tiistai 3. helmikuuta 2026

Kuukausikatsaus 01/2026 - Arkista aherrusta plus pieni sähkösoppa

Vuosi pärähti käyntiin ilman sen suurempia fanfaareja tai muutoksia. Arkinen suorittaminen oli tammikuussa pääosassa. 

Semmoisia jännityksen hetkiä tosin saatiin kokea, että kellarista hävisi yks kaks kylmänä päivänä sähköt, ja siellähän se meidän ilma-vesilämpöpumppukin oleilee. Eikun soittamaan sähkösaneerauksen tehneelle yritykselle. Olikin jo ollut ikävä. Vikaa ei löytynyt sähkötaulusta, joten eikun soittamaan Carunalle, sillä todennäköisesti vika oli heidän päässään. Vähän jännitti asioida heidän kanssaan, heillä kun on ollut pientä mainehaittaa, mutta sekä asiakaspalvelijat että paikalla käyneet asentajat olivat kyllä täysiä ammattilaisia. Paikallekin pääsivät ihan muutamassa tunnissa, mikä ei ollut mikään itsestäänselvyys, sillä muualla Suomessa korjailtiin vielä Hannes-myrskyn jälkiä. Vaikka apu tuli nopeasti, alkoi talossa lämpötila tippua aika vauhdilla, mutta kylläpä nyt saatiin taputella itseämme olkapäälle, että oltiin viime keväänä hankittu pönttöuuni, eli olkkarin läheisyydessä oli edelleen lämpöisät oltavat. 

Noh, eihän se vika ollut varsinaisesti Carunan päässäkään, ja tämän johdosta meille olisi luvassa mojova lasku turhasta käynnistä. Vaikka nämä Carunan asentajat tuumasivat että he eivät oikeastaan saisi tutkia tämän pidemmälle, missä vika on, kun se ei heidän vastuullaan näyttäisi olevan, eivät he silti jättäneet meitä pulaan, vaan setvivät asiaa vähän. Selvisi että meillä on vinttikomerossa vielä yksi sulaketaulu pääsähkötaulun ja ulkotaulun välissä, ja yksi sulake oli räjähtänyt vanhuuttaan. Korjasivat sitten sen, ja hyvä niin, koska ei meillä olisi ollut tarvikkeita saati osaamista moiseen hommaan. Noh, taas soittoa sähkösaneerausfirmaan, että mikäs tämä tämmöinen juttu on, kun eikös jokainen johdonpätkä pitänyt uusia, mutta olivat selvitelleet asioita siellä päässä ja todenneet, että heidän vastuunsa loppuu sähkötauluun, eli tämä juuri löydetty sulakehässäkkä kuuluu sittenkin Carunalle. Carunan laskua ei ole kuulunut, joten ovat luultavasti tulleet samaan johtopäätökseen. 

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis, ja mukavan jouhevasti sitten kuitenkin hoituivat asiat, vaikka potentiaalia oli ties millaiseen farssiin.    

Nettovarallisuus

Kiva pieni nousu lähinnä käteistilanteen parantuessa. Salkkukin näytti ison osan kuusta kivalta, mutta viimeisinä päivinä nyykähdettiin vähän alaspäin. Tästä huolimatta nettovarallisuus kipusi 90 000 euron paremmalle puolelle. 

Note to self: älä vastedes käytä suoria osakkeita lainan vakuutena, elleivät kyseisest yritykset ole todella stabiileja, koska et voi tehdä osakkeille mitään. Cut your losses -ohjenuoraa olisi ihan kiva noudattaa, mutta nyt vain lasketaan pulkkamäkeä Revenion ja QT:n kanssa. Ei auta kuin toivoa, että jossain vaiheessa tämän itse aiheutettu pakotettu Osta ja pidä -kelkka kääntyy.

 

Tammikuu 2026

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 7 621 € (+1 365 €)

Salkku: 80 944 € (-551 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 78 866 €

Remonttilaina: 16 741 € 

Velat yhteensä: 95 607 € (-320 €) 


Yhteensä: 90 458 € (+1 134 €)


Välitavoitteet

Nämä ovat salkun välietappeja, eli hahmotelmia siitä, millaisia kustannuksia salkku jo nykyisellään voisi kattaa tästä iäisyyteen. Luvut perustuvat neljän prosentin sääntöön, eli vuosittainen kulu kerrotaan 25:llä tai kuukausittainen 300:lla. 

56 000 - Sähkö (2 240 e/v.)

3 250 - Ajoneuvovero (130 e/v.)

1 250 - Webaston kauko-ohjaus (50 e/v.)

3 375 - Kiinteistövero (135 e/v.)

1 500 - Jäteastian tyhjennys (5 e/kk)

7 500 - Vesi ja jätevesi (25 e/kk)

7 500 - Puhelinliittymä (25 e/kk)

569 / 7 500 - Valokuitu (25 e/kk) 

80 944 / 87 875  - Yhteensä

Työn alla on nyt valokuitu. Tällä hetkellä tämä kustantaa itselleni vajaat 25 e/kk, joten otetaan se perustaksi, vaikka liittymien hinnat voivat kyllä tulevaisuudessa liikkua ihan mihin suuntaan tahansa. 

