perjantai 3. lokakuuta 2025

Kuukausikatsaus 09/2025 - Rahanmeno jatkuu

Viime kuussa lupailin, että syyskuussa pitäisi palata ruotuun kulutuksen suhteen ja saattaa keskeneräisiä projekteja loppuun. Lopputulos: menot olivat isommat kuin edellisessä kuussa ja projektit ovat edelleen kesken. 

Laitetaanpas selikopteri lennolle: Tarkoituksenamme on ollut ostaa uusi sänky jo kohta vuoden ajan. Saimme viime jouluna jo parisängyn lakanoitakin lahjaksi, kun tarkoituksena oli hankkia uusi peti ihan pian. Vuoden alkuun tuli kuitenkin niin paljon remppajuttuja, että sänky sai vähän odotella. Nyt sitten bongattiin alesta sänky 400 eurolla, mutta päädyimme ostamaan myös petarin joka maksoi saman verran ja ylikin. Parempi tulla hyvät unet. Edellinen sänky taisi maksaa sixpackin kaljaa. 

Ajattelimme kuitenkin että uusi sänky on nyt pakko hankkia, sillä taapero näyttää välillä merkkejä siitä, että olisi kapuamassa pois pinnasängystä, mikä tarkoittaisi vaihtoa juniorisänkyyn. Tällaisesta tavallisesta sängystähän pääsee halutessaan pois, ja poitsu saattaa hakeutua meidän sänkyymme nukkumaan. Ongelma vain on että tämä meidän vanha sänkymme on 120 cm leveä. Kahdestaan mahdutaan hyvin, mutta jo pienen vauvan kanssa oli tuskallista makoilla porukalla, saati sitten nyt unissaan mönkivän taaperon kanssa. 

Vielä on kuitenkin poika pysynyt pinniksessä, mikä on hyvä, koska sänky saapuu vasta joskus viikkojen päästä.

Projekteja ollaan saatu edistettyä ja jotain pieniä saatu ihan loppuunkin asti, mutta näkyvimmät ja ärsyttävimmät ovat edelleen kesken. Nyt pitää kyllä tässä kuussa ne hoitaa, kun ilmat vielä pihalla puuhailun sallivat. 

 

Nettovarallisuus

Alaspäin mennään taas, mutta ei onneksi niin paljon kuin potentiaalia olisi. Palkka nimittäin jäi tulematta ajallaan kuun viimeisenä päivänä. Nyt rahat ovat jo onneksi tilillä, mutta olisi ollut ihan mukava parin tonnin nousu nettovarallisuuteenkin, jos olisivat ajallaan tulleet. 

Syyskuu 2025

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 4  818 € (-2 789 €)

Salkku: 76 569 € (+1 757 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 79 606 €

Remonttilaina: 19 261 € 

Velat yhteensä: 99 802 € (-622 €) 


Yhteensä: 80 020 € (-400 €)


Välitavoitteet

Nämä ovat salkun välietappeja, eli hahmotelmia siitä, millaisia kustannuksia salkku jo nykyisellään voisi kattaa tästä iäisyyteen. Luvut perustuvat neljän prosentin sääntöön, eli vuosittainen kulu kerrotaan 25:llä tai kuukausittainen 300:lla. 

56 000 - Sähkö (2 240 e/v.)

3 250 - Ajoneuvovero (130 e/v.)

1 250 - Webaston kauko-ohjaus (50 e/v.)

3 375 - Kiinteistövero (135 e/v.)

1 500 - Jäteastian tyhjennys (5 e/kk)

7 500 - Vesi ja jätevesi (25 e/kk)

3 694 / 6 000 - Puhelinliittymä (20 e/kk)

76 569 /  78 875  - Yhteensä

Tällä hetkellä työn alla puhelinliittymä.  

Tulot ja menot

Tulot

Palkka0,00 €
Saatavia441,57 €
Muut586,08 €
Yhteensä1 027,65 €

Menot 

Asuminen2 269,48 €
Ruoka ja päivittäistavara312,37 €
Auto ja julkinen liikenne71,16 €
Tietoliikenne86,32 €
Terveys41,49 €
Ravintolat0,00 €
Baarit ja huvitukset123,00 €
Harrastukset14,88 €
Muut6,00 €
Yhteensä2 924,70 €

Kuluvan vuoden keskiarvo: 2 705,38 €

Ei tuota keskiarvoa näköjään alle kuukausipalkan saada vieläkään. Kiirehän tässä kohta tulee, kun ei tätä vuotta nyt enää hirveästi ole jäljellä, ja kaikenlaista menoerää siintää jo näköpiirissä. 

Vaikka palkanmaksu siirtyi seuraavan kuun puolelle, syyskuun tuloja paikkasivat veronpalautukset kahdella tapaa. Sain omani ja mies maksoi joitain rästissä olleita juttuja omista veronpalautuksistaan.  

Asumiskulut ovat aikas ruma luku. Laitoin siis sängyn sinne. Muutakin rahanmenoa asuntoon liittyen tosin oli. Lainanlyhennys oli väärän kuun puolella, ja ostimme muutaman kuution puita, jotta pääsemme hyödyntämään vaivalla hankittua pönttöuuniamme. Pitää jossain välissä järjestellä asioita niin, ettei tarvitsisi niin ostopuun varassa olla, mutta juuri nyt ei ole paukkuja siihen hommaan. 

Ruokamenot taas ovat aika paljon nätimmät kuin edelisessä kuussa. Otin asiakseni tiputtaa lounasmenojani aika rankalla kädellä, ja muutenkin jättää pienet kaupassa piipahtelut mahdollisuuksien mukaan pois. Tai jos menin, niin todellakin hain vain sen mitä olin menossakin hakemaan. 

Työpaikan lounasravintolassa käyntiä sanoin viime kuussa harventavani ja aika hyvin onnistuin, kun kävin nolla kertaa. En käynyt edes silloin kun työpaikka olisi lounaan tarjonnut. Syy tosin oli se että olin flunssassa.  

Terveyskuluissa on vähän lääkkeitä... tättädädääää: lapsettomuushoitoihin! Voi juku, taas mennään. Rahanmenoa ei voi estää. Juuri tänään hyväksyin laskun parista polikäynnistä ja se oli 130 euroa. Olivatko ne viimeksi näin hintavia? Toivotaan että tulosta tulee pian, ja varsinaista IVF:ää ei enää tarvitsisi tehdä, vaan joku näistä meidän pakastetuista alkioista tarttuisi kiinni. 

Huvituksissa on visalasku hotelliyöstä toissakuulta, kun kavereiden häistä piti päästä jonnekin nukkumaan. Oli kyllä huvia kerrakseen. Taapero oli aivan haltioissaan hotellin aamupalasta.  

Muissa kuluissa on pari kirppisvaatetta itselle ja taaperolle. 

Tulot olivat 1 027,65 euroa ja menot 2 924,70 euroa, joten erotukseksi saadaan 1897,05 euroa persnettoa. On se kuukausipalkka vain mukava asia. Kunhan se tulisi. Ensi kuussa toivottavasti sitten tuplapotti. 

Lokakuussa projektien viimeistely jatkuu ja jännätään päästäänkö siirtämään joku jäljellä olevista alkoista. Projekti kai sekin.

Kuukausikatsaus 09/2025 - Rahanmeno jatkuu

Viime kuussa lupailin, että syyskuussa pitäisi palata ruotuun kulutuksen suhteen ja saattaa keskeneräisiä projekteja loppuun. Lopputulos: me...