sunnuntai 2. lokakuuta 2022

Kuukausikatsaus 09/2022 - Persnettoa tulee mutta tulkoon

Muistatteko kun kuukausi sitten ilakoin, että ei mene kuin muutama kuukausi, niin saan kirjanpidon muutoksesta johtuvan nettovarallisuuden notkahduksen paikattua? 

Haa. Haa. 

Pörssi laskettelee tällä hetkellä sen verran rankasti, että tällaiset ajatukset saa nyt hetkeksi unohtaa. Totta puhuen en nyt mitenkään äärimmäisen raskaasti tätä ota, koska olen kuitenkin pitkän aikajänteen sijoittaja. Pörssiromahdus on tavallaan ihan tervetullut kehitys siinä mielessä, että ostopaikkojakin avautuu ihan eri tavalla kuin kuplan ollessa pinkeimmillään. Kunhan siis ei mennä niin pahaan taantumaan, että työpaikka lähtee alta, jolloin osakeostelut saa todennäköisesti unohtaa. Mutta ollaan optimistisia, kun ei ole mitään hirveitä yt-uutisia kuulunut vielä oikein miltään taholta. 

Monet osakekurssit ovat ottaneet vaikutteita ruskan väreistä.


Taisin muuten tuolla jokunen kuukausikatsaus takaperin puhua siitä, että hilloan käteiskassaani talo-ostoksen takia siihen asti, että olen oppinut millaisia kuluja on luvassa. Tämän jälkeen päästän ylimääräisen käteisen pörssiin, ja ennustin, että luonnollisesti juuri silloin on täydellinen ostopaikka. Näinhän siinä nyt näyttäisi käyvän, eli tämä pörssiromahdus on nyt sitten varmaan minun syytäni. Sori siitä. 

Pitäisi vain keksiä jotain ostettavaa. Kaikki osakkeet, joita olen sillä silmällä katsellut, jatkavat edelleen matkaansa alaspäin, joten tuntuisi pahalta ostaa vielä. Mutta entä jos odottelen liikaa, ja nukun onneni ohi? No, pitää seurailla. Ehkä mikään ei yhdessä yössä nouse samoihin tasoihin kuin ennen laskun alkua. Ei siis haittaisi jos en ihan täydellisesti osuisi kuopan pohjalle, vaan jonkinlaista nousua olisi jo havaittavissa. Mutta nämäpä näkee oikeasti vasta jälkeenpäin, joten kyllä kohta pitää laittaa kunnolla ostohousut jalkaan, jos haluaa tästä tilanteesta jotain iloa irti saada.

Nettovarallisuus

Kuten alustuksesta ehkä voi päätellä, nettovarallisuuden kehitys ei näytä nyt ihan samanlaiselta kuin edellisessä kuussa. Miinuksella mentiin tämä kuukausi ihan reippaasti salkun arvon sulaessa parilla tuhannella eurolla, mikä on tuon kokoisessa salkussa aika muikea määrä. Laitoin sinne toki lisääkin rahaa, joten tilanne ei tässä näytä niin pahalta, mutta kovin miinusmerkkinen on suhdeluku oman pääoman ja tuoton välillä. Sen siitä saa, kun aloittaa nämä hommat kuplan kasvaessa, mutta eipä tuota voinut oikein aikasemminkaan aloittaa, kun ei ollut töitä saati sitten rahaa, mitä sijoittaa. Parempi myöhään jos silloinkaan. Pitkänmatkalaisia kun ollaan, niin eivät nuo kuplan aikaan sijoitetut rahat varmaan niin paljon edes kokonaisuudessa tule sitten näkymään. Ainakin siis toivotaan näin.

