Tulihan se syksykin sieltä, vaikka näyttikin siltä, että kesä jatkuu ja jatkuu vain. Syyskuussa ei tainnut vielä kertaakaan mennä edes lämmitys päälle, kun aurinko lämmitti talon niin mukavasti aina päivällä.
Ei kyllä nyt onneksi enää hirvitä lämmitystä käyttää, kun vaihdettiin pois pörssisähköstä kahden vuoden määräaikaiseen liittymään. Kerrankin meni ajoitukset kohdilleen sähkön kanssa. Saatiin nauttia kesän ajan lähes ilmaisesta pörssisähköstä, ja sitten kun vaihdettiin kiinteähintaiseen, meni vain muutama päivä, että pörssisähkön sekoilu alkoi. Luulin, että voisin lopettaa sähkön hinnan seuraamisen sopimuksen vaihtuessa, mutta nyt syön poppareita ja myhäilen, kun sähkön hinta kipuaa johonkin 60 senttiin.
Lehdissä on tosin ollut nyt uutisointia, että kyllä se pörssisähkö tulee kiinteähintaista halvemmaksi, mutta näissä jutuissa ei ikinä oteta huomioon sitä, että sähköä monesti kuluu enemmän silloin kun se on kallista. Laskin itse asiassa jokin aika sitten, mikä meidän sähkömme keskihinta oli pörssisähköä käyttäessämme, ja se oli noin 13 snt/kwh. Aika paljon enemmän kuin tällä hetkellä myynnissä olevat kiinteähintaiset sopimukset. Ei tarvita kuin muutama paha pakkaspäivä kovilla hinnoilla, niin keskihinta nousee ihan uusiin sfääreihin. Hintaa ei saa kesällä edes painettua alas, koska kulutus on niin vähäistä.
Tilanne olisi toki eri, jos meillä olisi jokin toinen lämmönlähde, jota voisi pahimpien hintapiikkien aikaan käyttää, mutta tulisijaprojektimme on vielä vaiheessa. No mutta, olemme tämän sopparin varassa vielä kaksi vuotta, joten toivottavasti siihen mennessä on jo saatu parannettua torpan energiaomavaraisuutta jonkinlaisella takalla.
Nettovarallisuus
Edellisen kuun tykityksen jälkeen vähän keveämpi nousu.
Syyskuu 2024
Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden. Oven vaihto söi käteistä.
Varallisuus
Käteinen: 13 833 € (-431 €)
Salkku: 64 788 € (+925 €)
Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €
Velat
Asuntolaina: 81 844 € (-290 €)
Yhteensä: 94 277 € (+784 €)
Välitavoitteet
Nämä ovat salkun välietappeja, eli hahmotelmia siitä, millaisia kustannuksia salkku jo nykyisellään voisi kattaa tästä iäisyyteen. Luvut perustuvat neljän prosentin sääntöön, eli vuosittainen kulu kerrotaan 25:llä tai kuukausittainen 300:lla.
56 000 - Sähkö
3 250 - Ajoneuvovero
1 250 - Webaston kauko-ohjaus
3 375 - Kiinteistövero
913 / 1500 - Jäteastian tyhjennys
64 788 / 65 375 - Yhteensä
Kiinteistövero kuitattu ikuisiksi ajoiksi! Valitaan seuraavaksi jätehuolto. Budjetoidaan sille vaikka 5 e/kk. Tällä hetkellä jäteastian tyhjennys on neljän viikon välein, mutta toivottavasti kun vaipparumbasta päästään, voidaan palata taas kahdeksan viikon välein tyhjennykseen.
Tulot ja menot
Tulot
Vanhempainraha | 1 830,05 € |
Saatavia | 36,50 € |
Muut | 1 163,20 € |
Yhteensä | 3 029,75 € |
Menot
Asuminen | 2 334,56 € |
Ruoka ja päivittäistavara | 441,51 € |
Auto ja julkinen liikenne | 70,00 € |
Puhelin ja netti | 41,83 € |
Terveys | 33,50 € |
Ravintolat | 11,00 € |
Baarit ja huvitukset | 4,00 € |
Harrastukset | 26,01 € |
Muut | 88,20 € |
Yhteensä | 3 050,61 € |
Hyvä ajoitus sähkösopimuksen suhteen. Itsekin sitä pohdiskelin vielä syyskuun alussa, että pitäisikö ottaa kiinteähintainen sopimus. En tarkempia laskelmia olekaan vielä tehnyt, koska juuri tuli 1 vuosi täyteen. Meillä näkyy olevan viimeisen 12kk aikana toteutunut sähkön hinta ~10,6snt / kWh. Varmaan olisi saanut kiinteähintaisen sopimuksen halvemmalla, Fortum näyttää tarjoavan tällä hetkellä 10,1 snt / kWh. Viime talvi oli erityinen energiakriisin vuoksi, tästä pitäisi tulla edes vähän helpompi. Ja ensi vuodesta sitten taas tätä helpompi, eli katselen vielä hetken verran sivusta mihin suuntaan sähkömarkkinat kehittyvät. Muotta tuohan se mielenrauhaa!
VastaaPoistaTuo soppari mikä nyt tehtiin on 8,29 snt/kwh eli aika paljon vähemmän kuin tuo meidän 13 snt pörssisähkön kanssa :D Yritettiin just loppukesään/alkusyksyyn tällätä tuo vaihto, että saataisiin kesä nauttia halvasta pörssisähköstä, mutta vaihdettaisiin sitten kuitenkin sen verran ajoissa, ettei ehdi hirveästi hinnat nousta, ja on sitten kahden vuoden päästäkin mahdollista saada uusi järkihintainen soppari.
PoistaEi varmaan ole tosiaan teillä kannatusta vaihtaa just nyt sopparia, kun tuollaisissa lukemissa on viime vuoden kulutus :) Todennäköistä lienee, että ei ihan samanlaisia pakkasia olisi tänä talvena luvassa mitä viime vuonna.
Mutta jos kuitenkin päädytte uutta sopimusta pohtimaan, kannattaa pitää vähän silmiä auki noiden määräaikaisten sopparien kanssa, että mitä ne pitää sisällään. Ainakaan silloin aiemmin syksyllä Fortumilla ei ollut lainkaan tarjolla täysin kiinteähintaista sopimusta. Tosi moni lafka tarjoaa nyt kulutusjoustollisia soppareita, jossa pääsee jonkin verran vaikuttamaan hintaan ajoittamalla halvemmille tunneille, mutta mitä nyt kokemuksia luin, niin käytännössä on ihan mahdotonta optimoida kulutusta niin, että hintaa saisi pienemmäksi. Kalliimpaan suuntaan kyllä taas tuntuu menevän helposti. Tuo hinnoittelumalli on imo tosi hankala ja kaikkea muuta kuin läpinäkyvä, joten suorastaan sapettaa, että ihmisille noita edes tarjotaan.
Juu, viimeksi kun sähkösopimuksia kilpailutin niin tuo "määräaikainen hintajoustava sopimus" tms. mikä onkaan, vaikuttaa huijaukselta josta on parempi pysyä kaukana. Ei pelkoa sen suhteen :D
PoistaHaha, no hyvä juttu :D
Poista