 

Tulot ja menot

Tulot

Palkka2 716,91 €
Saatavia36,50 €
Muut500,00 €
Yhteensä3 253,41 €

Menot 

Asuminen661,80 €
Ruoka ja päivittäistavara603,49 €
Auto ja julkinen liikenne62,65 €
Tietoliikenne47,71 €
Terveys66,70 €
Ravintolat39,60 €
Baarit ja huvitukset4,00 €
Harrastukset0,00 €
Muut235,91 €
Yhteensä1 721,86 €

Kuluvan vuoden keskiarvo: 1 721,86 €

Mukava aloittaa vuosi taas puhtaalta pöydältä keskiarvon suhteen ja vielä ihan järkevällä kulutuksella.  

Tuloissa on ylimääräisenä 500 euron lahja appiukolta. Halusi vielä näin jälkikäteen osallistua pönttöuuniprojektiin. 

Asumismenot ovat pienehköt, koska isompi lainanlyhennys on väärän kuun puolella. 

Ruokabudjetti näyttää taas aika muhkealta, mutta samoilla rahoilla selvitään reippaasti helmikuun puolellekin.

Terveysmenoissa on taas yksi polikäynti. Viime kuussakin oli ja epäilin sen olleen varhaisultra, mutta se taisikin olla nyt sitten tämä ja se edellinen oli alkionsiirto.

Muussa kulutuksessa on YTK:n maksu, joululahjoja, vaatteita, lapsen punkkirokote ja päiväkotikuvat.  

Tulot olivat 3 253,41 euroa ja menot 1 721,86 euroa, joten erotukseksi saadaan 1 531,55 euroa. Aaaaaika hyvä, ei huono. Toki rahalahjalla on tässä iso merkitys.  

Helmikuussa arjen aherrus jatkuu, eikä mitään ihmeellisempää ole näköpiirissä, mutta toivon paljon kivoja talvipäiviä järkipakkasilla, että pääsee paremmin ulkoilemaan. 

lauantai 10. tammikuuta 2026

Vuosi 2025 pikakelauksella

Vuoden mittainen sprintti on saatu päätökseen ja on aika pitää retrospektiivi. 

Vauva yleni taaperoksi, mikä tietenkin tarkoitti enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita, mutta vielä tuo pieni ihminen on hengissä kaikista itsensä tuhoamisyrityksistä huolimatta.

Olin koko vuoden töissä, joten periaatteessa rahaa olisi pitänyt olla kuin roskaa, mutta jotenkin oli persaukinen fiilis koko ajan. En nyt koe että mistään olisin jäänyt varsinaisesti paitsi, kun ei se raha ole mihinkään kankkulankaivoon mennyt, vaan oman harkinnan mukaisiin kohteisiin eli sijoitussalkkuun ja remontointiin. 

Mutta katsotaan nyt kvartaaleittain lyhyesti, mitä vuosi piti sisällään. 

 

Q1

Vuoden alussa olimme saaneet tulisijaprojektia etenemään, ja saimme lattian vahvistuksen teetettyä. Vaikka asumme vanhassa talossa, ei täällä ollut aiemmin mitään tulisijaa eikä edes takkavarausta, sillä talon rakennusvaiheessa oltiin niin kehityksen aallonharjalla, että taloon asennettiin suoraan öljylämmitys eikä muuta sitten tarvittu. Koska takkavarausta ei ollut, piti tuo lattian vahvistaminen tehdä jälkikäteen, ja sehän tietysti maksoi rakennepiirustusten ja itse työn verran. Tämän lisäksi vaihdoimme itse olohuoneen laminaatit vinyylilankkuun, laminaatit kun ottivat vahvistushommassa vähän hittiä. Samoin otti hittiä myös puskuritili, josta tuo kaikki hupi maksettiin.

Sain myös maistaa sadan tonnin nettovarallisuutta, mutta se oli lyhytaikainen hupi, sillä puskurin kurmuuttaminen ei vielä loppunut ja rapakon takana yksi huru-ukko laittoi pörssikurssitkin melkoiseen laskuun.

Puskurista maksettiin tietenkin myös pönttöuuni ja sen asennus, ja niin kuin tämä ei olisi vielä riittänyt, päätimme teettää vielä täydellisen sähkösaneerauksen, kun vuoden myyjä kävi sen meille kauppaamassa. Tässä vaiheessa lompakosta löytyi enää koiperhosia, joten remonttilainaa piti hakea, ettei tarvitse kauheita korkoja maksaa kulutusluotosta. 