Syyskuu 2022

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 34 471 € (-190 €)

Salkku: 21 100 € (-852 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 86 357 € (-233 €)


Yhteensä: 66 714 € (-809 €)


Tässä kuussa lainan pääoma lyheni jonkin verran enemmän kuin viime kuussa, mutta onhan tuo nyt aika olematon muutos. Himottaisi lyhentää enemmän, että saisi korkokustannuksia alemmas, ne kun tuntuvat tuon kokoisessa lainassa hemmetin suurelta. Laskeskelin kuitenkin, että jokainen ylimääräinen tonni, jonka lainaa lyhentää, vähentää vuotuisia korkokuluja alle 20 euroa, joka ei taas tunnu isolta summalta ollenkaan. Pitkällä tähtäimellä pörssiin sijoittamalla saa hyvin paljon todennäköisemmin paremman tuoton. Eli jatketaan hampaiden kiristelyä, ja maksetaan lainaa aikataulun mukaisesti pois. 

Tulot ja menot

Tulot olivat tässä kuussa himpun vähäisemmät kuin normaalisti, sillä lunastin vanhan työkoneeni henkilökohtaiseen käyttöön, ja sen hinta vähennettiin sitten palkasta. Ihan hyvä diili. Sain uutena pari tonnia maksavan koneen vajaalla 80 eurolla. Meinasi leuka kolahtaa työpöytään, kun kuulin hinnan. En valita.  

Tulot

Nettopalkka 2 403,87 €
Saatavia 36,50 €
S-bonus 11,05 €
Yhteensä 2 451,42 €

Menot

Viime kuussa ounastelimme, että saattaisimme ostaa grillin, jos tulisi hyvällä hinnalla joku miellyttävä yksilö vastaan. No ei tullut, joten emme ostaneet. Katsotaan sitten keväällä uudestaan. Black Friday -alennuksissa tuskin sentään on grillejä tarjolla. 

Asuminen 460,60 €
Ruoka ja päivittäistavara 348,74 €
Auto ja julkinen liikenne 152,18 €
Puhelin ja netti 59,12 €
Ravintolat 24,85 €
Baarit ja huvitukset 47,40 €
Terveys ja liikunta 54,50 €
Lahjat 9,99 €
Muut 537,14 €
Yhteensä 1 694,52 €


Muut-kategoria pistää silmään suuruutensa vuoksi, ja yksi vakuutusmaksuhan siellä vielä komeilee. Jospa tämän jälkeen saataisiin olla hetki rauhassa niiden suhteen (lukuunottamatta niitä, jotka rullaavat asuntolainan lyhennyksien seuralaisena joka kuukausi). 

Ruoka ja päivittäistavara -kategoria on tässä kuussa syönyt vähän vähemmän rahaa kuin normaalisti, mutta tämä johtuu varmaan siitä, että toinen puolisko kävi useammin kaupassa. Ei siis mitään suuria säästöharppauksia tämän suhteen. 

Autoon meni puolestaan enemmän kuin normaalisti. Teimme pienen reissun kotimaan sisällä, ja katsastuskin oli vielä kuun lopussa. Läpi meni! Huollossa pitää kyllä tässä lähiaikoina vielä käyttää, mutta ehkä yritän ajoittaa tätä renkaidenvaihdon yhteyteen.

Tulot olivat 2 451,42 € ja menot 1 694,52 €, joten ihan ookoolta näyttää erotus, joka on siis 756,90 €. Tavoitteena minulla on, että joka kuukausi talous olisi tonnin ylijäämäinen, ja sen verran voisin sitten huoletta sijoittaa. Tässä kuussa tuosta tavoitteesta jäätiin aika paljon, mutta jotkut kuukaudet vain ovat sellaisia, että niissä on isompia maksuja. Ilman tuota vakuutusmaksua tonni olisi ylittynyt helposti, varsinkin kun muuten tuli elettyä kuukausi aika kiltisti. Tällä hetkellä tuolla erotuksella ei ole varsinaisesti merkitystä, sillä tyhjentelen käteiskassaani Nordnetiin vähän rankemmalla kädellä, mutta tulevaisuudessa tuo tonni kuussa on tavoite, vaikka suht kova tavoite onkin. Etenkin jos perheenlisäystä joskus tulisi, mutta kun eihän tuo siltä näytä, niin pidetään tavoitteet ainakin toistaiseksi korkealla. 

