torstai 1. tammikuuta 2026

Kuukausikatsaus 12/2025 - Musta ihmemaa

Saipa taas jännittää tuleeko musta vai valkoinen joulu. Menimme onneksi taaperon mummun luokse joulunviettoon, ja oltiin sitten tarpeeksi pohjoisessa, että sinne saatiin pieni joulun ihme ja lunta satoi näön vuoksi ehkä sentin tai pari. Muutamia kymmeniä kilometrejä pohjoisempana olisi ollut jo kunnolla lunta, mutta kiva että saatiin edes jotain. 

Viime kuussa valittamani väsymys ei ole varsinaisesti poistunut, mutta rinnalle on alkanut tulla pieni pesänrakennusvietti, eli väsymyksestä huolimatta tekee mieli laittaa jo vähän paikkoja kuntoon tulokasta varten. Otetaan tästä nyt sitten kaikki irti, ja tehdään joulusiivous vaikka sitten näin joulun jälkeen.  

Lomia ei tullut pidettyä kuin pyhät, kiitos nerokkaasti asetetun deadlinen töissä, mutta tulihan tuota ihan kiva pätkä silti. Ehkä tällä jaksaa hiihtolomaan asti tai milloin ikinä ajattelinkaan loput lomapäivät pitää. Oletettavasti viisi kuukautta olisi vielä töitä tiedossa ennen kuin jään mammalomalle. Tuleepahan taas kunnollisen mittainen kesäloma, eli sillä ajatuksella ehkä kestää tällaisen vähän torsomman joululoman.  

 

Nettovarallisuus

Ihan mukava nousu nettovarallisuudessa lähinnä salkun ja lainojen lyhennysten ansiosta. Sievä pieni joulupukkiralli ilmeisesti ollut, vaikken olekaan ehtinyt pörssiä juurikaan seuraamaan. Seuraavan tasakymmenenkin yli päästiin salkussa. Johan sitä vuosi katseltiin noita seiskalla alkavia lukemia, niin jos ensi vuonna sitten tuota kasia.  

Joulukuu 2025

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 6 256 € (-605 €)

Salkku: 81 495 € (+1 648 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 78 935 €

Remonttilaina: 16 992 € 

Velat yhteensä: 95 927 € (-633 €) 


Yhteensä: 89 324 € (+1 676 €)


Välitavoitteet

Nämä ovat salkun välietappeja, eli hahmotelmia siitä, millaisia kustannuksia salkku jo nykyisellään voisi kattaa tästä iäisyyteen. Luvut perustuvat neljän prosentin sääntöön, eli vuosittainen kulu kerrotaan 25:llä tai kuukausittainen 300:lla. 

56 000 - Sähkö (2 240 e/v.)

3 250 - Ajoneuvovero (130 e/v.)

1 250 - Webaston kauko-ohjaus (50 e/v.)

3 375 - Kiinteistövero (135 e/v.)

1 500 - Jäteastian tyhjennys (5 e/kk)

7 500 - Vesi ja jätevesi (25 e/kk)

7 500 - Puhelinliittymä (25 e/kk)

1 120 / 7 500 - Valokuitu (25 e/kk) 

81 495 / 87 875  - Yhteensä

Puhelimessa saa nyt pölistä vaikka maailman tappiin asti, mutta koska pelkkä puhelimen netti on vähän kömpelö, otetaan seuraavaksi kohteeksi valokuitu. Tällä hetkellä tämä kustantaa itselleni vajaat 25 e/kk, joten otetaan se perustaksi, vaikka liittymien hinnat voivat kyllä tulevaisuudessa liikkua ihan mihin suuntaan tahansa. 