Näin jälkikäteen vaikka tuo saneerauksen hintalappu edelleen kirpaisee, niin kyllä se kannatti tehdä. Vaikka suurimmaksi osaksi se olikin tylsää infran päivitystä, jota ei edes näe, niin kyllä se elämänlaatuakin paransi, kun samaan syssyyn tehtiin pieniä elämää helpottavia muutoksia ja turvallisuuskin parani kohisten. Ihan eri mukavaa, kun sähkötaulussa lukee mitä minkäkin sulakkeen takana on. Lisäksi kerran sattui sellainen keissi, että taapero putosi jakkaralta suoraan seinässä olleen imurin laturin muuntajan päälle, ja siinähän olisi vanhalla pistorasialla voinut olla 230 volttia suoraan takalistossa. Nyt ei käynyt muuta kuin että muuntajan toinen piikki vähän vääntyi. Ehkä tämä oli joku ylemmän tahon muistutus lakata voivottelemasta tuota remonttilainaa. 

Q2

Sähkösaneeraus alkoi. Tämä oli tähänastisen talonomistajahistoriamme mukavin remontti. Tekijät olivat mukavia, joustavia, ajallaan paikalla, tekivät mitä sovittiin ja kommunikointi oli ensiluokkaista. Mistä tällaisia saisi joka urakkaan?

Remonttilainan hakeminen olikin oma saagansa, joka kesti hämmentävän pitkään, kun pankin arvion mukaan talosta ei ollut vapautunut vakuutta yhtään, vaikka lainaa oltiin jo pari vuotta maksettu. Päätin sitten käyttää omistamiani osakkeita vakuutena, mutta ne piti siirtää lainan myöntävään pankkiin, ja sehän tietysti maksaa ja oli yksi byrokraattisimmista menettelyistä vähään aikaan, jonka olen läpi saanut käydä. Ei mene jakeluun, miksi nykyisessä digiajassa se oli niin vaikeaa. 

No joka tapauksessa siirto saatiin tehtyä ja laina tulille, joten korot vähän järkevöityivät verrattuna aiempaan luottoon.

Taaperosta oli tullut jo iso poika ja hän aloitti päiväkodissa lyhyttä päivää muutamana päivänä viikossa. Voi meidän isoa pientä.  

Q3

Kolmas kvartaali alkoi kylmällä kesälomalla, joka sitten äkisti lämpeni helteiksi. 

Taloudellinen tilannekin vähän toipui kevään höykyytyksestä, vaikka sainkin jonkinlaisen väliaikaisen kosmetiikkapsykoosin, ja täydentelin vähän kylppärin kaappia. Tämä vaihe taisi mennä onneksi ohi, mutta olenpahan nyt huomattavasti valveutuneempi aiheesta kuin aiemmin. 

Syksymmällä hakeuduimme myös lapsettomuushoitoihin uudelleen, koska en ole vielä mielestäni valittanut tarpeeksi, miten ikinä ei ole aikaa mihinkään ja aina väsyttää.

Syksyllä tehtiin vielä yksi suuri ostos eli sänky, johon saatiin uppoamaan n. 1000 euroa. Aluksi tuntui että sängyssä on tilaa ihan liikaa, mutta nyt siihen on onneksi jo tottunut. Mahtuvat sitten mukelotkin tarvittaessa sinne. Vielä on taapero tosin pysynyt pinnasängyssä, vaikka näytti aiemmin, että kohta kiipeää sieltä pois, mutta keväällä tulee kyllä ajankohtaiseksi siirtyä juniorisänkyyn, kun pinnasänky pitäisi pikkuhiljaa vapauttaa tulevalle vauvalle. Ei kehtaa ihan viime tinkaan sängyn vaihtoa jättää, kun muutenkin iso muutos että vauva tulee taloon, ja sitten jos se veisi samalla sängyn! 

Kaikenlaisia keskeneräisiä projekteja oli vaikka muille jakaa. Suurta taloudellista panostusta nämä eivät onneksi vaatineet, mutta niiden varsinainen toteuttaminen takkusi ja pahasti. 

Q4 

Vuoden lopussa sairasteltiin ihan urakalla. Taaperolla ja miehellä oli molemmilla syksyn aikana kai kuusi flunssaa; allekirjoittanut selvisi vähän vähemmällä. 

Tällä kertaa päästiin kyllä helpolla lapsettomuushoidoissa, sillä ensimmäinen pakastealkion siirto sai aikaan plussan raskaustestiin. Alkioita oli siis jäänyt kolme edelliseltä rundilta ja nyt niitä on siellä vielä kaksi. Mies kyllä sanoi, että nyt riittää, eli hyvin todennäköisesti jäävät käyttämättä.  

Kesän lopulta jääneitä projekteja saatiin kunnialla saatettua loppuun, vaikka vähän meinasi kiire välillä tulla, kun talvi teki tuloaan, ja mies kyykkikin välillä räntäsateessa orapihlaja-aidan kimpussa. Sittenpä talvi peruttiinkin ja ihan hyvin olisi ollut aikaa tehdä myöhemminkin, mutta eihän sitä silloin tiennyt.