Jos muistan oikein, niin lokakuussa pitäisi maksaa taas vaihteeksi vähän veroja metsän myyntiin liittyen, ja jos pörssi jatkaa samaan suuntaan kuin tähänkin asti, niin hyvin miinusmerkkisiä lukemia saadaan ensi kuussakin katsella. Sopii jotenkin hyvin yhteen tämän pimenevän syksyn kanssa.  

2 kommenttia:

  1. Mitä teillä kuuluu yhteensä ruoka/päivittäistavara -kategoriaan? Jotenkin vain huomio kiinnittyi tuohon, että 350 euroa oli vähemmän kuin normaalisti. Toki ethän sanonut, että puoliso ostaa samalla summalla ruokaa, vaan olet tainnut sanoa, että sinä maksat vähän enemmän. Eli ehkä kiinnostus ja ullataalasmaalainen stalkkaus, että paljon menee ruokaan ja päivittäistavaraan kuukaudessa per nuppi? Itse olen ruokakauppaan onnistunut nyt stabiloimaan summaksi hieman alle 200 euroa kuussa. Tämä sisältää pääosin kaiken ruoan, juoman ja päivittäistavarat. Kun aloin tilata kuukauden ruoat kerralla, niin ruokakaupan lasku laski lähemmäs 100 euroa. Se on aika hurja summa jo. Silti mietin, että pitäisiköhän tosta vielä saada napsastua jotain pois. Toki rahasumma ei ole inflaation myötä noussut ollenkaan, enemminkin laskenut, että ehkä tässä jotain kiristystä on tehnyt. Vaikkei se siis siltä tunnu: ruoka on hyvää, ravinteikasta ja maustettua. Ehkä jopa parempaa kuin ennen, kun iso osa mömmöstä ja huonosta ruoasta on jäänyt vähemmälle, kun nälkäisenä ei tarvi kauppaan koskaan mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei puoliso osta ihan tuolla 350 eurolla ruokaa yleensä :D Kesällä ostin käytännössä yksin kaikki ruuat, kun miehellä on kesällä töitä vielä vähemmän kuin normaalisti eli tulot minimissä. Nyt syksyllä jo vähän helpottanut, joten hänkin on päässyt vähän ostelemaan, mutta edelleen hänen tulonsa ovat ehkä kolmasosan siitä mitä minulla. Mutta en valita kun mies kuitenkin kokkaa 95 prosenttia ajasta. Meillä näyttää vakioksi muodostuneen tuollainen 400 euroa kuussa ruokaan ja päivittäistavaroihin, eli suunnillen 200 euroa per lärvi täälläkin. Ihan hyvä tulos mielestäni, kun miehellä on aika paljon ruokarajoiteitta, eli aika paljon joudutaan kaupassa arpomaan mitä ostetaan. Toisaalta säästämme rahaa, kun emme juurikaan voi ostaa eineksiä, mutta esimerkiksi lihan vähentäminen on todella hankalaa, kun perinteisiä kasviproteiineja kuten papuja ei voi syödä. Itsehän olin siis hetken aikaa käytännössä kasvissyöjä, mutta se nyt vähän tyssäsi, kun ei viitsi kummallekin omia ruokia tehdä. Tahtoisin vain kikherneitä.

      Ja tuossa ruoka ja päivittäistavara -kategoriassa saattaa toisinaan olla vaikka mitä muutakin mitä Prismasta saa, koska olen laiska kirjanpitäjä, enkä jaksa eritellä kuiteista muita ostoksia omiin kategorioihinsa :) Nyt kun kuitteja jälkikäteen katson, niin siellä on mukana muun muassa muumimuki, jota tuskin kulutustavaraksi lasketaan.

      Poista

Sanaisen arkun tyhjennyspiste

Kuukausikatsaus 05/2024 - Tarkenee taas

No olipa taas sään suhteen erikoinen toukokuu. Helteet tulivat niin nopeasti, että vauva ei ehtinyt tottua vähempään vaatetukseen vaunulenki...