torstai 4. toukokuuta 2023

Kuukausikatsaus 04/2023 - Odotus päättyi ja alkoi

Tämän kuukauden kohokohtaa ei tarvitse paljon miettiä. Toinen pakastealkion siirto toi vihdoin ja viimein kauan odotetun plussan. Edelleen on toki sen verran aikaista, että mitä tahansa voi vielä tapahtua, mutta pitää ajatella positiivisesti niin kauan, kuin mitään huolestuttavaa ei ilmaannu. Ensi viikon alussa on tiedossa varhaisultra, ja jos siellä jotain elämää löytyy, niin ollaan jo todella hyvillä todennäköisyyksillä, että raskaus jatkuu loppuun asti. Olenkohan ikinä odottanut maanantaita näin kovasti? (Toki jos mitään ei löydy tai löytyy väärästä paikasta, niin en kyllä tiedä, miten työt sujuu loppuviikon. Veikkaan, että huonosti.)

Olisi kyllä mukavaa, jos todellakin päästäisiin näin "helpolla", eli yhdellä hoitokierroksella ja pakkaseenkin jäisi vielä alkioita. Vaikka julkisella ollaankin, niin ei nämä hoidot ihan ilmaisia ole. Mieluummin ostelisin vauvalle tarvikkeita. Olen toki äärimmäisen kiitollinen, että julkinen puoli tällaisia hoitoja järjestää, ja mukana on ollut todella ammattitaitoista ja empaattista porukkaa. Kuluja vain kertyy lääkkeiden ja polikäyntien muodossa ihan kiitettävästi. Ei toki ollenkaan samassa luokassa kuin yksityisellä, jossa hoitokierros siirtoineen voi olla yli kymppitonnin. 


Nettovarallisuus

Huhtikuu oli kyllä äärimmäisen hyvä kuukausi kaiken suhteen. Raskaustestin plussan lisäksi myös nettovarallisuuden kehitys oli vahvasti plus-merkkinen.

Huhtikuu 2023

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 21 682 € (-1 219 €)

Salkku: 43 078 € (+4 175 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 84 952 € (-71 €)


Yhteensä: 77 379 € (+2 990 €)


Jepsistä juu, eli eteenpäin mentiin melkein kolme tonnia. Salkku kehittyi mukavasti huhtikuussa, ja tammikuussa asettamani 50 000 euron tavoite lähenee hyvää vauhtia. Periaatteessa siis alle tonnin sijoitus kuussa riittäisi, jos ei kurssikäyrät tee jotain jäynää. Käteiskassaa on vielä tuhoamatta jonkin verran, mutta kesällä olisi tarkoitus tehdä pientä remonttia, joten voi olla, että loppu tuhoaminen tapahtuu sillä. 

Tulot ja menot

Tulot

Nettopalkka2 560,74 €
Saatavia341,5 €
Yhteensä2 902,24 €

Menot 

Asuminen586,87 €
Ruoka ja päivittäistavara505,81 €
Terveys ja liikunta257,28 €
Puhelin ja netti56,66 €
Ravintolat112,50 €
Baarit ja huvitukset21,47 €
Auto ja julkinen liikenne107,87 €
Muut50,00 €
Yhteensä1 689,46 €


Huhtikuusta astui voimaan pieni palkankorotus, eli 140 euroa tuli bruttopalkkaan lisää, ja näköjään nettopalkkaankin vaikutusta jonkin verran oli, kun päästiin 2500 euron paremmalle puolelle. 

Kululistauksessa ei pistä mikään pahemmin silmään. Sähkölasku pieneni odotetusti ja toinen lainanlyhennys onkin vasta toukokuun puolella, joten asumiskulut näyttävät inhimillisiltä. 

Lapsettomuushoidot näkyvät vielä terveyskustannuksina polikäynteinä ja lääkkeinä, ja autokin kaipasi kesärenkaat alleen. Auto olisi kaivannut kipeästi myös parkkikiekkoa, sillä tuo muissa kuluissa oleva 50 euroa on mikäs muukaan kuin parkkisakko.

Huhtikuussa oli viikon loma, mutta sen seurauksena ei kyllä pahemmin lisämenoja tullut noita ravintolakuluja lukuunottamatta. Eivät siis ole kaikki edes minun, vaan osa on miehen, ja mahtuu mukaan myös yksi edelliskuukauden Foodora-keissi, jossa oli useampia ihmisiä mukana. 

Tulot olivat 2 902,24 € ja menot 1 689,46 €, joten ylijäämäisiä ollaan 1 203,78 euron verran. Tällaisia kuukausia lisää kiitos. 

Ensi kuussa ei tule sähkölaskua ollenkaan, eikä mitään muutakaan massiivista ole kiikarissa, joten toukokuusta tulee mahdollisesti myös oikein hyvä kuukausi. Olettaen siis, että varhaisultrassa näkyy jotain. Jos ei näy niin tulee paha kuukausi, oli rahallinen tilanne mikä hyvänsä. 

2 kommenttia:

  1. Olipa mukava lueskella pitkästä aikaa muita talousblogeja ja huomata, että teillä on lykästänyt raskauden suhteen, kovasti onnea! :) Ja onnea myös nettovarallisuuden kasvamisesta, kovaa vauhtia kohti satasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon tuota tahkottiinkin ennen kuin raskautuminen lopulta onnistui. Samalla sinnillä tuota satasta kohti sitten :D

      Poista

Sanaisen arkun tyhjennyspiste

Kuukausikatsaus 03/2024 - Vauva-arkea (ja -juhlaakin)

Kevätsää lämmittää. Ei pitäisi valittaa, mutta taas perinteisesti ei ole taas mitään tietoa, miten ulos tulisi pukeutua. Jos on omien vaatte...