Töissä oli vuoden lopussa kamala kiire ja lumeton maa ja alhainen hemoglobiini teki loppuvuodesta aika raskaan, mutta kun päästiin jouluun ja satoi lumi niin alkoi jo helpottaa. Vähän lisäjännitystä toi tukkeutunut viemäri, jota varten piti soittaa päivystävä viemäri-ihminen paikalle, koska aamuun se ei voinut odottaa tai edessä olisi ollut potentiaalisesti moninkertainen lasku. Onneksi mitään pahempaa ei ehtinyt tapahtua ja päivystäjän laskukin oli paljon pienempi mitä aluksi pelotteli. 


Nettovarallisuus

Nettovarallisuuteni LASKI 5 836 euroa. Näinkin voi näköjään käydä, jos tyhjentää puskurin ja ottaa päälle vielä parikymmentä tonttua lainaa. Puskuri meni siis pönttöuuniprojektiin ja laina sähkösaneeraukseen. Ei ole halpaa omakotitaloasujan elämä. 

Tammikuussa pyrähdettiin nopeasti 100k paremmalla puolella nettovarallisuudessa, muttta muutama kuukausi myöhemmin nettovarallisuus oli enää 75k. Eli oikeastaan ihan hyvä tilanne jos vuoden lopussa erotus edellisvuoteen on vain vajaa 6k.

Salkku on onneksi noussut ihan mukavasti koko vuoden, ajoittaista heilahtelua lukuun ottamatta. Piti ihan hieraista silmiä, kun nyt menin katsomaan lukemia, sillä 14 610 on salkku näköjään 2024 vuoden lopusta noussut. Isoin pomppu tuli kyllä heti tammikuulle, eli sen jälkeen katsottiin koko vuosi seiskalla alkavia lukuja, mutta loppuvuonna löytyi onneksi sitten se kasikin. 

Osinkoja tuli 338 euroa ennen veroja. Hurjat kolme kybää enemmän kuin viime vuonna. 

 

Tulot ja menot

Olin koko vuoden töissä, eli olen koko ajan saanut nauttia kuukausipalkasta. Mitään kovin spessua ei tulopuolella tänä vuonna ollut. Palkkatuloja jäi tassuun noin 32 000 euroa ja muuta sälää (säästötilin korko, veronpalautukset jne.) noin 2 000 euroa.

Menoja oli puolestaan noin 31 000 euroa, eli loppujen lopuksi plussalle kuitenkin jäätiin, vaikka puskuri tyhjenikin. Kuukausitasolla tämä on noin 2 500 euroa, mutta jos jätetään isot hankinnat pois, jäljelle jää peruselämisen kuluja noin 1 600 euroa, mikä on mielestäni aika maltillinen taso. Edellisvuonna tämä lukema oli tosin reilut 1 400 euroa, eli jonkin verran on tultu ylöspäin, mutta suunnilleen samalla tasolla ollaan taas kuin sitä edeltävänä vuonna. 

Eniten kului vähemmän yllättäen asumiseen, noin 21 000 euroa, mutta tuo on kieltämättä aika lavea kategoria, sinne kun menevät kaikki taloon liittyvät maksut sisustusta myöten. 

Ruokaan meni noin 5 000 euroa eli reilu 400 euroa kuukaudessa. Olen yllättynyt miten pieni tämä lukema on. Joinakin kuukausina Prismaan on mennyt satasia enemmän, mutta ilmeisesti vaihtelu on suurta kuukausien välillä. Kannattaa välillä näköjään laskea keskiarvojakin, niin pysyy paremmin kärryillä. Jos olisi pitänyt lonkalta arvioida, niin olisin arvannut tämän olevan lähempänä jopa 600 euroa. 

Autoiluun meni noin 1 200 euroa. Oikein onnistunut autoiluvuosi siis. Ei ollut mitään isompaa remppaa, vain jarrupalat piti uusia. Asumme niin lähellä keskustaa, että kilometrejä kertyy loppujen lopuksi todella vähän ja kun autossa on maitopurkki moottorina, niin kulutuskin on sellaista, että tankillisella pääsee hyvällä tuurilla jopa 1 000 kilometriä, jos mukana on paljon maantieajoa. 

Lapsesta johtuvia menoja olen merkannut 570 euron edestä. Tässä ei luonnollisestikaan ole mukana ruoka, vaipat ja kaikki muu mitä ruokakaupasta saa. Isoimpana menona tässä kategoriassa oli tänä vuonna turvaistuin, joka oli noin 400 euroa. 

Tietoliikenteeseen on palanut tänä vuonna noin 570 euroa, ravintoloihin 500 euroa, terveyteen 320 euroa, harrastuksiin 300 euroa, viihteeseen 300 euroa, vaatteisiin 200 euroa ja muuhun satunnaiseen sälään vielä 430 euroa. 

Kaikilta muilta osin kulutus siis oli hanskassa, mutta asuminen on kyllä halutessaan poskettoman kallista. Onneksi sentään lainojen korot tippuivat huomattavasti, niin lainamenot pienenivät vähän ja lainakin jopa lyhenee.    

 

Lopuksi

Nähtävästi tällaisten vuosikatsauksien kirjoittaminen kannattaa. Alunperin ajattelin, että vuosi oli ihan katastrofi taloudellisesti, mutta nyt kun lukuja tarkastelee ihan ajatuksen kanssa, ei tilanne ollutkaan niin synkkä.  