 

Tulot ja menot

Tulot

Palkka2 715,00 €
Saatavia36,50 €
Muut13,23 €
Yhteensä2 764,73 €

Menot 

Asuminen1 788,41 €
Ruoka ja päivittäistavara379,83 €
Auto ja julkinen liikenne96,36 €
Tietoliikenne46,20 €
Terveys66,70 €
Ravintolat109,43 €
Baarit ja huvitukset4,00 €
Harrastukset0,00 €
Muut19,99 €
Yhteensä2 510,92 €

Kuluvan vuoden keskiarvo: 2 555,39 €

No niin, vuosi taputeltu, ja keskiarvo jäi kuukausipalkan alle. Palkallani voi siis kustantaa yhden pönttöuuniprojektin, johon kuuluu myös lattian vahvistaminen ja pieni pintaremontti olohuoneeseen. Sähkösaneeraukseen ei enää käteinen riittänyt vaan piti ottaa lainaa, mutta tuolla kuluissa senkin lainan lyhennykset kulkevat. Sijoitettavaahan tuosta ei juurikaan jää. Ensi vuonna tuskin tehdään mitään isompia remppoja, kun keskitytään paikkailemaan vararahastoja ja makselemaan lainaa takaisin, joten ehkä nämäkin luvut näyttävät silloin nätimmiltä. 

Kirjoittaminen näköjään auttaa ajattelua, ja mikäs sen parempi aika kuin uudenvuoden aatto, kun muut ovat juhlimassa. Joku fiksumpi saattaisi kirjoittaa aiheesta vaikka oman postauksensa sen sijaan että kirjoittaisi sitä tänne kuluperkaukseen, mutta onneksi minun ei tarvitse. Sain juuri älynväläyksen, että havittelemani kymppitonnin puskuri ei ehkä kannatakaan olla prioriteetti numero yksi, vaan tyytyä vähempään, ja alkaa sitten aggressiivimisemmin lyhentää remonttilainaa. Tuosta kymppitonnin puskurista olisi joka tapauksessa jotain menossa remonttiprojekteihin, mutta mitään uutta isompaa ei halua aloittaa ennen kuin laina on selätetty. Ei siis ole mitään järkeä kerätä rahaa tilille jonka korko on pienempi kuin lainan korko, jos lainaa on vielä jäljellä. Tulin siis johtopäätökseen, että kerään puskuria viiteen tonniin asti, ja sitten alan lyhentää tästä vapautuneilla rahoilla lainaa. 

Tässä järjestelyssä on myös se hyvä puoli, että salkun arvo ja jäljellä olevan lainan määrä kohtaavat nopeammin. Ai miksikö? No siksi, että olen päättänyt, että siinä vaiheessa kun salkussa on yhtä paljon rahaa kuin minulla on velkaa, luovun asuntolainoihini liittyvistä vakuutuksista, eli työttömyys- ja vakavan sairauden vakuutuksista. Jälkimmäinen toimii myös siinä tilanteessa jos heitän veivini ennen aikojani, eli perheeni ei jää pulaan. Lähinnä tästä syystä olen näistä pitänyt kiinni, vaikka en muuten kovin vakuutusmielinen ihminen olekaan. Jätänpähän puhtaan pöydän jälkeeni kävi miten kävi. Sitten kun salkku on tarpeeksi iso suhteessa lainaan niin noista voi luopua ja käyttää nekin rahat sitten vaikka salkun kasvattamiseen. 

Puskuri pitäisi kuitenkin ensin kasvattaa edes siihen 5 000 euroon asti. Tässä kuussa kapuloita rattaisiin pisti tukkeutunut viemäri, jonka avaus maksoi 600 euroa, koska totta kai nämä asiat tapahtuvat aina illalla normaalin työajan ulkopuolella. Ei, tämä ei voinut odottaa aamuun, koska ulkona oli kaatosade, ja ilmeisesti jostain mystisestä syystä siitä johtuen, viemäri pulputti tasaisin väliajoin litrakaupalla vettä kylppärin lattialle. Onneksi se vajui sentään aina takaisin alas, mutta aamuun mennessä tilanne olisi voinut muuttua ja sitten olisikin edessä ollut aika paljon isompi lasku. Joulukuun puskurin kasvatus meni nyt siis tällaiseen ylläriin. Olikohan se nimenomaan 600 euroa, mitä uutisoitiin, että keskivertosuomalaiset käyttävät jouluun? Voi sen näköjään näinkin käyttää. Onni onnettomuudessa kyllä, että olimme vielä kotona emmekä olleet lähteneet vielä toiselle paikkakunnalle joulun viettoon.  

