Ei, en saanut potkuja. Otsikko viittaa ilmiöön, jonka kautta aikoinani päädyin talousblogeja lukemaan. Törmäsin jokunen vuosi sitten sattumalta nettilehtiartikkeliin (olisiko ollut Kauppalehti), jossa eräs suomalainen bloggaaja kertoi FIREstä, ja lähinnä tuhahtelin, kun silmäilin artikkelia eteenpäin. On siinäkin elitisti kokoomuslainen, kun kehtaa tuollaista ajatella. Eihän tuo ole mahdollista ellet ole syntynyt kultalusikka suussa. Ilmeisesti aihe kuitenkin kutkutti omiakin aivonystyröitä sen verran, että päädyin kyseisen bloggaajan sivuille ja loppujen lopuksi luin koko blogin läpi ja olin ihan täpinöissäni FIREstä. Että miten meni paheksuminen noin niin kuin omasta mielestä?
Alkuinnostus laantui aika äkkiä, eikä siinä vaiheessa muutenkaan ollut oikein mahdollista vetää säästöprosentteja tappiin ja sijoittaa kaikki mikä irti lähtee, sillä opiskelijan tulot eivät ihan mahdottomiin venyneet. Ajatus kuitenkin jäi kytemään, ja sitten kun lopultakin sain ensimmäisen palkkani, perustin tilin Nordnetiin ja laitoin ensimmäiset rahat poikimaan indeksirahastoihin.
En voi sanoa varmaksi, että olisin koskaan sijoittamista aloittanut, ellen olisi kokenut tuota äkillistä hurahdusta, ja alkanut ottamaan selvää, mitä kaikkea rahalla voi tehdä muutakin kuin kuluttaa, eli jotain hyötyä on Internetissä roikkumisessakin aina välillä.
En kuitenkaan tavoittele FIREä edelleenkään sata lasissa, mutta ajatuksissa on kyllä jäädä eläkkeelle ainakin joitain vuosia ennen virallista eläkeikää, joka omalla kohdallani taisi olla lähes 68 vuotta. Olen tällä hetkellä 30-vuotias, ja ajatus siitä että pakko olisi painaa vielä 38 vuotta kuulostaa vähän turhan brutaalilta.
Jos siis ikinä pääsen tuollaisiin lukemiin saakka. Sukulaisteni ominaisuuksiin ei valitettavasti ole kuulunut pitkäikäisyys. Isäni kuoli 60-vuotiaana, setäni 52-vuotiaana, isän puolen ukkini noin nelikymppisenä ja äidin puolen mummoni viisikymppisenä. Kaikki syöpään.
Ajan rajallisuus on siis mahdollisesti myös omissa geeneissä läsnä, mikä osaltaan tuo motivaatiota karata eläkkeelle vähän aikaisemmin, että ehtii senkin kokea. Toisaalta taas kun ei voi tietää, tuleeko lähtö sittenkin jo kymmenen vuoden päästä, niin pitäisi muistaa myös vähän elää sitä eläkehaavetta tavoitellessakin.
Toinen motivaattori aikaiseen eläköitymiseen löytyy IT-alasta (hauska juttu muuten, että todella monet FIRE-bloggaajat ovat juuri tällä alalla). Ala kehittyy ihan koko ajan, ja uusia juttuja joutuu opettelemaan harva se päivä. Vanha koira voi alkaa jossain välissä olla vaikeuksissa ja työ muuttua niin kuormittavaksi, ettei siinä ole enää mitään mieltä. Tällä hetkellä työ on mukavaa, ja uuden oppiminen onnistuu (vaikka välillä tuntuukin, että TypeScriptillä on jokin henkilökohtainen kauna minua vastaan), mutta voi olla, että tulevaisuudessa meno hidastuu sen verran, että hommasta katoaa hauskuus. Toisaalta taas kun kokemusta on kertynyt enemmän, on jo ehtinyt kerryttää tietoja, jotka puolestaan helpottavat uuden oppimista, sillä esimerkiksi monissa ohjelmointikielissä pätevät hyvin samanlaiset lainalaisuudet. Haluaisin ajatella, että kokemuksen myötä oppisi myös olemaan stressaamatta kaikista asioista, vaikka vastuut lisääntyvätkin. Tällä hetkellä saan sydämentykytyksiä joka kerta kun näen, että jonkun projektin asiakkaalta on tullut sähköpostia. Toivottavasti ikä tekee tehtävänsä, ja osaan suhtautua näihin tulevaisuudessa rauhallisemmin ja menettämättä yöuniani.
