maanantai 2. joulukuuta 2024

Kuukausikatsaus 11/2024 - Oravanpyörässä on lokoisaa

Työt alkoivat, ja enpä olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta töissä käyminen on ikään kuin omaa aikaa. Loppujen lopuksi vauvan kanssa samojen asioiden puuhastelu päivästä toiseen on sen verran puuduttavaa, että töiden tekeminen tuntuu suorastaan virkistävältä. Yllättävän kivuttomasti töihin paluu siis omalla kohdallani meni, että kyllä taisi miehelle osua tässä se rankempi rasti, kun jäi vauvan kanssa kotiin. Vähän pelotti muistanko enää mistään mitään, mutta kyllä ne oikeat komennot jostain selkärangasta taas tulivat, ja ne jotka eivät tulleet, löytyivät nopeasti googlaamalla. 

Kovin pitkään en tosin ehtinyt töissä käydä, kun sairastuin taas. Korona tällä kertaa, ja tuli vielä koko perheelle. Olipahan muuten kokemus. En tiedä olenko jo joskus aiemmin jonkun variantin sairastanut, mutta en muista, että olisin hetkeen noin kipeä ollut, kun suht korkea kuume oli kolme päivää. Vauvallakin oli hirmu korkea kuume, vaikka pienille pitäisi suht lievänä tuo tauti tulla. Mutta nyt ollaan jo selvitty tästäkin koettelumuksesta melkein täysin. Itselleni jäi yskä, ja juniorilla vuotaa vähän nenä, mutta ei tästä tainnut mitään long covidia tulla, ellei se päätä aktivoitua vasta joskus myöhemmin. 

Nettovarallisuus

Lokakuun rytinät tuli paikattua marraskuussa mukavasti. Palkkalaskelmat ovat näyttäneet varsin mukavilta, kun loppuvuoden veroprosentista tulikin yllättävän pieni, joten salkkukin on saanut pitkästä aikaa vähän täytettä. Ostaa täräytin vähän lisää QT Groupia, Microsoftia ja USA-indeksirahastoa, joten suhteellisen aktiivinen marraskuu ollut omalla mittapuullani. 

Marraskuu 2024

Suluissa muutos edelliseen kuukauteen nähden.


Varallisuus

Käteinen: 12 347 € (+324 €)

Salkku: 66 476 € (+4 085 €)

Asunnon arvo (oma puolikas): 97 500 €


Velat

Asuntolaina: 81 620 € (-52 €)


Yhteensä: 94 703 € (+4 461 €)


Välitavoitteet

Nämä ovat salkun välietappeja, eli hahmotelmia siitä, millaisia kustannuksia salkku jo nykyisellään voisi kattaa tästä iäisyyteen. Luvut perustuvat neljän prosentin sääntöön, eli vuosittainen kulu kerrotaan 25:llä tai kuukausittainen 300:lla. 

56 000 - Sähkö

3 250 - Ajoneuvovero

1 250 - Webaston kauko-ohjaus

3 375 - Kiinteistövero

1500 - Jäteastian tyhjennys

1101 / 7 500 - Vesi ja jätevesi

66 476 /  72 875  - Yhteensä

Otetaan seuraavaksi vähän isompi etappi, eli vesi- ja jätevesimaksut, joihin menee tällä hetkellä noin 25 euroa kuukaudessa. En tiedä onko 25 euroa tarpeeksi vai joudutaanko maksamaan lisää, kun tasailu tulee ajankohtaiseksi, mutta viilataan lukuja vaikka sitten uudestaan, jos on tarvis. 

Tulot ja menot

Tulot

Palkka2 948,93 €
Saatavia64,50 €
Muut0 €
Yhteensä3 013,43 €

Menot 

Asuminen200,49 €
Ruoka ja päivittäistavara465,69 €
Auto ja julkinen liikenne45,00 €
Puhelin ja netti42,32 €
Terveys10,15 €
Ravintolat30,95 €
Baarit ja huvitukset32,00 €
Harrastukset0,00 €
Muut52,84 €
Yhteensä879,44 €

Kuluvan vuoden keskiarvo: 2 599,23 €

Onpas mukavaa, että vielä näin vuoden loppua kohden saatiin keskiarvoa taas hyvä hyppäys alemmas, kiitos harvinaisen matalien kulujen. Osittain tätä toki selittää taas asuntolainan lyhennyksen isomman osan osuminen väärälle kuulle, mutta nautitaan nyt näistä lukemista hetki. 

Ruokakulujenkaan ei olisi tarvinnut olla noin korkealla, mutta siirsin kauppatilille hyvissä ajoin lisää rahaa, että ensi kuu ei näytä menojen suhteen ihan niin katastrofaaliselta. 

Ravintolakuluissa on pari työpaikkaruokailua. Useimmiten syön omia eväitä, koska toimistolla on harvoin ketään, joten tuntuu turhalta mennä ruokalaan syömään kalliilla. Mutta jos joskus sinne joku toinen ihminen erehtyy, on mukavampi mennä yhdessä ruokalaan syömään. Huvituksissa on Spotify ja kaverin noutama viskipullo Virosta. 

Muissa kuluissa on lahjoja ja vauvalle vaatteita. 

Tulot olivat 3 013,43 euroa ja menot 879,44 euroa, joten erotukseksi saadaan 2 133,99 euroa. Ai että, on se mukavaa pitkän tauon jälkeen, kun palkka taas juoksee. 

Joulukuussa luvassa lisää töitä ja enemmän menoja, mutta mitään massiivista ei pitäisi olla näköpiirissä. Perussuorittamisella kohti uutta vuotta. 

Kuukausikatsaus 11/2024 - Oravanpyörässä on lokoisaa

Työt alkoivat, ja enpä olisi koskaan uskonut sanovani tätä, mutta töissä käyminen on ikään kuin omaa aikaa. Loppujen lopuksi vauvan kanssa s...