Viemärin avaus on siis osa asumismenoja, jotka ovat muutenkin tähtitieteelliset, koska isompi lainanlyhennys oli seikkaillut tämän kuun puolelle. Ruokakulut olivat aika perus. 

Ravintolakulut taas olivat vähän totuttua isommat, mutta se on vissiin tämä joulun aika sellaista.  

Autoonkin meni vähän enemmän kuin oli tarvis. Lämpötilan sahaaminen nollan molemmin puolin teki sen, että auto jäätyi kauttaaltaan, ja kuulosti suoraan sanottuna ihan hirveältä. Odottelin josko kelien lämpeneminen hävittäisi äänen, mutta ei se vain suostunut kokonaan kaikkoamaan, vaikka hiljenikin huomattavasti. Käytin sitten autoa varulta huollossa, koska parin päivän päästä oli tarkoitus ajaa pitempi matka mummolaan, eli kyseessä oli lähinnä mielenterveystarkastus. Ja eihän se auto siellä enää mitään äännellyt. Suli ilmeisesti lopullisesti viimeistään hallissa. Onneksi eivät veloittaneet kuin 45 euroa. 

Terveyskuluissa on ilmeisesti varhaisultra. Laskut tulevat aina niin viiveellä, että hankala sanoa, mitä käyntiä mikäkin lasku koskee. Tämän jälkeen pitäisikin kaiken olla maksutonta, jei.

Muissa kuluissa on joululahjoja. Ostin kyllä lahjoja enemmänkin kuin parilla kympillä, mutta osa niistä on ruokaostosten joukossa ja osa luottokortilla, kun tuli nettikauppoja hyödynnettyä, eli lasku tulee vasta ensi kuussa.  

Tulot olivat 2 764,73 euroa ja menot 2 510,92 euroa, joten erotukseksi saadaan 253,81 euroa. Ei tällä nyt kuuhun mennä, mutta olosuhteet huomioiden ihan hyvä suoritus.

Tammikuussa sitten taas uusia kujeita. Ainakin yksi ylimääräinen postaus olisi tulossa kuukausikatsauksen lisäksi. Pitäähän sitä katsoa miten on viime vuoden lupauksista pidetty kiinni. 

Hyvää uutta vuotta kaikille! 

4 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta kymmentuhat-luvusta!

    Itsekin ajattelin, että jouluna on nii pitkät pyhät, ei siinä mitään lomia tarvita. Vanhempainvapaat häämöttävät keväällä, sen turvin jaksaa. No unirytmihän meni päin p:tä ja kyllä harmittelin, etten käyttänyt yhtään lomapäiviä.

    Varmastikin hyvä päätös priorisoida lainan takaisinmaksu. Myönnetään, että on minullakin liian paljon rahaa nollakorkotilillä, ja vielä uudestaan liian paljon rahaa 1,5% korkoisella säästötilillä. Mutta siitä turvallisuuden tunteesta pitää vähän maksaa. Jos tuntuu, että haluaa puskuria samalla kasvattaa, juurikin tuon turvallisuuden tunteen vuoksi, niin eihän näiden kahden välillä tarvitse olla 100% - 0% jakauma.

    Onneksi ehditte huomata tulvivan viemärin ennen reissuun lähtöä, ettei lainehdi koko wc kun palaatte joulunvietosta kotiin. Sepä vasta olisikin joulufiiliksen pilannut. Minulla on muuten sama juttu nykyään, jos pitää lähteä jonnekkin lähintä supermarkettia pidemmälle: Kuuntelen autoa hyvin herkällä korvalla, ja jokaisesta lonksauksesta ja pompahduksesta mietin että kuuluukohan tämä asiaan. En tiedä miten olen joskus uskaltanut ajaa sillä lännestä itään saati sitten etelästä pohjoiseen. Lapin reissuja en enää lähtisi tuolla autolla tekemään. Kyllä se uusi auto alkaa olemaan ajankohtainen kun vanhaa ei uskalla enää käyttää, niin kuin käyttöesinettä olisi tarkoitus. Varsinkin taaperon kasvaessa haluan tarjota muitakin elämyksiä kun sen mitä löytyy asuinalueen lähettyviltä. Jos nyt vielä pärjäisi 1 - 2 vuotta tällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä saanut ihan super pitkän lomapätkän jos olisi pari päivää käyttänyt, mutta oli niin paljon töissä hommia, ettei vain pystynyt. Oli sentään vähän vaihtelua, kun pari päivää teki toiselta paikkakunnalta etänä, niin ei ollut ihan normaalia puurtamista.