Vaikka työskentely ei siis väistämättä tule muuttumaan hankalaksi iän myötä, on minusta kuitenkin mukava ajatus, että olisi olemassa jonkinlainen takaportti, josta voisi halutessaan karata, jos homma ei sittenkään enää napostele.
Ihan ensi viikolla tämä ei kuitenkaan ole mahdollista, vaan kassaa on kerrytettävä vielä jokunen vuosi. Menot eivät ole tällä hetkellä mitenkään mahdottomat (paitsi näin hetkellisesti, kun muuttoa tehdään), joten mitään älytöntä sijoitusvarallisuutta en tarvitsisi kattaakseni jouten oloni. Tällä hetkellä puoli miljoona vaikuttaa mukavan pyöreältä luvulta, johon tähdätä, jolloin arvonnousu ja osingot todennäköisesti kattaisivat kuluni. Toki tilanne voi muuttua mahdollisen (ja toivotun) perheenlisäyksen myötä, jolloin menot melko väistämättä kasvavat, mutta todennäköistä lienee, että siinä vaiheessa kun olisin eläkkeelle jäämässä, potentiaalinen jälkikasvu olisi jo lentänyt pois pesästä tai olisi ainakin lähtökuopissa siihen suuntaan. Asuntolainaakaan ei toivottavasti ole siinä vaiheessa enää kovin paljoa jäljellä. 25 vuotta sen maksamiseen on varattu, mutta katsellaan nyt, mihin sfääreihin korot tästä yrittävät, ja miten aggressiivisesti lainaa lähdetään loppujen lopuksi makselemaan. Menot ovat siis todennäköisesti ihan hallittavissa lukemissa, mikäli en siis anna elintasoinflaation iskeä liian pahasti.
Jos oletetaan, että pörssi tuottaisi seitsemän prosenttia vuodessa ja sijoittaisin kuukausittain 1000 euroa, olisi puoli miljoonaa kasassa parinkymmenen vuoden päästä, eli olisin siinä viisissäkymmenissä. Tämäkin on jo ruhtinaalliset 18 vuotta vähemmän kuin virallinen eläkeikäni. Viime aikoina tuo tonnin sijoittaminen kuukausittain ei ole tuottanut ongelmia, mutta luonnollisesti kaksikymmentä vuotta on niin pitkä aika, että eteen voi tulla ajanjaksoja jolloin tuo ei ole mahdollista. Tulevassa talossamme on luvassa jonkin verran remontoitavaa, joten silloin tällöin sijoituskohteena voi olla ympäröivät seinät. Kirjaimellisestikin, sillä ilmeisesti kellarin seinien eristys on tulossa elinkaarensa päähän.
Vanhaa kunnon neljän prosentin sääntöä on tässä vaiheessa vähän turha laskea, kun menopolitiikka on tässä välissä vielä niin auki, eikä kyseinen periaate muutenkaan taivu Suomen ympäristöön täysin aukottomasti. Mutta joskus lähitulevaisuudessa voisi olla mukava laskea tuokin tarkemmin, että olisi joku tarkka lukema mihin tähdätä tuon suurpiirteisen puolen miljoonan rajapyykin sijaan. Monesti kun voi käydä niin, että ei sitten uskallakaan eläköityä, vaan tehdään töitä "vielä yksi vuosi" ihan vain varmuuden vuoksi. Toki jos hommasta tykkää, niin eihän siinä mitään pahaa ole, ja jos alkaa jokin asia töissä turhauttaa, niin siinä vaiheessa on sitten ihan eri tavalla motivaatiota katkaista napanuora.
Mutta katsellaan tässä nyt vielä pari vuosikymmentä ennen kuin tehdään mitään hätiköityjä päätöksiä.
