Ei, en saanut potkuja. Otsikko viittaa ilmiöön, jonka kautta aikoinani päädyin talousblogeja lukemaan. Törmäsin jokunen vuosi sitten sattumalta nettilehtiartikkeliin (olisiko ollut Kauppalehti), jossa eräs suomalainen bloggaaja kertoi FIREstä, ja lähinnä tuhahtelin, kun silmäilin artikkelia eteenpäin. On siinäkin elitisti kokoomuslainen, kun kehtaa tuollaista ajatella. Eihän tuo ole mahdollista ellet ole syntynyt kultalusikka suussa. Ilmeisesti aihe kuitenkin kutkutti omiakin aivonystyröitä sen verran, että päädyin kyseisen bloggaajan sivuille ja loppujen lopuksi luin koko blogin läpi ja olin ihan täpinöissäni FIREstä. Että miten meni paheksuminen noin niin kuin omasta mielestä?
Alkuinnostus laantui aika äkkiä, eikä siinä vaiheessa muutenkaan ollut oikein mahdollista vetää säästöprosentteja tappiin ja sijoittaa kaikki mikä irti lähtee, sillä opiskelijan tulot eivät ihan mahdottomiin venyneet. Ajatus kuitenkin jäi kytemään, ja sitten kun lopultakin sain ensimmäisen palkkani, perustin tilin Nordnetiin ja laitoin ensimmäiset rahat poikimaan indeksirahastoihin.
En voi sanoa varmaksi, että olisin koskaan sijoittamista aloittanut, ellen olisi kokenut tuota äkillistä hurahdusta, ja alkanut ottamaan selvää, mitä kaikkea rahalla voi tehdä muutakin kuin kuluttaa, eli jotain hyötyä on Internetissä roikkumisessakin aina välillä.
En kuitenkaan tavoittele FIREä edelleenkään sata lasissa, mutta ajatuksissa on kyllä jäädä eläkkeelle ainakin joitain vuosia ennen virallista eläkeikää, joka omalla kohdallani taisi olla lähes 68 vuotta. Olen tällä hetkellä 30-vuotias, ja ajatus siitä että pakko olisi painaa vielä 38 vuotta kuulostaa vähän turhan brutaalilta.
Jos siis ikinä pääsen tuollaisiin lukemiin saakka. Sukulaisteni ominaisuuksiin ei valitettavasti ole kuulunut pitkäikäisyys. Isäni kuoli 60-vuotiaana, setäni 52-vuotiaana, isän puolen ukkini noin nelikymppisenä ja äidin puolen mummoni viisikymppisenä. Kaikki syöpään.
Ajan rajallisuus on siis mahdollisesti myös omissa geeneissä läsnä, mikä osaltaan tuo motivaatiota karata eläkkeelle vähän aikaisemmin, että ehtii senkin kokea. Toisaalta taas kun ei voi tietää, tuleeko lähtö sittenkin jo kymmenen vuoden päästä, niin pitäisi muistaa myös vähän elää sitä eläkehaavetta tavoitellessakin.
Toinen motivaattori aikaiseen eläköitymiseen löytyy IT-alasta (hauska juttu muuten, että todella monet FIRE-bloggaajat ovat juuri tällä alalla). Ala kehittyy ihan koko ajan, ja uusia juttuja joutuu opettelemaan harva se päivä. Vanha koira voi alkaa jossain välissä olla vaikeuksissa ja työ muuttua niin kuormittavaksi, ettei siinä ole enää mitään mieltä. Tällä hetkellä työ on mukavaa, ja uuden oppiminen onnistuu (vaikka välillä tuntuukin, että TypeScriptillä on jokin henkilökohtainen kauna minua vastaan), mutta voi olla, että tulevaisuudessa meno hidastuu sen verran, että hommasta katoaa hauskuus. Toisaalta taas kun kokemusta on kertynyt enemmän, on jo ehtinyt kerryttää tietoja, jotka puolestaan helpottavat uuden oppimista, sillä esimerkiksi monissa ohjelmointikielissä pätevät hyvin samanlaiset lainalaisuudet. Haluaisin ajatella, että kokemuksen myötä oppisi myös olemaan stressaamatta kaikista asioista, vaikka vastuut lisääntyvätkin. Tällä hetkellä saan sydämentykytyksiä joka kerta kun näen, että jonkun projektin asiakkaalta on tullut sähköpostia. Toivottavasti ikä tekee tehtävänsä, ja osaan suhtautua näihin tulevaisuudessa rauhallisemmin ja menettämättä yöuniani.