Tämä vuosi oli siis nähtävästi remppavuosi. Pari edellistä vuotta pähkäiltiin ja haikailtiin ja suunniteltiin ja aiottiin, mutta nyt pääsi tämä vaihde vissiin kunnolla päälle. Ensi vuonna olisi kyllä hyvä pitää välivuosi tai tehdä korkeintaan itse jotain pintaremonttia. Toivottavasti ei tule mitään ylläreitä, jotka pakottaisivat tekemään äkkiä jotain.  

Nettovarallisuus laski puskurin tuhoamisen ja lainan myötä, mutta salkku nousi reippaasti, mistä olen enemmän kuin tyytyväinen.  

Oli mukavaa olla koko vuosi taas töissä, mutta toisaalta odotan jo äippälomaakin. Vaikka juuri tänään taaperolla oli niin kova kitinä päällä koko ajan, että aloin jo laskea tunteja maanantaihin, että pääsen toimiston rauhaan taas istumaan. Toivottavasti uhmaikä on edes jotenkin selätetty siinä vaiheessa, kun vauva saapuu, tai voi olla vähän ongelmia verenpaineiden kanssa. 

Se oli sellainen vuosi 2025. Ihan hyvä vuosi jälleen kerran, kun ei osunut kohdalle mitään suurempia tragedioita. Toivotaan, että sama trendi jatkuu ensi vuonnakin! 

torstai 1. tammikuuta 2026

Uudenvuodenlupaukset 2025 ja 2026

 No niin, vuosi 2025 on aika lailla taputeltu, ja kuten vuodenvaihteeseen kuuluu, pitäisi käydä läpi, mitä sitä tulikaan hövelisti vuoden alussa luvattua, kun kaikki mahdollisuudet olivat avoinna ja puhdas pöytä jälleen edessä. Ja tietysti pitäisi luvata jotain myös ensi vuodelle.  

Tavoitteet 2025 

 

1. Lisää salkkuun vähintään 6 000 euroa omaa pääomaa

Lisäsin 7 700 euroa, joten tavoite toteutui ihan hyvällä marginaalilla. Kaukana ovat entiset tavoitteet, jolloin lisäyksiä piti tehdä 12 000 euron edestä, että saattoi olla tyytyväinen. No, tilanne on nyt tämä, ja ihan mukava vähän laitella taloakin välillä, jolloin 500 e/kk lisäykset ovat ihan kohtuullinen tavoite. Ja vähänhän tuosta päästiin ylikin, joten ihan voi itseään ansaitusti olkapäälle taputtaa. 


2. Aloita joku vapaa-ajan koodausprojekti

 Tätä ei voi kyllä onnistumiseksi kutsua, vaikka miten lavean määritelmän antaisi "aloittamiselle". Päässä on pyörinyt muutamia ideoita, mutta muutamaa ranskalaista viivaa lukuun ottamatta en ole saanut mitään konkreettista aikaiseksi. Vähän kävin Unity-tutoriaaleja läpi sillä ajatuksella, että aloittaisin peliprojektin, mutta mitään omaa en ole saanut tehtyä. Eli kirkkaasti epäonnistumisen puolelle menee tämä tavoite.  


3. Harrasta liikuntaliikuntaa vähintään kerran viikossa

Liikuntaliikunnaksi määrittelin siis liikunnan, jossa hengästyy kunnolla ja jota vasiten lähdetään harrastamaan. Hyötyliikunta ja leppoisammat kävelyt siis jäivät tämän tavoitteen ulkopuolelle. Vuoden alkupuolisko meni lupaavasti, ja toukokuuhun päästiin siten, että väliviikkoja liikunnasta tuli ihan vain muutamia sairastelun vuoksi. Sitten tuli kesä ja kaikki rutiini meni, enkä syksyllekään ilmoittautunut mihinkään ohjattuun liikuntaan. Siinäpä tämä tavoite sitten meni. Puolikas piste hyvästä alusta tosin. 


4. Arkena sänkyyn viimeistään klo 23. 

Tässä tavoitteessa ei ollut kovin paljoa ongelmia paitsi sunnuntaisin (joka siis lasketaan arjeksi, kun maanantaina pitää herätä). Varsinkin loppuvuotta kohti on tullut mentyä aika paljonkin tuota takarajaa aikaisemmin nukkumaan, eli toisinaan jopa klo 22, mutta tyypillisin aika taitaa olla noin 22.30. Vaikka en vuoden jokaisena arki-iltana mennytkään nukkumaan klo 23 mennessä, menee tämä tavoite silti kirkkaasti onnistumisen puolelle. 

 

Tavoitteet 2026

Nyt kun on tunnustettu, miten viime vuoden tavoitteet menivät, voidaankin siirtää katse vuoteen 2026 ja luvata taas kuu taivaalta. 

