perjantai 7. huhtikuuta 2023

Kuukausikatsaus 03/2023 - Elämä on yhtä juhlaa

Lähinnä kulutusjuhlaa, mutta mukaan mahtuivat myös yhdet synttärit. Tämän takia tuli pitkästä aikaa vähän osteltua, kun miehen kanssa puhuttiin, että tehdään parit hankinnat yhteiseksi synttärilahjaksi. Ainakin toisessa isossa kohteessa takana oli noin puolen vuoden harkinta-aika, joten oli jo aikakin hankkia se. Ostimme siis uuden imurin. Vau. Villiä. Romantiikan huippu. 

Samalla verkkokaupassa pyöriessämme päätimme ex-tempore ostaa myös uuden television, ja syy sen hankinnan takana oli ihan vain perinteinen "mutku mä haluun". Vanhassa ei ollut varsinaisesti muuta vikaa kuin koko, joten päivitimme suoraan 32-tuumaisesta 55-tuumaiseen. Enää ei tarvitse laittaa laseja päähän, jos haluaa sohvalta telkkua katsoa.

Onneksi on tosin ehtinyt katsoa muutakin kuin televisiota


Nettovarallisuus

Tuhlailupuuskasta huolimatta, nettovarallisuuden suunta on yhä ylöspäin. Ei ihan samanlaisella harppauksella kuin viime kuussa, mutta plussa on aina plussaa.

Maaliskuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 22 901 € (-1 550 €)

Salkku: 38 903 € (+1 737 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 84 952 € (-236 €)


Yhteensä: 74 389 € (+460 €)


Asuntolainan puolikkaani putosi uudelle tuhatluvulle, jee! Mutta kyllähän tuota edelleen riittää, huoh.

Salkku hätyyttelee jo kohta 40 000:ta euroa, eli reilu kymppitonni enää matkaa asettamaani tavoitteeseen, että vuoden lopussa salkulla olisi kokoa 50 000 euroa. Hyvältä siis näyttää, ellei tule jotain älytöntä remontointitarvetta, joka vie kaikki rahat. 

Tulot ja menot

Tulot

Nettopalkka2 497,25 €
Saatavia250,00 €
Yhteensä2 747,25 €

Menot 

Asuminen1 304,96 €
Ruoka ja päivittäistavara525,42 €
Terveys ja liikunta143,23 €
Puhelin ja netti56,99 €
Ravintolat40,00 €
Baarit ja huvitukset12,49 €
Harrastukset6,01 €
Muut83,00 €
Yhteensä2 172,10 €


No nyt suoraviivaistin kirjanpitoa hieman, ja päätin, että tästä eteenpäin seuraan vain mitä käyttötililläni tapahtuu. S-tili saa olla oman onnensa nojassa, ja merkkaan vain, miten paljon siirrän sinne rahaa päätililtäni. Meillä on siis sellainen systeemi, että molemmat siirrämme yhteiselle S-tilille rahaa, kun näyttää, että seuraavasta kauppareissusta emme enää selviä. Yleensä siirrän kerralla 500 euroa, joten ihan realistista kuvaa oikeista ruokamenoista näin ei saa, mutta kahden tilin seuraaminen ei enää huvita, joten mennään nyt tällä ainakin jonkin aikaa. 

Tämän muutoksen seurauksena en merkkaa myöskään S-bonusta tuloihin, mutta se on yleensä niin pieni summa, että ei sillä mitään väliä ole. Emme myöskään kerrytä S-bonusta mihinkään isompaan pottiin, vaan siellä se on kuukausittain auttamassa normaaleissa ruokaostoksissa.

Asumismenot ovat noin kauheat, koska hoidimme imurin ja telkun oston siten, että mies osti ne, mutta jätti sitten lainanlyhennyksen tältä kuulta maksamatta minun tililleni. Hämmentävän tasan meni. Mutta kuten näkyy, tässä taloudessa ei lasketa sentilleen, mitä kumpikin maksaa. Meillä toimii, kaikilla välttämättä ei. 

Asumismenoja nostaa myös viimeinen iso sähkölasku, joka oli yli 500 euroa, mutta tästä eteenpäin alkaa sitten pörssisähköön siirtyminen näkyä, ja tuollaiset summat ovat ensi talveen asti muisto vain. 

Tulot olivat 2 747,25 € ja menot 2 172,10 €, joten plussalla ollaan 575,15 euron verran. Taas jäätiin kauas tonnin tavoitteesta, on se kumma. Jos olisi nuo ylimääräiset isot ostelut jäänyt ostelemati, niin sitten tuohon oltaisiin päästy. 

No, ensi kuussa helpottaa. Sähkölasku on puolet pienempi, ja emme tietääkseni ole ostamassa toista televisiota. Huhtikuulle tosin osuu pitkähkö loma, jonka kustannukset eivät ole vielä täysin tiedossa, mutta koska väitän edes jotenkin tuntevani itseni, en usko, että panisin täysillä haisemaan. Ravintolakuluihin tosin ennustan pientä piikkiä. 

2 kommenttia:

  1. Meillä sama systeemi S-tilillä. Molemmat siirtää kerran kuussa sinne sovitun summan. Helpottaa huomattavasti seurantaa kun itsekin lasken kulutukseen sen summan joka lähtee omalta tililtä. Tämä tasapainottaa itsensä kun välillä tulee laitettua pienempi summa, jos sinne kertyy liikaa rahaa.

    Tv:tä ei kannata harmitella. Vaikka sitä ei paljoa katsoisi, niin hyvä telkkari kestää helposti useamman vuoden ja sen vähän mitä sitä katsoo niin saapahan paremman nautinnon. Säästäminen on maraton, ei pikamatka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, kiva on ollut uutta telkkua katsella, eikä kaduta, että se ostettiin :D Ei siis mitään superhifi-laitetta hommattu vaan tuommonen aika perus, joten ei ollut mitenkään äärimmäisen hintava. Oikeastaan yllätyin miten halpoja televisiot nykyään ovat. Kun inflaatio otetaan huomioon, televisioiden hinta on tullut ryminällä alas, kun vertaa muutaman vuosikymmenen takaisiin lukuihin.

      Poista

Sanaisen arkun tyhjennyspiste

Kuukausikatsaus 03/2024 - Vauva-arkea (ja -juhlaakin)

Kevätsää lämmittää. Ei pitäisi valittaa, mutta taas perinteisesti ei ole taas mitään tietoa, miten ulos tulisi pukeutua. Jos on omien vaatte...