Vaikka työskentely ei siis väistämättä tule muuttumaan hankalaksi iän myötä, on minusta kuitenkin mukava ajatus, että olisi olemassa jonkinlainen takaportti, josta voisi halutessaan karata, jos homma ei sittenkään enää napostele.
Ihan ensi viikolla tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan kassaa on kerrytettävä vielä jokunen vuosi. Menot eivät ole tällä hetkellä mitenkään mahdottomat (paitsi näin hetkellisesti, kun muuttoa tehdään), joten mitään älytöntä sijoitusvarallisuutta en tarvitsisi kattaakseni jouten oloni. Tällä hetkellä puoli miljoona vaikuttaa mukavan pyöreältä luvulta, johon tähdätä, jolloin arvonnousu ja osingot todennäköisesti kattaisivat kuluni. Toki tilanne voi muuttua mahdollisen (ja toivotun) perheenlisäyksen myötä, jolloin menot melko väistämättä kasvavat, mutta todennäköistä lienee, että siinä vaiheessa kun olisin eläkkeelle jäämässä, potentiaalinen jälkikasvu olisi jo lentänyt pois pesästä tai olisi ainakin lähtökuopissa siihen suuntaan. Asuntolainaakaan ei toivottavasti ole siinä vaiheessa enää kovin paljoa jäljellä. 25 vuotta sen maksamiseen on varattu, mutta katsellaan nyt, mihin sfääreihin korot tästä yrittävät, ja miten aggressiivisesti lainaa lähdetään loppujen lopuksi makselemaan. Menot ovat siis todennäköisesti ihan hallittavissa lukemissa, mikäli en siis anna elintasoinflaation iskeä liian pahasti.
Jos oletetaan, että pörssi tuottaisi seitsemän prosenttia vuodessa ja sijoittaisin kuukausittain 1000 euroa, olisi puoli miljoonaa kasassa parinkymmenen vuoden päästä, eli olisin siinä viisissäkymmenissä. Tämäkin on jo ruhtinaalliset 18 vuotta vähemmän kuin virallinen eläkeikäni. Viime aikoina tuo tonnin sijoittaminen kuukausittain ei ole tuottanut ongelmia, mutta luonnollisesti kaksikymmentä vuotta on niin pitkä aika, että eteen voi tulla ajanjaksoja jolloin tuo ei ole mahdollista. Tulevassa talossamme on luvassa jonkin verran remontoitavaa, joten silloin tällöin sijoituskohteena voi olla ympäröivät seinät. Kirjaimellisestikin, sillä ilmeisesti kellarin seinien eristys on tulossa elinkaarensa päähän.
Vanhaa kunnon neljän prosentin sääntöä on tässä vaiheessa vähän turha laskea, kun menopolitiikka on tässä välissä vielä niin auki, eikä kyseinen periaate muutenkaan taivu Suomen ympäristöön täysin aukottomasti. Mutta joskus lähitulevaisuudessa voisi olla mukava laskea tuokin tarkemmin, että olisi joku tarkka lukema mihin tähdätä tuon suurpiirteisen puolen miljoonan rajapyykin sijaan. Monesti kun voi käydä niin, että ei sitten uskallakaan eläköityä, vaan tehdään töitä "vielä yksi vuosi" ihan vain varmuuden vuoksi. Toki jos hommasta tykkää, niin eihän siinä mitään pahaa ole, ja jos alkaa jokin asia töissä turhauttaa, niin siinä vaiheessa on sitten ihan eri tavalla motivaatiota katkaista napanuora.
Mutta katsellaan tässä nyt vielä pari vuosikymmentä ennen kuin tehdään mitään hätiköityjä päätöksiä.