 

1. Lisää salkkuun vähintään 6 000 euroa omaa pääomaa

Uusinta viime vuodelta. Vaikka jään näillä näkymin kesällä äitiyslomalle, ajattelin silti pitää tavoitteen entisellään. Mikäli mitään dramaattista ei tapahdu, pitäisi vanhempainrahan olla jonkin verran isompi kuin edellisellä kerralla. Viimeksi jouduin lomautetuksi sen verran huonoon aikaan, että se vaikutti tarkastelujakson tuloihin loppujen lopuksi aika radikaalisti. Nyt vain pidetään peukut pystyssä, että ei tule mitään ylläri lomautusta, mutta enää sekään ei ehtisi yhtä paljoa vaikuttaa kuin viimeksi. 

 

2. Aloita joku vapaa-ajan koodausprojekti 

Pidetään tämäkin edelleen tavoitteena. Tein saman lupauksen työpaikan kehityskeskustelussa, niin pakko yrittää saada jotain aikaiseksi jo heti alkuvuodesta. Pitää ehkä tehdä joku lukujärjestys, jolloin joka kuukaudelle olisi jokin tehtävä, ettei tule sitten vuoden päästä yllätyksenä että tällaistakin tuli luvattua. 

 

3. Harrasta liikuntaliikuntaa vähintään kerran viikossa

Kylläpä lista nyt toistaa itseään, mutta koska tämä oli haastava tavoite ja sen saavuttaminen olisi tärkeää, yritetään sitä suosiolla uudestaan. Kesän pidän kyllä suunnitellusti vapaata, sillä vauvan laskettu aika on juhannuksen tienoilla. Liikuntamoti voi siis olla vähän hakusessa synnytyksen molemmin puolin. Pitää ehkä myös höllätä liikuntaliikunnan määritelmää, eikä siinä nyt ehkä olisi loppuraskaudesta pakko enää kamalasti hengästyä, jos olot eivät tällaista salli tai alkaa tulla liikaa harkkasupistuksia. Mutta kuitenkin jonkinlaista suunnitelmallista liikuntaa olisi tarkoitus harrastaa ison mahankin kanssa. Yhteen raskausjumppaan olen jo ilmoittautunut, joten ulkoinen pakote on jo järjestetty.

 

4. Arkena sänkyyn viimeistään klo 22.30.

Otetaan tämä viimeinenkin nyt sitten, mutta tiukempana versiona, sillä klo 23 on nykyisessä tilanteessa ihan liian myöhään. Toisaalta tämä on ehkä kuitenkin helpompi tavoite kuin viime vuonna, sillä tätä tarvitsee noudattaa vain kesään asti, ja sitten saan taas heittää hyvästit nukkumiselle, kun on taas vauva talossa.  

 

5. Pidä tasot järjestyksessä

Meillä on muutama hylly ja lipasto, joiden päälle kertyy aina kaikkea satunnaista tavaraa odottamaan sitä parempaa hetkeä, kun ne voisi viedä omalle paikalleen, mutta jota ei sitten koskaan tule. Mutta nyt tälle tulee stoppi. Siivosin jo pari rytöläjää, ja vielä pitäisi yksi selättää, ja sitten ensi vuoden ajan nämä tasot pitäisi pitää jollain asteella siistissä kunnossa.

 

Taloustavoitteita ei ole taaskaan kovin paljoa, sillä muita kuin sijoitussalkun lisäsijoituksia on vähän vaikea mitata. Tarkoitus olisi kasvattaa puskuria, mutta samaisesta puskurista myös menee kaikenlaista taloon liittyvää remppaa tai muuta isompaa menoa, joten mittaaminen on vähän hankalaa. Jos säästän puskuritilille 500 euroa, mutta samassa kuussa viemäriputken avaamiseen menee 600 euroa, olenko sittenkään säästänyt, jos joudun käyttämään rahat saman tien? Remonttilainaa olisi tarkoitus alkaa lyhentää, mutta ensin pitäisi saada puskuri kasaan, ja sen täyttymisajankohta on vähän kysymysmerkki, jos tulee tuollaisia äkillisiä menoja. No, yksinkertainen on kaunista, joten tyydytään taas pelkän sijoitussalkun seuraamiseen. 

Summa summarum, pitkälti samoilla tavoitteilla mennään kuin viime vuonna, plus yksi elämänhallinnallinen pikkutavoite. Kun ei ekalla kerralla mene putkeen, niin pitää yrittää uudestaan, niinhän se menee. 

Joko teillä on suuret suunnitelmat vuodelle 2026?

Kuukausikatsaus 12/2025 - Musta ihmemaa

Saipa taas jännittää tuleeko musta vai valkoinen joulu. Menimme onneksi taaperon mummun luokse joulunviettoon, ja oltiin sitten tarpeeksi pohjoisessa, että sinne saatiin pieni joulun ihme ja lunta satoi näön vuoksi ehkä sentin tai pari. Muutamia kymmeniä kilometrejä pohjoisempana olisi ollut jo kunnolla lunta, mutta kiva että saatiin edes jotain. 