      Siis mitä, eikö kaikkea tarvitsekaan tehdä sata lasissa?? :D Mietin kyllä, että entä jos taas joutuu ostamaan vaikka uuden auton, niin siihen ei kyllä 5k riitä, mutta sitten totesin, että voin kyllä elää tämän riskin kanssa, kun ei autossa ole mitään oikeita oireita ollut, ja sitten jos kakka osuu tuulettimeen, niin realisoidaan sitten sijoituksia. Kauhea ajatus, tiedän, mutta toisaalta ehkä ihan hyvä myös opetella hyödyntämään sitä salkun tuomaa turvaa vähän konkreettisemmin.

      Onko teillä ikinä tuo auto jättänyt teitä tien päälle tai muuten temppuillut, kun ei kerran uskalla enää pitemmälle reissulle lähteä? Meillä edellinen oli sähkövikojensa takia niin epäluotettava tapaus, että edelleen on hankala luottaa ihan täysin nykyisen auton toimintavarmuuteen, vaikka mitään ongelmia ei tämän uuden kanssa ole ollut eikä minkään edellisenkään. Pikkuhiljaa on kuitenkin luotto palannut vaikka edelleen saan sydärin joka kerta kun kojelaudasta kuuluu mikä tahansa "ping" (yleensä se kertoo että lämpötila on 4 astetta). Varsinkin nyt lapsen kanssa tekee ihmeitä mielenrauhalle, kun ei pelota joka kerta jonnekin lähtiessä, että päästäänkö vielä kotiinkin.

      Poista
    2. Joskus ajoin säännöllisesti 450km opiskelupaikkakunnalle. Kerran auto jätti tämän välin loppupäähän, pari kilsaa jäin opiskeluasunnon parkkipaikalta. Onneksi jätti siihen, eikä keskelle jotain korpea. Oli myös sähkövika, kun ei uskaltanut pysähtyä wc:hen. Ei voinut ikinä tietää, lähteekö käyntiin jos pysähtyy. Välillä käynnistyi heti, välillä 15min jälkeen. Välillä vasta seuraavana päivänä. Kiva ajaa viikonlopuksi kotiin kun matkalla pitää pysähtyä abc:lle yöksi :D kimppakyytiläisetkin arvostaa.

      Poista
    3. Meillä kävi itse asiassa melkein sama edellisen auton kanssa, että kerran ajettiin 250 km matka ja auto jätti parin kilsan päähän :D Pakko oli silti soittaa taksi kun oli niin paljon tavaraa mukana. Sen kauemmaksi ei mekään olla jääty tien päälle vaan aina on päästy jotenkin nilkuttamaan kotipihaan, mistä auto on hinattu korjaamolle.

      Vähän stressaavaa tuommoinen, että ei tiedä päättääkö auto käynnistyä koko päivänä ollenkaan. Me lähdetään niin viime tingassa aina kaikkialle, että ei ehtisi edes taksilla neuvolaan, jos auto ei vain starttaisi :'D Pitäisi petrata tuota lähtemistä, mutta jotenkin se taapero vain juuri aina kriittisellä hetkellä parkkeeraa maratonpottaistunnolle tai jotain muuta mukavaa.

      Poista

Sanaisen arkun tyhjennyspiste

Kuukausikatsaus 01/2026 - Arkista aherrusta plus pieni sähkösoppa

Vuosi pärähti käyntiin ilman sen suurempia fanfaareja tai muutoksia. Arkinen suorittaminen oli tammikuussa pääosassa.  Semmoisia jännityksen...