Työt alkoivat, ja enpä olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta töissä käyminen on ikään kuin omaa aikaa. Loppujen lopuksi vauvan kanssa samojen asioiden puuhastelu päivästä toiseen on sen verran puuduttavaa, että töiden tekeminen tuntuu suorastaan virkistävältä. Yllättävän kivuttomasti töihin paluu siis omalla kohdallani meni, että kyllä taisi miehelle osua tässä se rankempi rasti, kun jäi vauvan kanssa kotiin. Vähän pelotti muistanko enää mistään mitään, mutta kyllä ne oikeat komennot jostain selkärangasta taas tulivat, ja ne jotka eivät tulleet, löytyivät nopeasti googlaamalla.
Kovin pitkään en tosin ehtinyt töissä käydä, kun sairastuin taas. Korona tällä kertaa, ja tuli vielä koko perheelle. Olipahan muuten kokemus. En tiedä olenko jo joskus aiemmin jonkun variantin sairastanut, mutta en muista, että olisin hetkeen noin kipeä ollut, kun suht korkea kuume oli kolme päivää. Vauvallakin oli hirmu korkea kuume, vaikka pienille pitäisi suht lievänä tuo tauti tulla. Mutta nyt ollaan jo selvitty tästäkin koettelumuksesta melkein täysin. Itselleni jäi yskä, ja juniorilla vuotaa vähän nenä, mutta ei tästä tainnut mitään long covidia tulla, ellei se päätä aktivoitua vasta joskus myöhemmin.
Nettovarallisuus
Lokakuun rytinät tuli paikattua marraskuussa mukavasti. Palkkalaskelmat ovat näyttäneet varsin mukavilta, kun loppuvuoden veroprosentista tulikin yllättävän pieni, joten salkkukin on saanut pitkästä aikaa vähän täytettä. Ostaa täräytin vähän lisää QT Groupia, Microsoftia ja USA-indeksirahastoa, joten suhteellisen aktiivinen marraskuu ollut omalla mittapuullani.
Marraskuu 2024
Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.
Varallisuus
Käteinen: 12 347 € (+324 €)
Salkku: 66 476 € (+4 085 €)
Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €
Velat
Asuntolaina: 81 620 € (-52 €)
Yhteensä: 94 703 € (+4 461 €)
Välitavoitteet
Nämä ovat salkun välietappeja, eli hahmotelmia siitä, millaisia kustannuksia salkku jo nykyisellään voisi kattaa tästä iäisyyteen. Luvut perustuvat neljän prosentin sääntöön, eli vuosittainen kulu kerrotaan 25:llä tai kuukausittainen 300:lla.
56 000 - Sähkö
3 250 - Ajoneuvovero
1 250 - Webaston kauko-ohjaus
3 375 - Kiinteistövero
1500 - Jäteastian tyhjennys
1101 / 7 500 - Vesi ja jätevesi
66 476 / 72 875 - Yhteensä
Otetaan seuraavaksi vähän isompi etappi, eli vesi- ja jätevesimaksut, joihin menee tällä hetkellä noin 25 euroa kuukaudessa. En tiedä onko 25 euroa tarpeeksi vai joudutaanko maksamaan lisää, kun tasailu tulee ajankohtaiseksi, mutta viilataan lukuja vaikka sitten uudestaan, jos on tarvis.
Tulot ja menot
Tulot
Palkka | 2 948,93 € |
Saatavia | 64,50 € |
Muut | 0 € |
Yhteensä | 3 013,43 € |
Menot
Asuminen | 200,49 € |
Ruoka ja päivittäistavara | 465,69 € |
Auto ja julkinen liikenne | 45,00 € |
Puhelin ja netti | 42,32 € |
Terveys | 10,15 € |
Ravintolat | 30,95 € |
Baarit ja huvitukset | 32,00 € |
Harrastukset | 0,00 € |
Muut | 52,84 € |
Yhteensä | 879,44 € |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Sanaisen arkun tyhjennyspiste