Viime kuussa valittamani väsymys ei ole varsinaisesti poistunut, mutta rinnalle on alkanut tulla pieni pesänrakennusvietti, eli väsymyksestä huolimatta tekee mieli laittaa jo vähän paikkoja kuntoon tulokasta varten. Otetaan tästä nyt sitten kaikki irti, ja tehdään joulusiivous vaikka sitten näin joulun jälkeen.  

Lomia ei tullut pidettyä kuin pyhät, kiitos nerokkaasti asetetun deadlinen töissä, mutta tulihan tuota ihan kiva pätkä silti. Ehkä tällä jaksaa hiihtolomaan asti tai milloin ikinä ajattelinkaan loput lomapäivät pitää. Oletettavasti viisi kuukautta olisi vielä töitä tiedossa ennen kuin jään mammalomalle. Tuleepahan taas kunnollisen mittainen kesäloma, eli sillä ajatuksella ehkä kestää tällaisen vähän torsomman joululoman.  

 

Nettovarallisuus

Ihan mukava nousu nettovarallisuudessa lähinnä salkun ja lainojen lyhennysten ansiosta. Sievä pieni joulupukkiralli ilmeisesti ollut, vaikken olekaan ehtinyt pörssiä juurikaan seuraamaan. Seuraavan tasakymmenenkin yli päästiin salkussa. Johan sitä vuosi katseltiin noita seiskalla alkavia lukemia, niin jos ensi vuonna sitten tuota kasia.  

Joulukuu 2025

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 6 256 € (-605 €)

Salkku: 81 495 € (+1 648 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 78 935 €

Remonttilaina: 16 992 € 

Velat yhteensä: 95 927 € (-633 €) 


Yhteensä: 89 324 € (+1 676 €)


Välitavoitteet

Nämä ovat salkun välietappeja, eli hahmotelmia siitä, millaisia kustannuksia salkku jo nykyisellään voisi kattaa tästä iäisyyteen. Luvut perustuvat neljän prosentin sääntöön, eli vuosittainen kulu kerrotaan 25:llä tai kuukausittainen 300:lla. 

56 000 - Sähkö (2 240 e/v.)

3 250 - Ajoneuvovero (130 e/v.)

1 250 - Webaston kauko-ohjaus (50 e/v.)

3 375 - Kiinteistövero (135 e/v.)

1 500 - Jäteastian tyhjennys (5 e/kk)

7 500 - Vesi ja jätevesi (25 e/kk)

7 500 - Puhelinliittymä (25 e/kk)

1 120 / 7 500 - Valokuitu (25 e/kk) 

81 495 / 87 875  - Yhteensä

Puhelimessa saa nyt pölistä vaikka maailman tappiin asti, mutta koska pelkkä puhelimen netti on vähän kömpelö, otetaan seuraavaksi kohteeksi valokuitu. Tällä hetkellä tämä kustantaa itselleni vajaat 25 e/kk, joten otetaan se perustaksi, vaikka liittymien hinnat voivat kyllä tulevaisuudessa liikkua ihan mihin suuntaan tahansa. 

 

Tulot ja menot

Tulot

Palkka2 715,00 €
Saatavia36,50 €
Muut13,23 €
Yhteensä2 764,73 €

Menot 

Asuminen1 788,41 €
Ruoka ja päivittäistavara379,83 €
Auto ja julkinen liikenne96,36 €
Tietoliikenne46,20 €
Terveys66,70 €
Ravintolat109,43 €
Baarit ja huvitukset4,00 €
Harrastukset0,00 €
Muut19,99 €
Yhteensä2 510,92 €

Kuluvan vuoden keskiarvo: 2 555,39 €

No niin, vuosi taputeltu, ja keskiarvo jäi kuukausipalkan alle. Palkallani voi siis kustantaa yhden pönttöuuniprojektin, johon kuuluu myös lattian vahvistaminen ja pieni pintaremontti olohuoneeseen. Sähkösaneeraukseen ei enää käteinen riittänyt vaan piti ottaa lainaa, mutta tuolla kuluissa senkin lainan lyhennykset kulkevat. Sijoitettavaahan tuosta ei juurikaan jää. Ensi vuonna tuskin tehdään mitään isompia remppoja, kun keskitytään paikkailemaan vararahastoja ja makselemaan lainaa takaisin, joten ehkä nämäkin luvut näyttävät silloin nätimmiltä. 

Kirjoittaminen näköjään auttaa ajattelua, ja mikäs sen parempi aika kuin uudenvuoden aatto, kun muut ovat juhlimassa. Joku fiksumpi saattaisi kirjoittaa aiheesta vaikka oman postauksensa sen sijaan että kirjoittaisi sitä tänne kuluperkaukseen, mutta onneksi minun ei tarvitse. Sain juuri älynväläyksen, että havittelemani kymppitonnin puskuri ei ehkä kannatakaan olla prioriteetti numero yksi, vaan tyytyä vähempään, ja alkaa sitten aggressiivimisemmin lyhentää remonttilainaa. Tuosta kymppitonnin puskurista olisi joka tapauksessa jotain menossa remonttiprojekteihin, mutta mitään uutta isompaa ei halua aloittaa ennen kuin laina on selätetty. Ei siis ole mitään järkeä kerätä rahaa tilille jonka korko on pienempi kuin lainan korko, jos lainaa on vielä jäljellä. Tulin siis johtopäätökseen, että kerään puskuria viiteen tonniin asti, ja sitten alan lyhentää tästä vapautuneilla rahoilla lainaa. 