Tuo FIRE on mielenkiintoinen konsepti ja sillä on mukava leikkiä ajatusleikkejä. Vähän niin kun kontrolloitu lottovoitto, vaikka tämä vaatii paljon taitoa. Itse en kykene todellisuudessa tuollaiseen "sitku" ajatteluun, kun en tiedä edes että mitä huominen sisältää, saati monen vuoden päähän. Tulee aina mieleen sellainen joskus netistä löydetty kuva, missä kaveri juoksee kamalaa vauhtia rahatukon perässä suoraan kohti hautaa. Soisin tuonkaltaisen ajattelun kuitenkin lisääntyvän, jotta toivottavasti seuraava sukupolvi pääsisi irti materialismista ja arvot olisikin enemmän säästäminen. Päästäisiin edes vähän lähemmäs jonkunlaista kestävän kehityksen tilaa. Tietenkin jos kaikki alkaisivat tehdä tätä niin tulisi ongelma (itse pihistelen aika rankasti, oli rahaa tai ei, mutta jos muut eläisi samoin kuin minä, niin eihän mulla olisi koskaan mitään paikkaa tai tekemistä, kun joskus haluaisin turhuuksiin tuhlata ja saati sitten jos kukaan ei enää tekisi töitä). Itse olen ollut aikanaan toisella alalla ja eksynyt sieltä IT-alalle (on siis kurjempiakin kohtaloita kuin koodaus ja muu tähän liittyvä) ja tehnyt tällä alalla muutamia projekteja, osa hauskoja ja osa sitten vähän liian stressaavia. Eli tunnistan tuon sinun tilasi, että haluaa etsiä jotain pakoreittiä. Tuo, että joutuu jännittää ja stressata niin paljon jo, että pienikin lisäjuttu esim. spostin saaminen asiakkaalta, tuntuu turhankin rankalta, kuulostaa tutulta. Eli en yhtään ihmettele sitä, että IT-alalaiset ovat noita blogeja tehneet. Itse ajattelin olla niinkin vanhanaikainen ratkaisuissani, että kunhan velkavuoreni olen vuoden päästä selvittänyt, meinaan etsiä vähemmän stressaavaa työtä, vähemmillä tunneilla. Aika hyvin oppii sen, että mitä tarvitsee elämiseen ja mitä olisi kiva saada sukanvarteen, eli siis millaisella budjetilla tulisi elää. Mutta ehkä downgreidaus on niin last season, että oon ihan vanhanaikainen. Toivottavasti itsekin löydät työelämään helpotusta ennen kun 20 vuotta on mennyt :)
VastaaPoistaKiitos kommentista (blogin ensimmäisestä, jihuu!)! Tuo on kyllä totta, että ei saa elää liikaa sitä sitku-elämää, vaan jonkinlainen tasapaino on hyvä löytää. Itselläni on tosin siitä hyvä tilanne, että en ole mitenkään tuhlailuun taipuvainen, ja oikeastaan aika vähään tyytyväinen, eli kotona nysvääminen on melkeinpä sitä minulle parasta aikaa :D Ei toki aina, välillä kaipaa vaihtelua. Säästäminen tulee tässä yhtälössä siis aika luonnostaan. Ei toki kansantaloudelle paras malli tämä, mutta kyllä ihan kiitettävä osa euroista lähtee kiertoonkin.
PoistaTuosta työn stressaavudesta: tällä hetkellä on itse asiassa aika rento tilanne. Olen lähinnä rivikoodarina ja vain yhdessä pienessä projektissa vähän vetovastuussa, mutta kun on tämmöinen stressaajaluonne, niin pienikin tavallisuudesta poikkeava asia (se sähköposti asiakkaalta), vaikka ei siis millään tavalla negatiivinen olisikaan, saa aikaan sellaisen "lol apua" -reaktion. Halutessani pääsisin tästäkin projektista eroon, jos alkaa tuntua liian raskaalta, mutta ihan oppimiskokemuksena ajattelin ottaa tämän, koska se on kuitenkin aika pienessä roolissa päivittäisessä työssäni. Suurimman osan ajasta kuitenkin koodaan jonkun toisen johtaessa projektia, ja se nyt ei ole lähtökohtaisesti kovinkaan ahdistavaa. Tästä vastuusta vapaana elämisestä saan varmaan nauttia nyt jonkun vuoden, mutta jos joskus haluan edetä uralla, niin siinä vaiheessa pitäisi sitten johtaakin niitä projekteja. Saan pelkästä ajatuksesta näppylöitä :D
En usko että tuollainen mainitsemasi downgreidaus on mitenkään vanhanaikaista, vaan oikeastaan lisääntymään päin. Ainakin itsestä tuntuu, että todella moni on vaihtanut esimerkiksi nelipäiväiseen työviikkoon, ja monet työnantajatkin suostuvat tähän entistä joustavammin. Varsinkin näin IT-alalla tuntuu olevan työntekijän markkinat, ja aika pitkälti saa sanella omat ehtonsa, sillä osaajista halutaan pitää kiinni. Vähemmän vaativiin tehtäviin siirtyminen lienee harvinaisempaa, mutta ei ennenkuulumatonta sekään. Toivottavasti löydät sellaisen työtasapainon, joka sopii juuri sinulle.