin kaiken omasta pussistani, ja ostamani asiat hyvitetään, kun toimitan kuitit. Joitain saatavia jäi myös uupumaan tästä kuusta. No ovatpahan pehmentämässä iskua tammikuussa, kun maksettavana on sähkö-, vesi- ja korjaamolaskut. Voi olla että silloin ei nousua nähdä.

Joulukuu 2022

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 29 529 € (-930 €)

Salkku: 28 848 € (+1 106 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 85 820 € (-72 €)


Yhteensä: 70 057 € (+248 €)


Käteistä on vielä himppu enemmän kuin salkussa sisältöä, mutta kyllä tuo ero kohta kurotaan kiinni, kunhan salkun arvo lakkaisi laskemasta. Sitä päivää odotellessa.

Asuntolaina lyheni minimaalisesti, koska jostain syystä joulukuun isompi lyhennys on vasta tammikuun puolella. Lievätkö pyhät sekoittaneet tätäkin. 

70 000 euron nettovarallisuuden raja meni rikki! Rimaa hipoen ehkä, mutta yli mentiin kuitenkin. Siinä mielessä pienehkö salkku on mukava, että pörssin heilunnalla ei ole vielä yhtä suurta merkitystä kuin kuukausittaisella säästösummalla. Toisin sanoen, jos säästöaste on hyvä (niin kuin se tässä kuussa yllättäen oli), nettovarallisuus voi nousta, vaikka käyrät niiaisivatkin. Isompaa salkkua kohti silti pyritään, heilumisenkin uhalla. 

Tulot ja menot

Laiskuudesta sakotettiin ankaralla kädellä, sillä en ole pariin kuukauteen jaksanut katsoa palkkanauhaa, koska sama summahan sinne tilille on joka kuukausi ilmestynyt. Olisi vissiin kannattanut, sillä olin arvioinut tuloni väärin (ilmeisesti unohtanut sellaisen asian kuin lomarahat), ja lisäprosentti iski. 

Tulot

Nettopalkka2 233,75 €
Saatavia90,00 €
S-bonus18,77 €
Lahjat50,00 €
Yhteensä2 392,52 €

Menot

Menoja oli yllättävän vähän, vaikka joulu tähän kuukauteen sattuikin ja terveysosion lukemat ovat lapsettomuushoitojen takia taas ihan omassa sfäärissään. 

Asuminen129,84 €
Ruoka ja päivittäistavara237,46 €
Auto ja julkinen liikenne84,44 €
Puhelin ja netti56,66 €
Ravintolat27,00 €
Baarit ja huvitukset181,99 €
Terveys ja liikunta305,17 €
Lahjat108,65 €
Muut0,00 €
Yhteensä1 131,21 €


Menojen vähyyttä selittää ainakin lainanlyhennyksen puuttuminen, ja oikeastihan menot olisivat olleet vielä vähäisemmät, jos kulttuurietusekoilulta oltaisiin vältytty. Ja jos lisääntyminen ei olisi näin hankalaa. Mutta minkäs teet. Tällaisiin lukemiin voisin silti tottua. Tammikuussa on kuitenkin luvassa taas karu paluu arkeen. 

Ruoka- ja päivittäistavaraosio on ennätyksellisen maltillinen, kiitos äidin, jonka luona vietimme viikon täysihoidossa. 

Tulot olivat 2 392,52 € ja menot 1 131,21 €. Ylijäämää oli näin ollen 1 261,31 €. Tulipahan kerrankin kuukausittainen tonnin tavoite täyteen, ja vielä ihan hyvällä marginaalilla.

Nyt jos tuulettelisi tätä tulosta seuraavan kuukauden ajan, ja henkisesti valmistautuisi kaikkiin laskuihin, joita tammikuussa on luvassa. 

Olkoon uusi vuosi armollinen meille kaikille!

Kuukausikatsaus 02/2024 - Julmasti juhlallista

Kevättä kohti mennään, siltä ainakin helmikuussa tuntui. Tulipalopakkaset ovat väistyneet, ja vaunulenkille ollaankin päästy melkein joka pä...