Tässä järjestelyssä on myös se hyvä puoli, että salkun arvo ja jäljellä olevan lainan määrä kohtaavat nopeammin. Ai miksikö? No siksi, että olen päättänyt, että siinä vaiheessa kun salkussa on yhtä paljon rahaa kuin minulla on velkaa, luovun asuntolainoihini liittyvistä vakuutuksista, eli työttömyys- ja vakavan sairauden vakuutuksista. Jälkimmäinen toimii myös siinä tilanteessa jos heitän veivini ennen aikojani, eli perheeni ei jää pulaan. Lähinnä tästä syystä olen näistä pitänyt kiinni, vaikka en muuten kovin vakuutusmielinen ihminen olekaan. Jätänpähän puhtaan pöydän jälkeeni kävi miten kävi. Sitten kun salkku on tarpeeksi iso suhteessa lainaan niin noista voi luopua ja käyttää nekin rahat sitten vaikka salkun kasvattamiseen. 

Puskuri pitäisi kuitenkin ensin kasvattaa edes siihen 5 000 euroon asti. Tässä kuussa kapuloita rattaisiin pisti tukkeutunut viemäri, jonka avaus maksoi 600 euroa, koska totta kai nämä asiat tapahtuvat aina illalla normaalin työajan ulkopuolella. Ei, tämä ei voinut odottaa aamuun, koska ulkona oli kaatosade, ja ilmeisesti jostain mystisestä syystä siitä johtuen, viemäri pulputti tasaisin väliajoin litrakaupalla vettä kylppärin lattialle. Onneksi se vajui sentään aina takaisin alas, mutta aamuun mennessä tilanne olisi voinut muuttua ja sitten olisikin edessä ollut aika paljon isompi lasku. Joulukuun puskurin kasvatus meni nyt siis tällaiseen ylläriin. Olikohan se nimenomaan 600 euroa, mitä uutisoitiin, että keskivertosuomalaiset käyttävät jouluun? Voi sen näköjään näinkin käyttää. Onni onnettomuudessa kyllä, että olimme vielä kotona emmekä olleet lähteneet vielä toiselle paikkakunnalle joulun viettoon.  

Viemärin avaus on siis osa asumismenoja, jotka ovat muutenkin tähtitieteelliset, koska isompi lainanlyhennys oli seikkaillut tämän kuun puolelle. Ruokakulut olivat aika perus. 

Ravintolakulut taas olivat vähän totuttua isommat, mutta se on vissiin tämä joulun aika sellaista.  

Autoonkin meni vähän enemmän kuin oli tarvis. Lämpötilan sahaaminen nollan molemmin puolin teki sen, että auto jäätyi kauttaaltaan, ja kuulosti suoraan sanottuna ihan hirveältä. Odottelin josko kelien lämpeneminen hävittäisi äänen, mutta ei se vain suostunut kokonaan kaikkoamaan, vaikka hiljenikin huomattavasti. Käytin sitten autoa varulta huollossa, koska parin päivän päästä oli tarkoitus ajaa pitempi matka mummolaan, eli kyseessä oli lähinnä mielenterveystarkastus. Ja eihän se auto siellä enää mitään äännellyt. Suli ilmeisesti lopullisesti viimeistään hallissa. Onneksi eivät veloittaneet kuin 45 euroa. 

Terveyskuluissa on ilmeisesti varhaisultra. Laskut tulevat aina niin viiveellä, että hankala sanoa, mitä käyntiä mikäkin lasku koskee. Tämän jälkeen pitäisikin kaiken olla maksutonta, jei.

Muissa kuluissa on joululahjoja. Ostin kyllä lahjoja enemmänkin kuin parilla kympillä, mutta osa niistä on ruokaostosten joukossa ja osa luottokortilla, kun tuli nettikauppoja hyödynnettyä, eli lasku tulee vasta ensi kuussa.  

Tulot olivat 2 764,73 euroa ja menot 2 510,92 euroa, joten erotukseksi saadaan 253,81 euroa. Ei tällä nyt kuuhun mennä, mutta olosuhteet huomioiden ihan hyvä suoritus.

Tammikuussa sitten taas uusia kujeita. Ainakin yksi ylimääräinen postaus olisi tulossa kuukausikatsauksen lisäksi. Pitäähän sitä katsoa miten on viime vuoden lupauksista pidetty kiinni. 

Hyvää uutta vuotta kaikille! 

Kuukausikatsaus 01/2026 - Arkista aherrusta plus pieni sähkösoppa

Vuosi pärähti käyntiin ilman sen suurempia fanfaareja tai muutoksia. Arkinen suorittaminen oli tammikuussa pääosassa.  Semmoisia jännityksen...